Siirry pääsisältöön

Niin kuin menneitä ajatellaan

 


"Pystytkö sinä nyt elämään ihan normaalia elämää vai ajatteletko sairautta vielä joka päivä?" kysyi hematologi kesäisen kontrollipuhelun yhteydessä.

Tällä hetkellä elän ihan normaalia elämää. Jos ajattelen syöpää, ajattelen sitä niin kuin menneitä ajatellaan. Että ohhoh, olipas se ja mitä kaikkea siihen liittyi, mistä oikein olenkaan selvinnyt. Ajatukset pompsahtelevat mieleeni, silloin kun joku puhuu jotain aiheeseen liittyvää, tai lehdessä on artikkeli tai muuten jokin yllättävä tekijä muistuttaa noista kolmesta elämäni raskaimmasta vuodesta. 

Harva tuttu enää kysyy mitään asiasta. Korkeintaan joskus joku kommentoi, että näytän niin terveeltä nyt. Se tietysti tarkoittaa, että olen joskus näyttänyt ...noh, sairaalta. Nyt on tukkaa päässä, iho on kunnossa ja liikun suht normaalisti, pääkin on palautunut normaaliin mittoihinsa eikä ole enää kortisonin turvottama. On kivempi ajatella, että ihminen, joka oli sairas, on nyt terve ja siinä se. Ja kyllä se minullekin kelpaa! En jaksa velloa.

Tai koronan takia joutuu välillä väkisinkin miettimään. Ja onhan niitä vaivojakin jäänyt. On se pissa-vaiva, jota luulin pitkään polyooma-virukseksi ja sen jälkeen IC-rakkokipuoireeksi, mutta joka jäi diagnosoimatta. Viime talvinen operaatio auttoi kipuihin suurest. Vessassa juoksemista se ei poistanut, mutta kivuton elämä on tärkeintä. Ja polvet ja jalkaterät kipuilevat. Ja lonkassa ja alaselässä ne myelooman syömät luut muistuttelevat. Kalsiumia naamaan! 

Aamuisin köpöttelen silti kuin vanha mummo. Mikä hassuinta: saatan patikoida metsässä vaikka 10km matkan, mutta sen jälkeen hetken istumisen jälkeen tarvitsisit sauvat tai jonkinlaisen rasvauksen! Nivel- ja lihasjäykkyydet ja kivut ovat kuulemma yleisiä rajujen syöpähoitojen ja lääkitysten jälkeen. 

Olen saanut elää jo yli vuoden täysin lääkkeetöntä elämää, se on aika kova juttu! Kiitän siitä joka päivä. Vertaistukiryhmässä kuuluu usein muunlaisia tarinoita.

Täytän (melko todennäköisesti)parin vuoden päästä 50v, joten se on jo enemmän kuin mitä diagnoosivaiheessa uskalsin toivoa. Ja kyllä, olen aloittanut monenmoista projektia 50-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Tämän kesän tavoite tuli täyteen! Olin asettanut tavoitteeksi patikoida metsä- ja suolenkkejä 100km kahdessa kuukaudessa ja se tavoite jopa ylittyi, koska matkamittarissa oli 123,4 elokuun koittaessa. Ja nuo kilometrit eivät siis ole koiranpissatuslenkkejä asfalttikaduilla vaan todellista rämpimistä välillä suolla ja kovin usein merkitsemättömillä reiteillä.

Tänä kesänä pääsin kokemaan kolme uutta kansallispuistoa: Riisitunturin kansallispuiston, Oulangan kansallispuiston sekä unelmakohteeni Hossan! Upea retkikesä! Sielusta pala jäi Kuusamoon ja vahva halu päästä noihin maisemiin uudestaan. Tai vieläkin pohjoisempaan! Ei etelän lomia minulle, vaan pohjoista ja kylmää.

Olen kypsynyt kesän mittaan sellaiseen ajatukseen, että voin vähitellen jättää syöpämaailman taakse ja todellakin elää ihan normaalia elämää. Tämä blogi on ollut minulle valtavan tärkeä yli kolmen vuoden ajan, koko raskaan sairastamisen ajan. Oli kausia, jolloin blogi oli ainoa kontaktini ulkomaailmaan ja se eristys oli korona-karanteeni potenssiin sata. 

Nyt on kuitenkin tullut aika laittaa tämä blogi vähintäänkin tauolle.

Koskaan ei tiedä, miten elämä menee. Uusiiko myelooma tai milloin uusii. En kuitenkaan toivo palaavani sellaisen syyn takia. 

Kiitos, lukijani, seurasta tällä matkasta! Pysy terveenä ja pysy turvassa!

Rakkaudella,

Laulava aurinko



Kommentit

  1. Kaikkea ihanaa elämääsi tulevina vuosina. Ymmärrän täysin blogin laittamisen tauolle. Niin tein itsekin välillä. Se kuuluu tiettyyn elämänvaiheeseen. Toivotaan siis, että enää ikinä tarvitse sitä. Minäkin olen hullaantunut kansallispuistoihin ja eilen viimeksi testattiin Päijänteen kansallispuiston saaria, kuten Kelvenne. Ensi viikolla Leivonmäelle ja sitten huippuna Ylläs-Pallas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! <3 Toivotaan, että ei tarvitse enää miettiä sairastamista, ainakaan pitkään, pitkään aikaan. Koskaan ei tiedä, enkä sano "ei koskaan", mutta nyt on toisenlaisen elämän aika.
      Ihanalta kuulostavat nuo sinun kansallispuistokohteesi! Itseasiassa juuri sellaisia, joissa en ole edes käynyt (vielä)! Hyvä ajankohtakin, pahimmat kesäruuhkat lienevät nyt ohi. Ihania retkiä sinulle! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä näärännäppy.

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu