Laulava aurinko erämaassa

Ei tullut hyviä uutisia, ei kyllä huonoimpiakaan tämän kuukauden verisyöpäkontrollista. Lääkärin piti soittaa perjantaina ja odottelin puhelua koko päivän. Kun soittoa ei kuitenkaan kuulunut, kävin Omakannasta katselemassa, onko sinne kirjattu jotakin. Se oli virhe! Jossakin tietyssä fraktiossa on nyt jotakin nousua jossakin sellaisessa arvossa, joka voi viitata syövän nostavan päätään. Ainakin näin minä sen luin. Tässä on tietysti muistettava se, että kun en tekstiä ja tuloksia täysin ymmärrä, en osaa sen merkitystä täysin tulkita. Tarvitsisin sen keskustelun lääkärin kanssa, että tietäisin kannattaako huolestua heti vaiko vasta myöhemmin. Jotakin epämääräistä siellä siis on. Yhteenvedon lopussa luki vain, että seurataan. Mitä se sitten tarkoittaa? Koko ajanhan tätä on seurattu! Minä siis todellakin huolestuin. Tietenkin, kukapa ei. Viikonloppu on mennyt jotakuinkin asiaa märehtiessä. Perjantaina itkin pitkästä aikaa suihkussa salaa lapsilta, että en halua taas hoitoihin,

Neljäsluokkalainen pähkäili koulutehtävän kanssa: piti keksiä neliosainen yhdyssana ja  luuydinsyöpäepäily  oli ainoa, mitä minulle tuli mieleen - sattuneesta syystä. En sitä viitsinyt siinä hänelle sanoa ja onneksi hän keksikin pian oman vastauksen. Luuydinsyöpäepäily  luki tekstarissa, jonka lähetin lääkärin penkiltä hyvälle ystävälleni vähän yli kaksi vuotta sitten tämän syöpätanssin alkaessa. Ainoa sana koko tekstarissa, mutta hän ymmärsi heti mistä oli kysymys ja on elänyt mukana koko tämän myllerryksen kaikkine vaiheineen. Moni asia on mennyt uusiksi tässä parin vuoden aikana, mutta tärkeimmät ja rakkaimmat ovat kulkeneet rinnalla. On itketty yhdessä ja on naurettu yhdessä, ja olen saanut sanoa pahimmatkin ajatukset ääneen. Se on arvokasta. Olen kuullut toisenlaisiakin tarinoita. Että kun syöpädiagnoosi tai joku muu elämän iso kriisi iskee, onkin tullut hiljaisuus ja yksinäisyys. Olen ollut perheen ja ystävien suhteen onnekas. Ne uusiksi menneet asiat ovat paljon pienem

Palautuminen kaikenmaailman kulkutaudeista on ollut hidasta. Kevät ja aurinko ovat kuitenkin auttaneet jaksamaan ja olen päässyt kevyesti luontoonkin kevään merkkejä tarkkailemaan. Hemoglobiini oli kuitenkin viimeisissä labroissa 109 eli olen taas aneeminen, mutta sehän on minulle ihan tuttu olotila. Nyt kyllä ajattelin ottaa jonkunlaisen rauta-ravintospurtin! Jotenkin tuntuu, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tällaista kirjoitan ja suunnittelen... Edelleenkään en maksa-arvojen nousun pelossa saa syödä rautaa purkista, joten ainoa mahdollisuus saada rauta-arvot kuntoon, on yrittää syödä mahdollisimman rautapitoista ruokaa ja napata samalla C-vitamiinia, joka avittaa raudan imeytyistä. Tarkistin Finelin  sivuilta, missä ravintoaineissa on eniten rautaa/ 100gr, siis sellaisissa, mitä voi syödä 100gr - esim basilikaa, mustapippuria tai oreganoa harva pystyy tuota määrää nauttimaan. Minulle maistuva lista näyttäisi tällaiselta: riista murot linssit tofu tonnikala mu

Ostin kaksi vuotta sitten hyvät vaelluskengät. Samalla kuitenkin mietin, että kannattaako. Entä jos kuitenkin kuolen ja kengät jäävät käyttämättä? Vuosi sitten pelkäsin, etten näe, miten Game of Thrones päättyy. Pitkällisten syöpähoitojen aikana ehdi  pelätä aika paljon muitakin asioita ja nämä nyt olivat sieltä triviaaleimmasta päästä. Tällä hetkellä, tästä perspektiivistä, nämä ajatukset jopa naurattavat. Silloin ei naurattanut. Vaelluskenkiä on nyt todellakin kulutettu ja näillä näkymin kulutetaan jatkossakin, soillakin tarvottu ja hyvin ovat kestäneet. Hankinta siis kannatti! Ja GOT:in kahdeksas ja viimeinen kausi alkaa maanantaina, joten minulla on yhtä hyvät mahdollisuudet kuin kellä tahansa muulla nähdä, miten sarja päättyy. Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen. Tasan vuosi sitten ramppasin vielä sairaalassa kahdesti päivässä sytomegalo-virusta häätävässä tiputuksessa ja kuljin taksilla vahvasti lääkittynä Polyooma-viruksen aiheuttamien kipujen takia. Se vaihe tuntui kes

Nyt tiedän, mikä on pahin kaikista lääkinnällisistä toimenpiteistä! Se ei ole luuydinpunktio, ei kantasolusiirto, ei edes kolonoskopia, ei keisarileikkaus, ei mikään kokemani syöpähoito, vaan pieleen mennyt poskiontelopunktio! Sekin on nyt koettu. Elämäni ensimmäinen poskiontelopunktio ei mennyt kohdilleen vaan suolaliuos päätyi aivan väärään paikkaan ja tuntui, että neula menee vähintään  aivoihin asti. Ei liene ihme, että melkein pyörryin pariin otteeseen. @Pixabay Ensin influenssa, välissä pari viikkoa töitä, ja sitten poskiontelotulehdus ja kaupan päälle keuhkokuume. Turhauttaa ja heikottaa. Nyt olen kuitenkin jo toipumassa, mutta en ole vielä ollut ulkona vähään aikaan, pienikin pystyssä touhuaminen vie voimat. Kuulun ilmeisesti siihen ihmisryhmään, jolla voi olla syöpä, influenssa, keuhkokuume, tai mikä tahansa vakava tauti ilman, että sitä tuskin huomaa. Osasyy lienee se, että keikun itsekin mukamas pystyssä viimeiseen asti, pilviä hipovasta kuumeestakin huolimatta. Ala