Luuydinsyöpäepäily

Neljäsluokkalainen pähkäili koulutehtävän kanssa: piti keksiä neliosainen yhdyssana ja luuydinsyöpäepäily oli ainoa, mitä minulle tuli mieleen - sattuneesta syystä. En sitä viitsinyt siinä hänelle sanoa ja onneksi hän keksikin pian oman vastauksen.

Luuydinsyöpäepäily luki tekstarissa, jonka lähetin lääkärin penkiltä hyvälle ystävälleni vähän yli kaksi vuotta sitten tämän syöpätanssin alkaessa. Ainoa sana koko tekstarissa, mutta hän ymmärsi heti mistä oli kysymys ja on elänyt mukana koko tämän myllerryksen kaikkine vaiheineen.

Moni asia on mennyt uusiksi tässä parin vuoden aikana, mutta tärkeimmät ja rakkaimmat ovat kulkeneet rinnalla. On itketty yhdessä ja on naurettu yhdessä, ja olen saanut sanoa pahimmatkin ajatukset ääneen. Se on arvokasta. Olen kuullut toisenlaisiakin tarinoita. Että kun syöpädiagnoosi tai joku muu elämän iso kriisi iskee, onkin tullut hiljaisuus ja yksinäisyys. Olen ollut perheen ja ystävien suhteen onnekas.

Ne uusiksi menneet asiat ovat paljon pienempiä: pesen nykyään avokadon ennen sen avaamista (listeriariski), putsaan pienetkin haavat desinfiointiaineella ja kosken hissin nappuloihin korkeintaan kyynerpäällä (infektioriski). Ja kyllä, pelot ohjailevat pieniä arkisia toimintoja ja valintojani, mutta eivät hallitse sitä. Tiedostan olevani riskiluokassa ja kroonisen tautiluokituksen vuoksi erityisessä seurannassa lopun elämäni.

Hyviäkin muutoksia on tullut. Hurahdin metsään, vaikka se aluksi olikin vähän pakon sanelemana ainoa sopiva liikuntamuoto kotijoogan lisäksi, kun ihmisjoukkoja joutui infektioriskin takia välttelemään. Aluksi kuljin kuntoratoja, mutta sitten ne kävivät tylsiksi ja rohkaistuin merkitsemättömille poluille, eksymään ja löytämään. Ja tämä hurahdus tulee pysymään koko lopun elämäni!

Loppuelämäni. Se voi olla lyhyt tai se voi yllättää minut. Kaikki yli 10 vuotta tästä eteenpäin on joka tapauksessa taudin ja hoitojen luonteeseen nähden plussaa. Aika usein ihmisten puhuessa "eläkeikälaskurista" tai ylipäätään korkeasta iästä, ajattelen, että se ei koske minua. Yleensä jätän kuitenkin sanomatta, muuten keskustelu vaimenee turhan nopeasti. Voihan sitä haaveilla. Teen sentään jo tulevaisuudensuunnitelmia.

Tulkoon mitä vaan minulle, kunhan ei lapsille. Olen elänyt ihan mielenkiintoisen elämän, en ole mitenkään katkera tai erityisen pettynyt omasta puolestani, kun se joskus päättyy. Ylipäätään, olenhan elänyt. Mutta tietysti, kivahan se olisi, jos saisi terveempänä olla ja elellä kuin sairaampana, ja turhaan kitumatta. Kun ei osaa ihminen olla sanelematta elämälleen ehtoja tai toiveita.

Luuydinsyöpäepäily. Ensi viikolla on taas labrat ja kuukausittainen lääkärin puhelinaika. Allogeenisesta kantasolusiirrosta tuli nyt pääsiäisenä 15 kuukautta. Ilmankos alkaa taas mielessä poltella elämän ja kuoleman kysymykset ja verisyövän mahdollinen uusiutuminen.

“Älä ajattele, että elämä on lyhyt. 

Ajattele: – Miten erikoinen kokemus.

Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,

vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän..."

– Eeva Kilpi "Ennen kuolemaa"