Laulava aurinko erämaassa

Mitä täydellisyys on? Muodon täydellisyys. Täydellisyys musiikissa, ilmaisussa, kuvassa? Tekstissä, urheilusuorituksessa, opinnoissa, työssä tai täydellisyys ihmisenä, äitinä, puolisona, ystävänä.   (Onko olemassa täydellistä loppua Game of Thronesille? Vaan ei siitä nyt tämän enempää, ei spoilereita). Olen miettinyt täydellisyyden teemaa pitkin kevättä sekä työn että oman terveyden kautta. Aihe on pyörinyt mielessä työmatkoilla sekä luonnossa liikkuessa, keskellä kevättä, kivikoita, pieniä puroja, katkenneita puita, mutalillua tai vehreitä mättäitä. Viimeisimmällä retkellä löysin tuon ylhäällä kuvassa olevan auringon valossa kimmeltävän repaleisen hämähäkin verkon. Minusta se oli kiinnostava, ehkä jopa kiinnostavampi kuin täydellinen, rikkomaton muoto olisi ollut. Sillä on tarina. Työskentelen ympäristössä, jossa aina silloin tällöin törmään täydellisyyden tavoittelusta syntyneisiin ongelmiin: joku uupuu, joku sairastuu masennukseen, toisen kehittymistä estää ylikorostunut i

Kevään kiireistä on ollut se hyöty, että olen onnistunut melkeinpä unohtamaan koko verisyövän olemassaolon! Paino sanalla melkein . Viimekertaisen päivitykseni jälkeen sain onneksi huojentavia uutisia ja sen jälkeen on taas mentykin tukka putkella. Selvisin siis säikähdyksellä, ainakin tällä kertaa. Lääkärin mielestä verisyövän uusimisesta ei tuossa kohta kuukauden takaisessa yhden veriarvon heilahtamisessa ole kysymys, jotakin muuta on nyt käynnissä luuytimessä. Ja se taas puolestaan on normaalia, kun allogeenisesta kantasolusiirrosta on hieman yli vuosi aikaa ja elimistön uusittu puolustusjärjestelmä edelleenkin kehittyy. Vaan tänään oli jo uudet labratestit ja ensi viikolla lääkärin vastaanotto eli nyt alkaa taas armoton jännitys. Onneksi töissä on edelleen haipakkaa, joten tuskin ehdin nyt näitä tuloksia etukäteen märehtiä. Tällä viikolla olen iloinnut siitä, että pitkän ja tautisen talven jälkeen on todellakin koittanut kevät. Olen pitkästä aikaa tuntenut olevani terve.