Vahvasti elossa

Kyllä kaikki järjestyy. Asioilla on tapana järjestyä.

Tällaisia ihmiset sanovat usein ja kyllähän se kivalta kuulostaa, lohdulliselta. Olen vaan jäänyt miettimään, että mitä se oikeasti tarkoittaa? Että jos syöpäselle sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä, niin mitä sillä halutaan sanoa?

Tässä mun tilanteessa se voisi tarkoittaa, että paranen (paras vaihtoehto ja uskon, että tätä ne toivovat), jään kroonisesti sairaaksi (mutta elän) tai että kuolen hoidon eli käänteishyljinnän tai infektion seurauksena. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että asiat eivät kyllä sitten järjestyneet juuri minun toivomallani tavalla, mutta epäilemättä maailmankaikkeus jatkaa kulkuaan ja ihmiset elämäänsä ja jossakin vaiheessa myös läheisten elämässä kaikki asettuu paikoilleen eli järjestykseen, tavallaan. Mulla on niin hyvä mies, että se pitää kyllä lasten maailman kasassa, sitä en epäile ollenkaan.

Yksi tuttu kysyi joku aika sitten, että ollaanko me valmisteltu lapsia kuoleman mahdollisuuteen. No ei kyllä todellakaan olla! Miksi pitäisi? Kyllä 6 ja 9 -vuotiaat tietävät, että ihmiset kuolevat ja että syöpäänkin voi kuolla. Eihän me päästäisi ovesta edes kauppaan, autosta puhumattakaan, jos sellaista ajatusta lähdetään ruokkimaan. Yhtä suuri järkytys kuolema on yllätyksenäkin, turha stressata etukäteen pienten mieltä sellaisella, mitä ei sitten ehkä tässä yhteydessä kuitenkaan tapahdu, kun todennäköisyydet ovat kuitenkin selviytymisen puolella.

Olen huomannut, että ihmisten on vaikea suhtautua tilanteeseen, joka ei ole ratkennut suuntaan tai toiseen eli tyyppi ei ole joko parantunut tai kuollut. On helpompaa kohdata tilanne, joka on jo selvä. Keskellä prosessia oleva elää ikään kuin välitilassa eikä kuulu oikein mihinkään, ei ainakaan työtätekevien ja terveiden yhteiskuntaan. Elävien maailmaan sentään! Itse koenkin olevani vahvasti elossa, se on se päällimmäisin tunne ja kokemus koko sairauden ajalta.

Sussa on kyllä sisua siihen!

Niinkin mulle on kerran sanottu. Ihan silloin alussa, kun kerroin diagnoosista. Ja se tuntui todella hyvältä. Maistelen tuota lausetta usein. Siitä tulee sellainen olo, että no niin onkin! Mussa on todellakin sisua vaikka mihin, myös tähän!

Luin Maaret Kallion kolumnin Miten eläisit juuri nyt, jos tietäisit kuolinpäiväsi?

Elämää ei tule koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Ihminen, joka muistaa kuolevansa, uskaltaa rohkeammin myös elää.

Viikko aikaa osastolle menoon. Välillä käy dramaattisesti mielessä ihmisiä tavatessa, että olikohan tämä nyt viimeinen kerta, kun nähdään? Mitäköhän tuli sanottua? Todennäköisesti ihan taas perus diipadaapaa. Ei tainnut suusta tulla mitään kuolemattomia "viimeisiä sanoja", kultajyviä - tälläkään kertaa.

Sen kuoleman mahdollisuuden olen tässä vuoden aikana tiedostanut, mutta kyllä me ystävien ja läheisten kanssa tavatessa ja erotessa lähdetään siitä, että kohta taas tavataan ja juttu jatkuu niin kuin ennenkin, siitä elämän ja paranemisen mahdollisuudesta. Siihen tähdätään ja eletään rohkeasti.