Arpa on heitetty

Soitin tänään Meilahden hematologisen poliklinikan kantasolukoordinaattorille ja sanoin tahdon, eli kyllä allogeeniselle kantasolusiirrolle. Sen kanssa nyt sitten edetään. Luotan sen olevan paras keino saada ne 20 vuotta lisää ja saatanpa ryhtyä oikein ahneeksi ja tavoittelenkin vielä 10 bonusvuotta siihen päälle! Rohkea rokan syö ja se ei pelaa joka pelkää (vaikka tässä tapauksessa se pelaa, vaikka pelkääkin), ja mitä niitä muita korneja tilanteeseen sopimattomia sanontoja löytyykään.

Puhelun jälkeen olo on ollut vähän jännittynyt ja järkyttynyt, mutta ihan rauhallinen. Nyt se päätös on tehty. Toinen suunta ei missään vaiheessa tuntunut realistiselta vaihtoehdolta tulevaisuuden ja paranemisen kannalta. Lähinnä se olisi hoidosta kieltäytymistä ja tarjoaisi stressaavaa odottamista. Se olisi jollakin tavalla luovuttamista. Ja minulla on suuri luottamus Meilahden kolmiosairaalaan tämän alan asiantuntijoina. Siellä on sekä kantasolusiirtotiimi että hematologisten syöpien tiimi perehtynyt tilanteeseeni ja tullut siihen tulokseen, että tämä on paras hoito minulle. Heppoisin perustein näitä allogeenisia siirtoja ei todellakaan tehdä ja se on myös melko harvinaista hommaa: Suomessa tehdään n. 130-140 allogeenista siirtoa vuodessa.

Olen jutellut kahden kohtalotoverin kanssa, joille tämä sama hoitoruljanssi on tehty. Toisella kaikki meni todella hyvin, ei ole ollut käänteishyljintää eikä jäännöstautia. Toisella taas on ollut erittäin raju tie, välillä lähes toivottomiakin hetkiä, mutta nyt vähitellen 2,5 vuoden jälkeen alkaa näyttää valoisammalta. Kahta samanlaista tarinaa ja tapausta ei näissä taida olla olemassa. Tärkeintä on, että luotan täysin minua hoitaviin lääkäreihin ja hoitajiin, siihen, että he tietävät mitä tehdä vaikeassakin tilanteessa.

Prosessi etenee nyt niin, että kantasolukoordinaattori ottaa kantasolurekisterin kautta yhteyttä minulle sopivaan kantasolujen luovuttajaan ja ehdottaa tälle kolmea mahdollista päivää täydellisen terveystarkastuksen tekemistä varten. Myös minulle tehdään täydellinen terveystarkastus, tarkistetaan sydän ja keuhkot ja muut veriarvot eli tällä pyritään varmistamaan se, että olen fyysisesti tarpeeksi hyvässä kunnossa kestääkseni tuon kantasolusiirron rasituksen elimistölle.

Kun tuo terveysselvitys on tehty, niin siitä 2-3 viikon päästä siirryn osastolle, missä aloitetaan esihoito eli sytostaatit, joilla luuytimeni toiminta lakkautetaan kokonaan. Siinä vaiheessa kantasolujen luovuttajalle pistetään tahollaan kantasolujen kasvutekijää (samaa, jota minä huhtikuun lopulla pistin itseeni ennen kuin luovutin itselleni kantasoluja kesällä olleessa autologisessa kantiksessa) 4 päivän ajan, jonka jälkeen nuo kantasolut sitten kerätään. Ajoitus on tässä kantasolusiirrossa olennainen tekijä, sillä kyseessä on ns. tuore siirto eli noita luovuttajan kantasoluja ei pakasteta vaan ne on siirrettävä minuun parin vuorokauden sisällä keräyksestä.

Tässä vaiheessa olisi aika traagista, jos luovuttaja jäisi vaikka auton alle tai muuttaisi mieltään, koska minulle jo aloitettu sytostaattihoito tarkoittaa, että luuytimeni lakkaa totaalisesti toimimasta ja ilman uutta luuydintä peli olisi pelattu. Kysyimme tietenkin keskustelussa viime viikolla, että mitä jos näin kävisi? Se on kuulemma äärimmäisen epätodennäköistä, mutta sitten otettaisiin yhteyttä varaluovuttajaan (minulle on löytynyt sellainenkin!) ja jos sekään ei onnistuisi, niin minulta saatiin viime keväänä kantasolujen keräyksessä niin paljon kantasoluja, että riittävät kahta siirtoa varten. Eli äärimmäisessä hätätapauksessa voitaisiin sitten käyttää tässä kohtaa ne omat solut, jolloin luuydin pystyy elpymään.

Jos kaikki menee nopeimmalla mahdollisella aikataululla, niin siirto voi tapahtua marraskuun lopulla. Siinä tapauksessa vietän joulun eristyksissä Meilahden osastolla 7B. Se kyllä kouraisee jouluihmisen sydäntä syvältä ja lujaa!