Aurinko paistaa, syksyn kauneimmat ilmat käsillä, mutta minä vaan poden edelleen flunssaa, joten suunnittelemani Torronsuon kansallispuiston retki siirtyy ja sen sijaan jatkan fiilistelyä täällä kotona viime viikon Hämeenlinnan reissun kuvia katsellen.
Evon retkeilypäivän jälkeen yövyimme miehen kanssa Hämeenlinnassa ja vaikka mies joutuu työreissuillaan toisinaan hotelleissa yöpymään eikä se hänelle niin siksi maistu, niin minulle tämä oli ihan juhlaa! Aika vähänhän tässä on missään tänä vuonna käyty ja kotona toistuvat päivästä päivään samat liiankin tutut hommat (pyykkää-pese-siivoa-tiskaa-laita-ruokaa) joita lienen toistanut jo sellaisia määriä, että pitäisi olla jo mestari niissä. Ainakin jonkin tutkimuksen mukaan yli 10 000 tuntia täytyy harjoitella lajia kuin lajia tullakseen siinä todella hyväksi.
Nautimme hotellilla hyvän illallisen ja siemailimme tietenkin punaviiniä, mutta kuten arvata saattaa, uni maittoi melkoisen nopeasti. Aamulla nautiskelimme hotellin kattavasta aamiaistarjoiusta, mutta valitettavasti jouduin näiden ruokarajoitusten takia jättämään yleensä jokaiseen aamuuni kuuluvat marjat väliin.
Ennen kuin suuntasimme kotimatkalle, kävimme vielä läheisessä Hämeenlinnan Taidemuseossa ihastelemassa Vexi Salmen Rappiotaidetta-kokoelmaa ja myös Yhteiset kuvamme -näyttelyä.
Rappiotaide osoittautui todella mielenkiintoiseksi. Se sisältää saksalaista ekspressionismia, tyylisuuntausta, jonka natsit julistivat rappiotaiteeksi ja monet näistä taiteilijoista joutuivat natsivallan aikaan epäsuosioon, minkä seurauksena heidän teoksiaan tuhottiin ja he joutuivat pois viroistaan, ehkä pahempaakin. Valitettavasti tässä kohtaa tulee mieleen erään suomalaisen puolueen taannoinen vaaliohjelma, jossa vaadittiin yhteiskunnan tuen poistamista nykytaiteelta ja näiden varojen siirtämistä kansallista identiteettiä nostattavalle taiteelle. Tämä siis Suomessa vuonna 2014...
 |
| Christian Rohlfs - Rakastunut (1912) |
 |
| Fritz Huhnen - Pariskunta (1925) |
Koska vietimme niin sanottua parisuhdeaikaa, niin silmäni poimi näyttelystä erityisesti nämä pariskuntia kuvaavat pari teosta. Vähän niin kuin me, totesin miehelle.
Näyttelyä rytmittivät useat taiteilijoiden sitaatit. Ne puhuttelivat.
Yläkerrassa oli modernimpia teoksia Vexi Salmen kokoelmasta. Ne ruokkivat mielikuvitusta ja ovat kuin pieniä arvoituksia, saivat minut kysymään miksi?, mitä?.
 |
| Henni Alftan - Nimetön (2011) ja Komedienne |
 |
| Mauno Markkula - Auringon lasku 1949 |
Yhteiset kuvamme -näyttelyssä oli useita tuttuja teoksia suomalaisen taiteen kultakaudelta, paljon niitä joita olemme nähneet koulukirjojen kuvituksena.
Kuva Larin Paraskesta, idolistani, suuresta suomalaisesta runolaulajasta, jonka elämäkerran Poimisin heliät hiekat olen lukenut ja säkeitään ihastellut, on pakko laittaa tähän. Larin Paraske muisti tuhansia ja tuhansia säkeitä ulkoa ja oli aikansa freestyle-mestari, jos räppirinnastus sallitaan. Useat suomalaiset säveltäjät Sibelius mukaanlukien kävivät häntä kuulemassa.
 |
| Albert Edelfelt - Larin Paraske |
Yksi maalaus teki minuun nyt "livenä" erityisen vaikutuksen, ihan yllätyin kokemuksesta: Eero Järnefeltin maalaus Heinäkuun päivä (1891). En ottanut siitä kuvaa, koska se ei millään tavoita sitä tunnetta, minkä koin siinä tuota maisemaa katsellessani, veden kimmellystä ja pojan elävyyttä siinä keskellä. Toivoa ja tulevaisuutta minä siinä näin, ja se iski nyt niin lujaa.
Kommentit
Lähetä kommentti