Laulava aurinko erämaassa

Ilman kipua voin paljon paremmin. Kun ei satu, jaksaa kummasti pitää parempaa huolta itsestään ja keskittyä enemmän myös toisiin ihmisiin. Yksinkertaista, mutta totta. Jos sinulla on vaikkapa hammassärky tai päänsärky, niin kuinka paljon energiaa sinulla oikeasti on annettavaksi läheisille tai töissä?  Entä, kun  kyseessä on krooninen kipu, esimerkiksi neurologinen, johon tavan kipulääke ei auta? Olen tietenkin tiennyt tämän aiemminkin, mutta nyt ymmärrän sen oman kokemuksen kautta. Olen jotenkin sattuman kaupalla saanut elää kivutonta elämää nyt 3 viikkoa puolentoista vuoden kroonisen kipuilun jälkeen ja olen kuin eri ihminen. Olen tullut taas omaksi itsekseni. Olen aina ollut iltavirkku. Tykkään valvoa, kun muu perhe nukkuu. Se on ollut  minun aikaani, nautin pimeydestä ja hiljaisuudesta. Mutta kipu muutti minua. Aika usein olen oikein odottanut, että lapset nukahtavat ja pääsen itsekin unten maille. Tai ehkä syynä ovat olleet ne kovat kipulääkkeet, joita otin v...

Kävin viime viikolla sairaalassa koepalan otossa. Pieni päiväkirurginen toimenpide, joka tehtiin nukutuksessa eli saattaja piti olla ja aikuista seuraa vuorokauden ajan. Mutta eihän se mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Puntti alkoi tutista siinä vaiheessa, kun astuin leikkaussaliin. Aloin täristä päästä jalkoihin. Vihreät kaakelit, sairaalasänky, kaikki laitteet ja sörkittävänä oleminen. Tietoisuus, että kohta taas etsitään suonta eikä se siitä vasemmasta kämmenselästä onnistu, kun ne paremmat suonet on siinä oikeassa . Pelkkä sairaalassa olo. Taas täällä , ihan sama mikä konteksti. Pelko kivusta ja epämukavuudesta. Ihan sama, miten olin valmistautunut tilanteeseen ja ottanut etukäteen asioista selvää, paniikin tunne oli silti järkyttävä. Kirurgi ja hoitajat olivat onneksi aivan huippuja, osasivat kohdata eikä tullut minkäänlaista vähättelyä. Ja onneksi sain nopeasti vaipua nukutuksen tuomaan uneen, enkä hetkeen tiennyt yhtään mitään ympäröivästä maailmasta. Herättyäni sa...

Joskus kipu on poissa, pienen hetken. Silloin ihmettelen mitä puuttuu, miksi olo on erilainen. En ymmärrä heti, että olo on yksinkertaisesti hyvä, normaali. Olen niin tottunut kipuun. Kipu on aina läsnä. Kivuton hetki on yleensä lyhyt, ehkä kymmenen minuuttia, mutta sekin riittää. Pieni tauko. Se yllättää aina. En tiedä milloin tämä tauko tulee tai milloin ja millaisena kipu taas alkaa. Olen oppinut rauhoittamaan sitä. Juon paljon nesteitä. Lämmitän kauratyynyn tai laita autossa penkinlämmittimen päälle. Ennakoin koko ajan. Miten paljon voin juoda, että se riittää rauhoittamaan kivun, mutta etten juokse koko aikaa vessassa. Tasapainottelua tämänkin kanssa. Pahimmillaan kipu on niin kova, että en pysty kävelemään. Yleensä se on "vain" jatkuvasti kaihertava ärsytys ja epämiellyttävä olo.  Limakalvovaurio on pahentunut, näin todettiin pari viikkoa sitten tähystyksessä. Seuraava vaihe on koepalan otto, olen jonossa operaatioon. Kyseessä voi olla IC (interstiti...

Kahlaan lumessa vyötäröä myöden. Olen matkalla töihin ja päällä on farkut ja jalassa kaikkea muuta kuin lumikengät. Että mitähän hittoa? Etsin epätoivoisesti paikkaa, mihin pääsisin piiloon pissalle. Kivulias hätä saattaa yllättää milloin vain työmatkan varrella eikä kauniin maisemareittini varrelta löydy huoltoasemaa tai kahvilaa, mihin voisi sopivasti piipahtaa. Ei, metsään on mentävä ja mielellään heti tai välittömästi! Nyt talvella lumen määrä hieman vaikeuttaa etsintöjä. Ojat ovat yllättävän syviä ja lunta on joka paikassa eikä kaikkia mahdollisia pysähtymispaikkoja ole aurattu niin, että auton saisi siihen tökättyä sopivasti ja käännettyä takaisin varsinaiselle reitille. On minulla jo pari vakipaikkaa,  mutta aina ei hätä niin sanotusti osu juuri sopivassa kohdassa. Silloin on pakko suunnata auto äkkiä jorpakkoon ja katsoa joku kuusen juuri. Ei muuten ole ihan niin helppoa kuin luulisi. Olen diagnosoinut itseni nyt pissavammaiseksi. En tiedä, onko tämä sen kurjan...

Juuri, kun luulee, että elämä rauhoittuisi ja voisi hetken rentoutua, niin jotakin uutta mietittävää pukkaa. Työasioista olen kyllä päässyt hyvin irrottautumaan loman aikana, mutta stressin määrä on silti vakio. Olen jo aiemmin kertonut tuosta  polyooma- viruksen tuomasta oireilusta. Olen koko syksyn pystynyt elämään vaivan kanssa jonkunlaisessa kauhun tasapainossa: kipukohtauksia on ollut silloin tällöin, mutta onneksi harvakseltaan ja runsas veden juonti on pitänyt oireilua aisoissa. Puhun edelleen polyoomasta, vaikka hematologin mukaan on epätodennäköistä, että se enää aiheuttaisi oireita, koska kortisoniannos on jo niin minimissään eikä virusta ole enää veressä havaittavissa. Todennäköinen oireilun aiheuttaja on siis mitä ilmeisemmin jokin muu, esimerkiksi polyooman aiheuttama arpikudos rakon seinämillä. Sinänsä huono juttu, jos niin on, että sitä ei sieltä millään enää millään pois saada eli olen todennäköisesti saanut kivusta pitkäikäisen seuralaisen. Yllättäen täm...