Laulava aurinko erämaassa

Ajattelin kirjoitella kuulumisia pitkästä aikaa. Terveisiä niille, joilla diagnoosi on vasta alussa ja koko hela hoito edessä, siinä toivossa, että heilläkin voisi kaikki mennä hyvin. Ehkä ei samalla tavalla kuin minulla, mutta omalla tavallaan hyvin.  Viimeksi kerroin, että kaikki on hyvin ja että jätän blogin "uinumaan" ja keskityn vaihteeksi elämiseen. Edelleen kaikki on hyvin. Olen saanut keskittyä elämiseen useamman vuoden ja ihan  ilman mitään lääkkeitä. Kävin hetki sitten vuosikontrollissa ja vähän lannerangan kuvannuksessakin. Verikokeissa ei merkkejä myeloomasta, veriarvot kaikin puolin hyvät. Kuvannusta ei tehdä rutiininomaisesti, vaan nytkin tsekattiin lähinnä alaselkäkipuja.  Verenpaine on uhkaavasti alkanut nousta, minullahan se on aina ollut matalan puoleinen, mutta kuulemma kantasolusiirto on niin suuri rasitus sisäelimille (hematologi sanoi), että tämä oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Suurin osa lähtee sairaalajaksolta suoraan verenpainelääkitykse...

  "Pystytkö sinä nyt elämään ihan normaalia elämää vai ajatteletko sairautta vielä joka päivä?"  kysyi hematologi kesäisen kontrollipuhelun yhteydessä. Tällä hetkellä elän ihan normaalia elämää. Jos ajattelen syöpää, ajattelen sitä niin kuin menneitä ajatellaan. Että ohhoh, olipas se ja mitä kaikkea siihen liittyi, mistä oikein olenkaan selvinnyt. Ajatukset pompsahtelevat mieleeni, silloin kun joku puhuu jotain aiheeseen liittyvää, tai lehdessä on artikkeli tai muuten jokin yllättävä tekijä muistuttaa noista kolmesta elämäni raskaimmasta vuodesta.  Harva tuttu enää kysyy mitään asiasta. Korkeintaan joskus joku kommentoi, että näytän niin terveeltä nyt. Se tietysti tarkoittaa, että olen joskus näyttänyt ...noh, sairaalta. Nyt on tukkaa päässä, iho on kunnossa ja liikun suht normaalisti, pääkin on palautunut normaaliin mittoihinsa eikä ole enää kortisonin turvottama. On kivempi ajatella, että ihminen, joka oli sairas, on nyt terve ja siinä se. Ja kyllä se minullekin kelpaa!...

Yhtäkkiä olen onnellinen. Tämä tuli jotenkin puskista. Odotin, että kesän koitettua iskee taas perinteinen angsti työstressin vähitellen purkautuessa. Että työstressi vaihtuisi elämän muihin huoliin, kun on kerrankin aikaa niitäkin huomioida ja miettisin terveyttä, mahdollista terveyden puutetta ja spekuloisin tulevaa kontrollia. Mutta olenkin ihan puhtaasti onnellinen. Katson ympäröivää vihreyttä ja vehreyttä, kukkivia puita ja pihoja. Kun palaan retkiltäni kotiin, minua hymyilyttää. Olen lukenut kuusi kirjaa, pitkästä aikaa jaksan keskittyä johonkin. Olen viettänyt aikaa lasten kanssa ja kuunnellut, todella kuunnellut heitä. Olen viettänyt äiti-lapsi - päivän molempien kanssa erikseen ja meillä on ollut niin hauskaa, ihan omat höntsä-jutut, nauraa kikatetaan milloin millekin! Olen kuunnellut musiikkia. Olen tehnyt musiikkia. Olen soittanut rumpuja ja laulanut ihan vaan omaksi huvikseni. Olen pitänyt rötväpäivää. Olen makoillut iltasella terassilla ja kuunnellut sateen ro...

Näin, kuinka kantasolut ja verihiutaleet leijailivat rauhallisesti putkessa kohti minua. Se tuntui ihmeelliseltä. Samalla ei miltään ja kuitenkin maailman suurimmalta ihmeeltä. Nyt on yksi etappi saavutettu, mutta vasta pitkän ajan - puolen vuoden tai vasta vuoden - kuluessa tiedetään, miten tämä vaikuttaa. Kirjoitin yllä olevan tekstin päivälleen kaksi vuotta sitten, kun o mat soluni tuhottiin ja koko systeemini "resetoitiin" kantasoluja luovuttaneen tuntemattoman ihmisen kantasoluilla.  A suin kuukauden eristyksissä Meilahden Kolmiosairaalan seitsemännen kerroksen osaston 7B huoneessa 7.  Nyt se tuntuu melkeinpä unelta, mutta ei se  ollut fiktiota vaan niin todella tapahtui. Ja niin kävi, että tästä päivämäärästä tuli minun uusi syntymäpäiväni. Synnyin solutasolla uudestaan, vaikka sitä ei näe minusta päällepäin millään tavalla. Ainoa konkreettinen merkki tapahtuneesta on veriryhmäni vaihtuminen . Tai jos aivan tarkkaan katsoo, niin kaulalla näkyvä pieni arpi kohda...

Tällainen lauluhaaste tuli vastaan tuolla sosiaalisessa mediassa ja se jotenkin kolahti. Aloitin tämän siis joku aika sitten ja ideana on laulaa tai kuunnella haasteeseen liittyvä biisi päivässä. Tässä minun 30 valintaani: 1. Laulu, josta pidät, ja jonka nimessä on väri: Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana (Scandinavian Music Group) 2. Laulu, josta pidät, ja jonka nimessä on numero:  Million Miles Away (Hanoi Rocks). Olin kasarin teini. Tarvinneeko selitellä? 3. Laulu, joka muistuttaa sinua kesästä:  Joy Spring  (The Real Group, säv. Cifford Brown). Tai kesän lähestymisestä ja kuplivasta keväästä... 4. Laulu, joka muistuttaa sinua ihmisestä, jonka mieluiten unohtaisit: Ricki Don´t Lose That Number (Steely Dan) . Olin nuoruudessani Pariisissa au pairina ja perheen isä, joka oli ahdistava ja herkästi raivoava tyyppi, tykkäsi tästä yhtyeestä ja luukutti tätä usein. Itsekin tykkäsin kyllä musiikista, mutta tulee se mies aina mieleen. 5. Laulu, joka pitää soitta...