Ensimmäisen shokkiviikon jälkeen olo oli ihmeellisen rauhallinen. En tiedä mistä se tuli. Tiesin vain, että halusin sen jatkuvan.
Vaikka pelotti, en halunnut antaa sille pelolle yhtään enempää valtaa kuin sen tiedon, että siellä se pelko on olemassa. Koska se, pelko, stressi ei auta ketään, ennen kaikkea se ei auta minua millään tavalla tässä prosessissa nimeltä paraneminen. Parasta mitä voin tehdä itselleni, keholleni, ja läheisilleni, on opetella hallitsemaan stressiä ja pelkoa niin hyvin kuin mahdollista.
Laulamisen kautta tiedän hengittämisen ja rentoutumisen merkityksen sekä terveysvaikutukset, joten tuntui luonnolliselta aloittaa hengittämisestä. Samalla sanoin itselleni yksinkertaisia positiivisia avainsanoja, kuten "rauha", "ilo", "rakkaus" jne.
Jo näillä hyvin yksinkertaisilla keinoilla konkreettista vaikutusta esimerkiksi olkapäiden ja hartioiden kipualueilla sekä vatsan seudulla, jossa jännitys usein majailee (joo, voisin kertoa yksityiskohtia kortisonin vaikutuksesta suoliston toimintaan, mutta sanotaanko vain, että hengitys-/ rentoutumisharjoituksilla olen voinut jonkin verran vaikuttaa "jymähtämiseen"...).
Koska homma tuntui toimivan, etsin netistä ja kirjastosta lisää rentoutus- ja mindfulness-materiaalia, ja olen jatkanut niiden kanssa.
Kortisonipäivät ovat kyllä oma lukunsa. On lähes mahdotonta yrittää rentouttaa kroppaa, joka on ylivireystilassa tuosta piristävästä aineesta. Kun sydän hakkaa ja koko kroppaa tärisyttää, ja nukkuminen on mahdotonta. Ja kun ei saa nukuttua, iskee väsymys, ja väsyneenä mieli ei jaksa kannatella.
Välillä se paniikki vaan iskee. Ja menee ohi. Onneksi hyviä päiviä on huomattavasti enemmän kuin huonoja!
Pixabay |
Rentoutumiseen liittyvää kirjallisuutta ja verkkomateriaalia, hengitys- ja mielikuvaharjoituksia, mitä olen tähän mennessä löytänyt:
Bernie S. Siegel - Paranemisen taito
Sanna Ehdin - Enemmän energiaa
Jon Kabat-Zinn - Täyttä elämää. Kehon ja mielen yhteistyö stressin, kivun ja sairauksien hoidossa
Tara Brach https://www.tarabrach.com/guided-meditations/
Kommentit
Lähetä kommentti