Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella silmätulehdus merkityt tekstit.

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä ...

Kuuma linja

@Pixabay Mikä siinä on, että lotossa voittaminen ei onnistu, ei sitten millään, mutta sen sijaan onnistun saamaan heti ensimmäisen flunssan perään toisen? Ja sekin, että kaikenlaisia vaikeita sairauksia, niin kuin vaikkapa syöpä, osataan hoitaa ja jopa parantaa, mutta flunssaa edelleenkään ei? Ensin kärventelin äänettömänä kurkkukivun ja kurjan olon kanssa. Tajusin lopulta jopa jäädä kotiin lepäämään. Maanantaina kävin jo kävelemässä "perusvitosen" tästä  ähipellon ympäri, mutta eilen töissä se iski sitten taas. Ja toi kaikki kaveritkin mukanaan. Tänään on jo ihan täysi räkärumba, silmät valuu ja päätä särkee. Töissä pärjäsin kyllä yllättävän hyvin kortisonin ja duactin yhdistelmällä. Kuumetta ei ole, mutta tässä flunssan pitkittyessä täytyy vähän seurata, ettei kerää tulehdusta poskionteloon tai kehitä jotain pahempaa muotoa perusflunssasta. Meikkuun jos soittaa, niin ne pyytävät melkoisen herkästi sitten poskiontelo- ja keuhkokuviin. Mulla on vähän niin kuin se...