Jaahas. Tätä olen siirtänyt ja siirtänyt, kantasolusiirron ajattelemista.
Alkushokin jälkeen olen pystynyt jopa nauttimaan tästä rauhallisesti sujuneesta hoitokaudesta, mutta nyt alkaa kolme neljästä kierroksesta olla takana ja ajatukset ovat väkisinkin ruvenneet pohtimaan seuraavaa vaihetta eli kantasolusiirtoa.
Minulle suunnitellaan siis tehtäväksi autologinen kantasolusiirto tämän sytostaatti-solumyrkky-hoidon jälkeen. Parin viikon päästä tapaan hematologin, jonka kanssa on kantasolusiirtoon liittyvä keskustelu, jossa käydään läpi suurimmat riskit ja käytännöt. Ja tietysti ne mahdollisuudet saada sairaus nujerrettua siihen pisteeseen, että päästään taas eteenpäin ja seuraavaan vaiheeseen, sillä ei tämä vielä senkään jälkeen heti ole ohi.
Autologiseen kantasolusiirtoon liittyy jo ennen varsinaista siirtoa pari valmistavaa vaihetta:
Itse siirto on vaativin ja riskialttein, koska siinä oma luuydin "ajetaan alas" ja silloin olen eristyksissä ulkomaailmasta paineistetussa huoneessa niin kauan kunnes soluarvot ovat alhaalla eli minulla ei ole vastustuskykyä ollenkaan. Ei vastasyntyneen vauvan vertaa, jolla on äidiltä saamaa suojaa ensimmäisten kuukausien ajan. Rokotuksetkin laitetaan siirron jälkeen uudestaan, koska niiden vaikutus häipyy.
Sitten kantasolut palautetaan elimistöön, jossa ne osaavat hakeutua omalle paikalleen ja lähtevät rakentamaan luuydintä taas uudestaan, toivon mukaan terveemmälle pohjalle.
Eristyksissä oloaika on yleensä noin 3-4 viikkoa ja rankinta on kuulemma pahoinvointi, ripuli ja mahdolliset infektiot. Mitään ei välttämättä pysty syömään. Olen miettinyt, että onko se sellaista kuin olisi noro 2-3 viikkoa? Nähtäväksi jää, en oikein osaa etukäteen sitä pelätä.
Eniten ehkä huolehdin sitä eristyksissä oloa. Eroa perheestä ja ikävää. Onhan nykyään onneksi skypet ja whatsapp, somet ja muut helpottaa hirveästi arkista kommunikaatiota! Mutta ei se sama ole kuin olla ihokosketuksessa ja arjessa.
Eristys jatkuu vielä kotiin palaamisen jälkeenkin, ainakin siihen asti, että vastustuskyky lisääntyy. Käytännössä meillä ei hetkeen voi käydä vieraita emmekä me kyläile kovin aktiivisesti. Lasten elämä pitää kuitenkin pitää suhteellisen normaalina. Eihän niitä voi mihinkään kuplaan sulkea! Tehostetut käsipesut ovat meillä jo nyt käytössä ja kyläillä saavat terveet kaverit, näillä mennään.
Nyt sitten koetan valmistautua tuohon koitokseen jotenkin. Henkisesti ja fyysisesti. Ja tiedollisesti.
Alkushokin jälkeen olen pystynyt jopa nauttimaan tästä rauhallisesti sujuneesta hoitokaudesta, mutta nyt alkaa kolme neljästä kierroksesta olla takana ja ajatukset ovat väkisinkin ruvenneet pohtimaan seuraavaa vaihetta eli kantasolusiirtoa.
Minulle suunnitellaan siis tehtäväksi autologinen kantasolusiirto tämän sytostaatti-solumyrkky-hoidon jälkeen. Parin viikon päästä tapaan hematologin, jonka kanssa on kantasolusiirtoon liittyvä keskustelu, jossa käydään läpi suurimmat riskit ja käytännöt. Ja tietysti ne mahdollisuudet saada sairaus nujerrettua siihen pisteeseen, että päästään taas eteenpäin ja seuraavaan vaiheeseen, sillä ei tämä vielä senkään jälkeen heti ole ohi.
Autologiseen kantasolusiirtoon liittyy jo ennen varsinaista siirtoa pari valmistavaa vaihetta:
- kantasolujen mobilisaatio, jossa kantasolut saadaan verenkiertoon liikkeelle
- kantasolujen keräys verenkierrosta ja pakastus
- palautus eli varsinainen kantasolusiirto.
Itse siirto on vaativin ja riskialttein, koska siinä oma luuydin "ajetaan alas" ja silloin olen eristyksissä ulkomaailmasta paineistetussa huoneessa niin kauan kunnes soluarvot ovat alhaalla eli minulla ei ole vastustuskykyä ollenkaan. Ei vastasyntyneen vauvan vertaa, jolla on äidiltä saamaa suojaa ensimmäisten kuukausien ajan. Rokotuksetkin laitetaan siirron jälkeen uudestaan, koska niiden vaikutus häipyy.
Sitten kantasolut palautetaan elimistöön, jossa ne osaavat hakeutua omalle paikalleen ja lähtevät rakentamaan luuydintä taas uudestaan, toivon mukaan terveemmälle pohjalle.
 |
| Pixabay |
Eristyksissä oloaika on yleensä noin 3-4 viikkoa ja rankinta on kuulemma pahoinvointi, ripuli ja mahdolliset infektiot. Mitään ei välttämättä pysty syömään. Olen miettinyt, että onko se sellaista kuin olisi noro 2-3 viikkoa? Nähtäväksi jää, en oikein osaa etukäteen sitä pelätä.
Eniten ehkä huolehdin sitä eristyksissä oloa. Eroa perheestä ja ikävää. Onhan nykyään onneksi skypet ja whatsapp, somet ja muut helpottaa hirveästi arkista kommunikaatiota! Mutta ei se sama ole kuin olla ihokosketuksessa ja arjessa.
Eristys jatkuu vielä kotiin palaamisen jälkeenkin, ainakin siihen asti, että vastustuskyky lisääntyy. Käytännössä meillä ei hetkeen voi käydä vieraita emmekä me kyläile kovin aktiivisesti. Lasten elämä pitää kuitenkin pitää suhteellisen normaalina. Eihän niitä voi mihinkään kuplaan sulkea! Tehostetut käsipesut ovat meillä jo nyt käytössä ja kyläillä saavat terveet kaverit, näillä mennään.
Nyt sitten koetan valmistautua tuohon koitokseen jotenkin. Henkisesti ja fyysisesti. Ja tiedollisesti.
Voimia ja valoa tulevaan! Minulla pahoinvointi oli aika lievää siirtokeikan aikana. Sellaista ruokahaluttomuutta ja ei kovin voimakasta etomista. Jospa sinullakaan ei tule kummempaa. Yritä liikkua voimien mukaan.
VastaaPoistaKiitos Heikki! Olenkin blogiasi seurannut, pidän siitä kovasti! Olen myös ymmärtänyt, että reaktiot voimat olla todella erilaisia, toivotaan, että selviän myös lievemmillä - koetan mennä ilman ennakko-oletuksia, kuitenkin tiedostaen, mistä kyse. Valoa kevääseesi!
Poista