Siirry pääsisältöön

Peilistä katsova nainen


Kun tunsin itseni oikein yksinäiseksi ja surulliseksi, keksin itselleni mielikuvitusolennon, joka hieroi jalkapohjiani.
Luin Eeva-lehdestä psykologi ja taiteilija Pia Hovin haastattelusta tuon lauseen ja se jäi mieleeni resonoimaan.


@Pixabay


Minä, eristettynä, katsomassa itseäni sairaalan peilistä talvella Meilahdessa, tai Hyvinkäällä vuosi sitten kesällä. Kuukausi kerrallaan yksin pienessä sairaalahuoneessa.

Väsynyt, lääkkeiden heikentämä, tärisevä, etäisesti tutunnäköinen hiukseton nainen, paljon vanhempi kuin mitä olen tai miksi itseni normaalisti tunnen. Katson itseäni silmiin ja puhun tuolle kalpealle hahmolle siellä peilissä. Puhun ääneen, ei sitä kukaan kuule, mutta vaikka kuulisikin niin ei varmaan niissä oloissa ihmettelisi. Puhun rohkaisevia sanoja, sellaisia ihan tavallisia fraaseja, niin kuin puhuisin lapselle.

Tässä ollaan. Kaikki menee ihan hyvin. Kyllä me pärjätään. Et ole yksin, tässä ollaan. Alusta loppuun. Sä pystyt tähän. Tämä on sinun parhaaksesi, vaikka ei nyt siltä tuntuisikaan. Kaikki on hyvin. 

Joskus sängyllä makoillessani kuvittelin ympärilleni suuret käsivarret keinuttamaan minua kuin meren aallot pientä kajakkia. Etten olisi ihan niin yksin ja alttiina kaikelle. Peloille lähinnä.

Oli minulla paljon muitakin mielikuvia, yksi toistaan hörhömpiä noina eristysjaksoina. Koen niiden auttaneen minua sen epävarmuuden sietämisessä ja erilaisten pelkojen kaukana pitämisessä. Yritin jo etukäteen harjoittaa mieltäni erilaisilla mielikuvaharjoituksilla sietämään sitä epämukavuutta ja usein tuskallistakin yksinäisyyttä.

Se oli silti kova paikka. Niin kova paikka, että en ihan vieläkään halua niitä tunnelmia muistella. Kukapa haluaisi. Välillä ne fiilikset kuitenkin palaavat mieleen, yhtäkkiä ja kutsumatta. Jokin ne herättelee, niin kuin vaikka tuo haastattelu tai joku muu ihan mitättömältä tuntuva tapahtuma, joka laukaisee yksin jäämisen pelon, hylkäämisen kokemuksen, kuolemanpelon.

Onneksi nuo ajat alkavat olla aika kaukana ja muistot ovat vain muistoja tai ohimeneviä tunnetiloja. Enää ei tarvitse kuvitella itseänsä mielikuvitusolennon halaukseen, vaan voin konkreettisesti hakeutua miehen syliin tai tankata hellyyttä lasten läsnäolosta. Kovasti ovat tykästyneet tähän vinhasti kasvavaan hiuspehkooni, koko ajan joku siellä suukottamassa tai pieni käsi siellä pörröttämässä!

Silti edelleen joskus juttelen omalle peilikuvalleni. En kylläkään enää ääneen.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä ...
4 kommenttia
Lue lisää

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu...
7 kommenttia
Lue lisää

Hämäryyksiä labratesteissä

                                Pari vuotta on ehtinyt vierähtää edellisistä kuulumisista. Tapahtumia syöpäsaralla on ollut sinä aikana ilahduttavan vähän: kontrollilabrat puolen vuoden välein ja hematologin tapaaminen kahden vuoden välein. Juuri ennen vuoden vaihdetta oli vuorossa tämä hematologin tapaaminen ja tällä kertaa labratesteissä oli jotakin hämärää. Ensimmäinen hämärä juttu labroissa oli se, että sieltä oli unohdettu tehdä tarkemmat immunofiksaatioselvitykset eli kevytketjuarvot, jotka ovat myelooman seurannan kanssa olennainen asia. Toinen hämäryys oli se, että vuorokausivirtsan tuloksessa oli jotakin hämäryyttä gamma-alueella, mutta siitäkään ei ollut tehty tarkempia selvityksiä. Uusiin labratesteihin oli siis suunnattava ja pissa uudelleen kerättävä. Ja hematologin kirjettä tuloksista rauhallisesti odotettava. Ehdin jo käväistä uusissa verikokeissa ja kevytketju-tulokset sieltä s...
2 kommenttia
Lue lisää