Laulava aurinko erämaassa

Olen ollut hiljaa. On muka ollut niin kiirettä. Tai ei vaan ole ollut mitään sanottavaa, ainakaan tähän verisyöpävaiheeseen liittyvää. Tai no, ajatuksia ja tapahtumia on kyllä ollut, mutta en ole saanut niitä puetuksi kirjalliseen muotoon. Myös syöpä on ollut hiljaa, sellaisen tiedon sain hematologilta verisyöpäkontrollista juuri ennen joulua. Ja se oli paras joululahja, juuri se mitä toivoinkin! Elämä ympärillä ei ole ollut hiljaa! Kaikkea muuta. Niin hyvässä kuin pahassa. Meillä on talo täynnä ääntä, on lapsia ja lasten kavereita, sisarusten välistä kinastelua. Ihanimpia ääniä ikinä! Sellaista normaalia, mikä melkein pari vuotta oli paitsiossa ja minkä puuttumisen nyt huomaa. Kun meille ei voinut infektioriskin takia tulla juuri kukaan, koskaan. Nyt koko ajatus tuntuu jo ihan hassulta. Aina välillä havahdun jossakin arkisessa tilanteessa siihen muutokseen, mikä nyt on tapahtunut: kaupassa en piiloudu tuubihuivin taakse vastaan tulevia ihmisiä, ylipäätään käyn kaupassa s