Laulava aurinko erämaassa

"En tajua, miten oikeesti selvisit sun sairauden aikana kuolemanpelosta."   Ystävä laittoi tällaisen viestin eilen. Olen elänyt monta vuotta kuolemanpelon kanssa, mutta en tiedä olenko vieläkään selvinnyt  siitä. Elän sen kanssa edelleen, mutta nykyään jo aika sopuisasti. Elin pari vuotta lähes totaalisessa eristyksessä ja monenlaisten ruokarajoitusten kanssa. Kotieristyksessä ja kuukausia sairaalassakin. Olen pelännyt tauteja, mikä tahansa tavallinen flunssa olisi voinut viedä minut hautaan allogeenisen siirron jälkeen. Kuljin maski naamalla ja hanskat käsissä kaupassa juuri sillä kellon lyömällä, kun kaupat avattiin, ettei vain ruuhka-aikaan. Raivostuin nurkan takaa ilmestyville yskijöille:  etkö ymmärrä, että olen kuolemansairas, saatat tappaa minut tällä?   Kyllä. Raivostuin, koska pelkäsin. Kiukkuinen syöpäakka. Saatoin jäädä miettimään tuntitolkulla tilanteita, joissa  ehkä  altistuin. Näin oli pitkään. Koskaan en tainnut sanoa mitään kenellekään liian lähelle

Ryteikkö. Tuosta päätin mennä, ja tuosta menin. Vähän niin kuin elämässäkin. Tai ainakin sellainen illuusio on: tämän kaiken päätin kestää ja tämän kaiken kestin. Todellisuudessahan minä en sitä ole voinut päättää. Selviytymistä syövästä siis. Tuonne ryteikköön lähtemisestä sen sijaan päätin ihan itse.  Viimeksi pari viikko sitten eksyin retkelläni ja tuolloin vannoin, etten enää ikinä oikaise. Suuntasin kohti suoaluetta, vaikka polkua ei näkynyt, mutta kotiin oli päästävä ja auringonlasku oli lähellä, niin oikaistava oli. Täytyy sanoa, että minulla on todella hyvät kengät! Eivät kastuneet, vaikka kaikkeni yritin loikkiessani rämeellä. Koira sen sijaan kastui. Se tuntuu nyt olevan tottunut näihin ryteikköreissuihin. Hyppää suoraan pahimpaan jorpakkoon silloin, kun polkujakin olisi tarjolla. Millainen emäntä, sellanen koira... Olen tervehtynyt viime aikaisesta flunssasta. Olen päässyt seikkailemaan suolle, kuljeskelemaan pitkospuille ja myös etsimässä mysteerilaavua, jot

Tämä on historiallinen päivä. Suomeen on julistettu valmiustila. Koulut suljetaan, lentoliikennettä rajoitetaan, kokoontumisia rajoitetaan ja ulkonaliikkumiskielto on myös mainittu. Kaikki tämä on tehty suojellakseen meitä, erilaisiin riskiryhmiin kuuluvia. Ja meitä on paljon. En olisi ikinä uskonut tällaisen tilanteen olevan mahdollinen. En ikinä! Olen elänyt hyvin rajoitetusti myelooman ja allogeenisen kantasolusiirron kanssa, useita vuosia. Kaikki samat säännöt pätivät silloinkin ja muutama muu vielä päälle: oli vältettävä läheistä kontaktia, ei halauksia tai kättelyitä, ei tapahtumia sisätiloissa, ei bioroskiksia, multahommia, ruokarajoituksia jne jne. Nyt saa sentään syödä mitä haluaa, jos kaupasta sattuu löytämään. Tänään nimittäin hallituksen tiedonannon jälkeen oli kaupasta loppu melkein kaikki ns. tarpeellinen. Taas. Jo viime viikolla loppui vessapaperi. Kieltämättä Tapaus vessapaperista kiertäneet meemit  naurattivat aluksi, mutta sitten vakavoiduin. Ihmisen turvallis

Olen kotona flunssassa. Onkohan se korona?   Tämä ajatus käy väistämättä mielessä viime päivien uutisoinnin jälkeen. Yksi jos toinenkin koulu tai koululuokka on parin päivän sisällä laitettu karanteeniin. Uusia tartuntoja ilmenee joka päivä. Lentoja perutaan. Yritykset rajoittavat työmatkoja. Työpaikkojen seinille on ilmestynyt käsienpesu- ja yskimisohjeita. En nyt ihan ensimmäisenä epäile, että minulla olisi juuri korona enkä ole jaksanut huolestua sen enempää kuin olen lievästi immuunivajeisena huolestunut mistä tahansa muustakaan pöpöstä  (eli aika paljon kuitenkin, suom. huom.) . Erilaisia viruksia on liikkeellä kuitenkin aika montaa muutakin ja nekin voivat kehittyä ilkeiksi. THL:n mukaan erityiseen riskiryhmään kuuluvat sellaiset joilla on mm.: Vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. lymfooma tai muu aktiivisessa hoidossa tai seurannassa oleva syöpä HIV-infektio perna puuttuu tai ei toimi elinsiirron, kudossiirron tai kantasolusiirron jälkitila synn