Niin, mitä nyt saa tehdä ja mitä ei? Saanko mennä uimahalliin uimaan?
Tällaisia kysymyksiä on tullut matkan varrella kysyttyä. Normaalia elämää kuulemma saa viettää ja liikkua pitää, olon ja voinnin mukaan, pois lukien ne muutamat asiat kuten töissäkäynti, rankempi liikunta, tautilähteiden lähellä oleskelu jne. Sain luvan mennä uimahalliin, mutta en yleiseen saunaan, koska siellä pöpöt kuulemma voi hyvin ja pulleasti.
Näillä ohjeilla menimme tänään pitkästä aikaa esikoisen uintiharrastuksen ajaksi kuopuksenkin kanssa uimaan! Ja meillä on niin, niin valtavan hauskaa! Voe mahoton...
Ensin pulikoitiin lasten altaassa ja heiteltiin kaikenlaisia sukellettavia kaloja ja kilpikonnia etsittäväksi, sitten käväistiin terapia-altaassa, minkä jälkeen pistettiin vielä vesijuoksuvyöt päälle ja suunnattiin isolle radalle. Ja tämä meidän tuleva eskarilainen voitti minut ihan 6-0! Saan kuulla tästä varmasti monta päivää!
Kävi siinä pukuhuoneessa lyhyesti mielessä sellaiset ulkonäköjutut, joita en ole vielä aiemmin ajatellut. Tukka on kyllä päässä niihin tuleviin koitoksiin asti, eikä minusta muuten mitään huomaa päälle päin, mutta käsivarret pistoksilla ja mustelmilla jatkuvista verinäytteistä, lihakset kaikonneet rimpulajaloista kortisonin takia, vaikka samalla kortisonit turvottavat mahaa, kasvoissakin on sellaista kortisonipunoitusta ja pyöreyttä. No so what! Ketä kiinnostaa? Enhän itsekään ketään arvioi ulkonäön perusteella, käyttäytyminen ja oleminen tilanteissa ratkaisee. Oma huomio menee ihan täysin lapsen tekemisten seuraamiseen, sama se lienee muillakin paikalla olijoilla. Mutta mielessä kävi, kuitenkin.
Ihanaa oli olla vedessä! Ja niin kivaa tuon pienen poikasen kanssa pulikoida! Meidän perhe elää nyt niin päivä ja olo kerrallaan, mitään ei voida suunnitella tai luvata lapsille etukäteen. Kun sitten on ikävä perua, jos äiti ei vaan jaksakaan. Se tässä on tuntunut todella pahalta, huono äiti -pisteet ja syyllisyysmittari aika korkealla. Voi, kun saataisiin nyt useammin tällaisia hetkiä, se on itsellekin niin energisoivaa!
Eilen kirjoitin noista iloisista asioista, niin kyllä lapsen ilahduttaminen on iloista suurin! Ei se nauru voi olla tarttumatta! Vesijuoksuradalla juoksevat mummotkin sen huomasivat ja heitä nauratti meidän meno!
Tällaisia kysymyksiä on tullut matkan varrella kysyttyä. Normaalia elämää kuulemma saa viettää ja liikkua pitää, olon ja voinnin mukaan, pois lukien ne muutamat asiat kuten töissäkäynti, rankempi liikunta, tautilähteiden lähellä oleskelu jne. Sain luvan mennä uimahalliin, mutta en yleiseen saunaan, koska siellä pöpöt kuulemma voi hyvin ja pulleasti.
Näillä ohjeilla menimme tänään pitkästä aikaa esikoisen uintiharrastuksen ajaksi kuopuksenkin kanssa uimaan! Ja meillä on niin, niin valtavan hauskaa! Voe mahoton...
Ensin pulikoitiin lasten altaassa ja heiteltiin kaikenlaisia sukellettavia kaloja ja kilpikonnia etsittäväksi, sitten käväistiin terapia-altaassa, minkä jälkeen pistettiin vielä vesijuoksuvyöt päälle ja suunnattiin isolle radalle. Ja tämä meidän tuleva eskarilainen voitti minut ihan 6-0! Saan kuulla tästä varmasti monta päivää!
Kävi siinä pukuhuoneessa lyhyesti mielessä sellaiset ulkonäköjutut, joita en ole vielä aiemmin ajatellut. Tukka on kyllä päässä niihin tuleviin koitoksiin asti, eikä minusta muuten mitään huomaa päälle päin, mutta käsivarret pistoksilla ja mustelmilla jatkuvista verinäytteistä, lihakset kaikonneet rimpulajaloista kortisonin takia, vaikka samalla kortisonit turvottavat mahaa, kasvoissakin on sellaista kortisonipunoitusta ja pyöreyttä. No so what! Ketä kiinnostaa? Enhän itsekään ketään arvioi ulkonäön perusteella, käyttäytyminen ja oleminen tilanteissa ratkaisee. Oma huomio menee ihan täysin lapsen tekemisten seuraamiseen, sama se lienee muillakin paikalla olijoilla. Mutta mielessä kävi, kuitenkin.
Ihanaa oli olla vedessä! Ja niin kivaa tuon pienen poikasen kanssa pulikoida! Meidän perhe elää nyt niin päivä ja olo kerrallaan, mitään ei voida suunnitella tai luvata lapsille etukäteen. Kun sitten on ikävä perua, jos äiti ei vaan jaksakaan. Se tässä on tuntunut todella pahalta, huono äiti -pisteet ja syyllisyysmittari aika korkealla. Voi, kun saataisiin nyt useammin tällaisia hetkiä, se on itsellekin niin energisoivaa!
Eilen kirjoitin noista iloisista asioista, niin kyllä lapsen ilahduttaminen on iloista suurin! Ei se nauru voi olla tarttumatta! Vesijuoksuradalla juoksevat mummotkin sen huomasivat ja heitä nauratti meidän meno!
Kommentit
Lähetä kommentti