Pääsin eilen ensimmäistä kertaa flunssan jälkeen kunnon sauvalenkille mäkimaastoon. Kyllä teki hyvää! Jo pelkkä metsässä oleminen oli vapauttavaa, lääkettä sielulle ja tuuletusta ruumiille.
Muistissa on vielä viime syksyn ja talven aikainen kipuilu. Kun liikkuminen sattui. Vaivihkaa syksyn aikana kivut pahenivat niin, että normaali käveleminen oli mahdotonta. Pahin vaihe oli joulu-tammikuussa. Sattui niin paljon, että vältin kaikkea ylimääräistä liikkumista. Jouluostoksetkin tein täysin täsmäisku-meiningillä, ei yhtään ylimääräistä askelta.
Täysi liikkumattomuus ei kuitenkaan ollut mielestäni mikään vaihtoehto, niinpä yritin parhaani mukaan keksiä jotakin, mitä voisin tehdä. Luulinhan vielä tuolloin, että kyse on "vain" SI-nivelen alueen ongelmasta. Kävin kuntosalilla ja tein pilates-harjoituksia, kävin fysioterapiassa. Yritin kävellä, mutta 500 metrin matkaan meni ainakin 20 minuuttia, koska jalkaa ei vain pystynyt ojentamaan toisen eteen.
Eipä siitä liikkumisesta silloin mitään tullut, kun todellinen syy kipuihin olikin tämä syöpä ja sen aiheuttamat luustomuutokset lonkassa ja alaselässä. Suurimmat muutokset luustossa n. 3-5cm kokoiset ja sitten muita "epäspesifejä" muutoksia ympäri kehoa.
Kun hoidot tammi-helmikuussa alkoivat, niin kivut vähitellen hävisivät ja liikkuminen helpottui. En osaa sanoin kuvailla sitä helpotuksen tunnetta, kun jossakin vaiheessa huomasin, että pystyn kävelemään! Se avuttomuuden ja raihnaisuuden tunne, mikä oli ollut, se, kun kipu sattui niin, että itketti. Niin sitä ei enää ollut. Mikä vapaus, ilo! Jokainen, joka on joskus kokenut pitkäaikaista lamauttavaa kipua, tunnistaa varmasti tämän.
Siitä alkoi vähitellen itseni kuntouttaminen. Uskon vahvasti, että hyvä pohjakunto on paras keino ensinnäkin lisätä vastustuskykyä ja myös valmistautua tuohon kantasolusiirtoon, ja toipua siitä.
No siinä pohjakunnon nostamisessa on ollut työtä, kun se syksyllä pääsi katoamaan ja sytostaatit sekä kortisonit tekevät omaa myyränhommaansa lihasten surkastuttamisessa. Lisäksi aika moni hauskuus on myös lääkärin taholta kielletty, mm. erilaiset vauhdikkaat jumpat, joista olen aina tykännyt, sekä punttien nostaminen ja juoksukin. Murtumavaaran vuoksi siis. Luustossa on edelleen niitä heikentyneitä kohtia ja vaikka niitä Zometa-tiputuksella kerran kuussa vahvistetaankin, ei niistä ihan yhtä vahvoja koskaan tule kuin mitä terve luu on.
Parasta liikuntaa onkin nyt ollut ihan kävely, joka kunnon kohoamisen myötä on muuttunut sauvakävelyksi ja lenkit ovat huomattavasti tässä kevään aikana pidentyneet. Jooga ja pyöräily toimivat myös hyvin, mutta eniten olen nauttinut tuosta kävelemisestä. Eilen hypin hetken trampalla poikasen kanssa ja meillä oli niin hauskaa, että pissat meinasi lirahtaa housuun! Älkää kertoko lääkärille, kieltäisi kuitenkin...
Olen kehittänyt itselleni metsä-projektin tähän alkukesään: tutustun lähialueen ulkoilureitteihin ja etsin ihan uusia paikkoja sekä matkoja! Joku peruslenkki tässä lähellä pitää olla, mutta noita eksoottisempia tutkittaviakin riittää kyllä.
Jos lähimaastossasi on metsää, sinne kannattaa suunnata. Tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta nopeasti. Myös lihasjännitys vähenee. Kaikkein selkeimmin metsässä samoilu vaikuttaa mielialaan, sillä metsä rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista.
Tutkimukset todistavat, että metsä on mahtava stressilääke
Liikkumisesta on jälleen tullut nautinto, jopa hyvällä tavalla pakkomielle. Tulee olemaan todella, todella vaikeaa sulkeutua sairaalahuoneen eritykseen 3-6 viikoksi keskellä kukkeinta kesää. Sitä, kun ajattelee, ei jaksa edes valittaa alkukesän kalseutta tai säätä!
Kommentit
Lähetä kommentti