Siirry pääsisältöön

Kirjoittajasta

Olen 47v. kahden ihanan lapsen äiti. 13 vuotta sitten kohtasin sellaiset silmät ja hymyn, joiden kanssa edelleen kuljetaan ja elämää rakennetaan. Olen elämäniloinen, uusiutuva, avoin, luova, onnellinen - edelleen. Työssäni olen unelmaduunissa, ihmisten ja musiikin parissa.

Harrastukset ovat tietenkin muuttuneet tässä myllerryksessä: laskettelurinteeseen en vielä uskaltaudu, rankemmat jumpat ja muut extreme-lajit voin tässä terveyden etsimisen vaiheessa unohtaa. Uusia (tai uudelleen lämmitettyjä) mielenkiinnon kohteita on ilmaantunut mukavasti: Tai Chi (opiskeluaikoina kävin perusteet ja nyt olen viritellyt taitoja uudelleen Youtuben avustuksella), joogaa aloittelijoille (Youtubesta löytyi hyvä suosikkisivu), ruoanlaittoa, kokeilevaa keittiötä ja leipomista esikoisen kanssa erityisesti.

Luonnossa vaeltamisesta ja retkeilystä on tullut hyvin tärkeä osa elämää. Valokuvaamista en tunnusta harrastavani, mutta kamera kulkee usein mukana.

Lukeminen ja kirjoittaminen on kulkenut rinnalla aina ja kun musiikkikin kuuluu elämään, niin tekemisestä ei ole puutetta.

Oikeastaan perusarki on kaikista parasta - touhut perheen kanssa, lasten äänet, rutiinit, ulkoilu ystävän kanssa, päiväunet miehen kanssa. Siivoamisessakin on mukava zen-meininki!

Keskityn tässä elämän vaiheessa asioihin, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja iloa, lisäävät vastustuskykyä ja pitävät yllä kuntoa kaikkia koitoksia varten! Voi olla klisee, mutta ne pienet asiat ovat niitä parhaita!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä näärännäppy.

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu

Niin kuin menneitä ajatellaan

  "Pystytkö sinä nyt elämään ihan normaalia elämää vai ajatteletko sairautta vielä joka päivä?"  kysyi hematologi kesäisen kontrollipuhelun yhteydessä. Tällä hetkellä elän ihan normaalia elämää. Jos ajattelen syöpää, ajattelen sitä niin kuin menneitä ajatellaan. Että ohhoh, olipas se ja mitä kaikkea siihen liittyi, mistä oikein olenkaan selvinnyt. Ajatukset pompsahtelevat mieleeni, silloin kun joku puhuu jotain aiheeseen liittyvää, tai lehdessä on artikkeli tai muuten jokin yllättävä tekijä muistuttaa noista kolmesta elämäni raskaimmasta vuodesta.  Harva tuttu enää kysyy mitään asiasta. Korkeintaan joskus joku kommentoi, että näytän niin terveeltä nyt. Se tietysti tarkoittaa, että olen joskus näyttänyt ...noh, sairaalta. Nyt on tukkaa päässä, iho on kunnossa ja liikun suht normaalisti, pääkin on palautunut normaaliin mittoihinsa eikä ole enää kortisonin turvottama. On kivempi ajatella, että ihminen, joka oli sairas, on nyt terve ja siinä se. Ja kyllä se minullekin kelpaa! En