Siirry pääsisältöön

Kuuma linja


@Pixabay


Mikä siinä on, että lotossa voittaminen ei onnistu, ei sitten millään, mutta sen sijaan onnistun saamaan heti ensimmäisen flunssan perään toisen? Ja sekin, että kaikenlaisia vaikeita sairauksia, niin kuin vaikkapa syöpä, osataan hoitaa ja jopa parantaa, mutta flunssaa edelleenkään ei?

Ensin kärventelin äänettömänä kurkkukivun ja kurjan olon kanssa. Tajusin lopulta jopa jäädä kotiin lepäämään. Maanantaina kävin jo kävelemässä "perusvitosen" tästä  ähipellon ympäri, mutta eilen töissä se iski sitten taas. Ja toi kaikki kaveritkin mukanaan. Tänään on jo ihan täysi räkärumba, silmät valuu ja päätä särkee. Töissä pärjäsin kyllä yllättävän hyvin kortisonin ja duactin yhdistelmällä.

Kuumetta ei ole, mutta tässä flunssan pitkittyessä täytyy vähän seurata, ettei kerää tulehdusta poskionteloon tai kehitä jotain pahempaa muotoa perusflunssasta. Meikkuun jos soittaa, niin ne pyytävät melkoisen herkästi sitten poskiontelo- ja keuhkokuviin.

Mulla on vähän niin kuin sellainen kuuma linja tuonne hematologille, ja se on kyllä aika kova etu tässä tilanteessa. Perusterveyskeskukseen en saa asioida, vaan suunta on suoraan Meikkuun, koska siellä se paras asiantuntemus kantasolusiirtoasioissa on. Onko käänteishyljintää vai tavan ripuli, tai missä vaiheessa flunssa kuulostaa siltä, että täytyy tarkistaa poskiontelot tai keuhkot, ja millä lääkkeellä silmätulehdusta saa tällä taustalla hoitaa. Myös lääkkeiden yhteisvaikutukset täytyy osata arvioida.

Tätä etua osaan kyllä kaivata sitten tulevaisuudessa, kun minut siirretään askel kerrallaan vähitellen takaisin perusterveyden hoitoon! Sekin päivä lähestyy, sillä ensi viikollahan allosiirrosta tulee kuluneeksi jo kahdeksan kuukautta! Sitten on myös hemataologin vastaanotto ja kontrolli. Sitä ennen tietysti labrat. Peruskuvio siis.

Ja mä olen jo yhdestä ja puolesta flunssasta selvinnyt hengissä! Ei tullut kuumetta eikä pahempaakaan. Kyllä se vastustuskyky siellä nyt kehittyy!

Mieskin on kipeänä, molemmat ollaan ihan töttöröö ja möllötetään vaan illat sohvalla niistäen ja röhisten. Ihmeellisintä on, että kummallakaan lapsella ei tätä ole!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä ...

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu...

Hämäryyksiä labratesteissä

                                Pari vuotta on ehtinyt vierähtää edellisistä kuulumisista. Tapahtumia syöpäsaralla on ollut sinä aikana ilahduttavan vähän: kontrollilabrat puolen vuoden välein ja hematologin tapaaminen kahden vuoden välein. Juuri ennen vuoden vaihdetta oli vuorossa tämä hematologin tapaaminen ja tällä kertaa labratesteissä oli jotakin hämärää. Ensimmäinen hämärä juttu labroissa oli se, että sieltä oli unohdettu tehdä tarkemmat immunofiksaatioselvitykset eli kevytketjuarvot, jotka ovat myelooman seurannan kanssa olennainen asia. Toinen hämäryys oli se, että vuorokausivirtsan tuloksessa oli jotakin hämäryyttä gamma-alueella, mutta siitäkään ei ollut tehty tarkempia selvityksiä. Uusiin labratesteihin oli siis suunnattava ja pissa uudelleen kerättävä. Ja hematologin kirjettä tuloksista rauhallisesti odotettava. Ehdin jo käväistä uusissa verikokeissa ja kevytketju-tulokset sieltä s...