Muistatko, miltä kataja tuoksuu? Suolla, pitkospuilla kävellessä tuo huumaava tuoksu yllättää meidät. Joku muisto yrittää päästä pintaan, tuoksu on tuttu, mutta en osaa paikantaa sitä. Ehkä se nousee lapsuuden kesistä Lapissa. Vie, vie minut sinne huolettomaan aikaan, mahtaviin maisemiin...
Meillä oli vaikka minkälaisia suunnitelmia tähän syysloman ajalle, ajateltiin mennä perheen kanssa Repovedelle retkeilemään ja nauttimaan aurinkoisesta syyssäästä, mutta sen sijaan podenkin flunssaa ja röhisen kotona. Ehdittiin kuitenkin alkuviikosta miehen kanssa toteuttaa pieni parisuhteellinen irtaantuminen arjen ympyröistä ja tempaistiin Evon retkeilyalueelle päivän vaellukselle. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki sieltä, näitä on hyvä katsella ja muistella noita tunnelmia nyt täältä viltin alta höyryävä teekupponen vierellä.
Tiistai-aamuna pakattiin eväät ja yöpymiskamppeet ja vietiin lapset mummolaan. Olen aina ennen uudelle alueelle lähtöä ihan täpinöissäni. Olin suunnitellut tätä kauan ja katsonut sopivaa reittiä kartasta. Arvioin reitin pituudeksi n. 15km, mutta pieleenhän se män...
Viihdyn retkillä hyvin ihan itsekseni, mutta tällä kertaa erityisen mukavaa oli saada tuo mies mukaan. Saatiin jutella rauhassa sekä kaikista mukavista asioista että niistä mieltävaivaavasta: syövästä, kantasolusiirrosta, stressistä, jaksamisesta, tulevaisuudesta, peloista, lapsista, toiveista jne.
Jälkeenpäin kävi hyvin selväksi, että lähdimme alun alkaen kulkemaan väärään suuntaan. Sitä vielä illalla hotellissa pähkäsimme ja kartan kanssa selvitimme, mihin mentiin ja mihin olisi pitänyt mennä ja miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Loppujen lopuksi tämä virhe oli todennäköisesti siunaus, sillä nytkin matkaa kertyi päälle 18 km (seuraan sport trackeristä aina kulkua). Jos olisimme menneet alkuperäisen suunnitelman mukaan, niin reitin pituus olisi ollut jo n. 25 km. Että parempi näin, koska koipia ja alaselkää kolotti tästäkin matkasta ihan kunnolla, mutta mieli oli hyvä ja se on tärkeintä.
Vastaan tuli päivän aikana vain yksi vaeltaja, joka sattui olemaan poliitikko ja runoilija Anni Sinnemäki! Siinä muutaman sanan vaihdoimme puussa koluavasta tikasta ja metsässä rämpimisestä ja toivotimme sitten hauskaa päivää. Jokaisen poliitikon pitäisi viettää silloin tällöin päivä metsässä. Hyviä päätöksiä ja luovia ideoita syntyy, kun aivot tuulettuvat luonnossa.
Meillä oli kahvia termarissa ja nuotiolla paistettiin ryynimakkarat. Pitkäksi aikaa ei tarennut pysähtyä, kun ilma oli viileä ja päällä oli juuri sen verran, että kävellessä lämmin ja pysähtyessä kylmä. Eteneminen maastossa oli hidasta, oli kivikkoista ja juurakkoista polkua, välillä jalka lumpsahti mutaan tai veteen, mutta syksyllä hankkimani vaelluskengät osoittautuivat hintansa väärteiksi ja jalat pysyivät kuivina ja lämpiminä koko matkan.
Onnistuin kompastumaan keskellä polkua töröttävään pieneen kantoon. Selvisin onneksi pintanaarmuilla ja mustelmilla. Tuli mieleen se, kun tasan vuosi sitten syyslomalla sain vesiliukumäessä tärskyn häntäluuhun ja sen seurauksena ennestään kipeä selkä huononi entisestään. Pari kuukautta myöhemmin siitä saattoi olla se hyöty, että mainittuani tuosta osumasta lääkärille taisin saada lähetteen magneettikuvaukseen juuri sillä perusteella ja kipujen todellinen syyllinen selvisi. Ilman tärskyä olisin ollut yksi selkäkipuja valittava suomalainen lisää. Hirvittää ajatella, mitä olisi käynyt, jos en niin nopeasti olisi niihin kuviin päässyt.
Kaikenlaista tuollaisella pitkällä retkellä ehtii mietiskellä ja jutella. Ehtii kysyä toiselta, mitä kuuluu ja kuunnella vastaus. Kotona saattaa kyllä ehtiä kysyä, mutta ei kuule vastausta, kun kolmas tai neljäs osapuoli selittää jo omaa tärkeää asiaansa. Välillä kuljetaan myös hiljaa, välillä mies huolehtii etten liukastu kiviin tai pitkospuihin, ja välillä vaan naureskellaan omille hölmöille jutuille.
Hyvä päivä, olen onnellinen, että pääsimme lähtemään ja että saimme kahdenkeskistä aikaa. Luonnossa liikkuminen on ollut minulle perheen ja parisuhteen jälkeen suurin voimavara tämän vuoden aikana. Alun pururadat vaihtuivat jossakin vaiheessa jännittävimpiin pieniin polkuihin ja metsäreitteihin. Vähän niin kuin tässä parisuhteessakin: suuret linjat tunnetaan ja tiedetään, mutta edelleen löytyy jotakin yllättävää, hienoa ja kiinnostavaa!
Kommentit
Lähetä kommentti