Se on marraskuu nyt. Ensi kuun jälkeen on tammikuu ja alkaa uusi vuosi. Voisinpa jättää väliin koko joulukuun ja hypätä suoraan uuteen vuoteen, niin että edessä kummitteleva sairaalakausi olisi takana ja terveys edessä.
Tasan kuukausi allogeeniseen siirtoon.
Pelko ja paniikki yrittää saada otteen minusta. Pakenin niitä eilen Torronsuolle ja sinne suohon upotin ahdistustani. Pidin oikein rituaalit ja kaikki. Ja ainakin hetkellisesti se helpotti.
Siellä avarassa maisemassa, näissä luontokokemuksissa on absoluuttinen onni. Niissä hetkissä, kun suunnittelen uuteen metsään tai retkipaikkaan menoa, olen matkalla tai olen kohteessa, silloin tunnen puhdasta innostusta ja iloa. Olen keskellä jotakin ajatonta, osa suurempaa jatkumoa ja voin levätä keskellä ei mitään.
Kaikki muu hyvä ja kaunis on nyt niin haikeaa: rakkauteen sekoittuu menettämisen pelkoa ja onneen surua siitä, mitä meidän perhe nyt käy ja tulee käymään läpi. Arkirutiinit ja rutinat tuntuvat ainutlaatuisilta tapahtumilta, kun tietää, että kohta mittailee taas vähintään kuukauden päivät yhtä ainoaa huonetta ja lapsia näkee vain Skype-puheluissa.
Loputtomia ja liukkaita pitkospuita kulkiessani hengitin suuret surut ja pahat pelot suoraan suohon. Ajattelin, että se sen kestää, jaksaa ja kätkee niin kuin on kätkenyt monenmoista jo satoja vuosia. Mystinen, maaginen maailma.
-Katri Vala: Haltiattaret-
Sitten hengitin itseeni aurinkoa ja aloin ajatella aikaa sen jälkeen, ensi vuotta ja tulevaisuutta. Että mitä teen sitten. Yksinkertaisia, monista varmaan mitättömän pieniltä tuntuvia asioita. Ostan perinteisen sukset ja opettelen hiihtämään. Keväällä mennään koko perheellä Torronsuolle. Laulan laulusiskojen kanssa. Menen läheiselle kuntosalille jumppaan ja kaiken maailman massatapahtumiin. Miehen kanssa mennään Skotlantiin Cairngormsin kansallispuistoon vaeltamaan. Syön salaattia, paljon! Luen lapsille Ronja Ryövärintyttären ja teen kakkiaisten ja ajatarten äänet ihan kunnolla.
Ja ensi kesänä söisin tuoreita mansikoita ensimmäistä kertaa yli vuoteen.
Ihanat maisemat. Tulee ihan mieleen retki, kun käytiin miehen kanssa ennen kuin lähdin TYKSiin. Käytiin kanssa suovaelluksella ja oli kyllä ihanaa. Nyt en oo vielä jaksanut minnekkään metsään lähteä kulkemaan, mutta eiköhän sekin tässä ole pian edessä.
VastaaPoistaHyvä, että sait osan ahdistusta sinne suohon upotettua, olkoon siellä ja pysyköön poissa.
Yhden sairaalahuoneen seinät kyllä tulevat tutuksi. Onneksi otin viimeksi mukaan kasan led-kynttilöitä niin sai jotain "kotoisaa" tunnelmaa siihen ankeaan koppiin.
Salaattia ja mansikoita on minunkin listalla :) ja musiikkitapahtumat sekä mökkielämää. Joten sitä odotellessa <3
Askel kerrallaan, kunhan kunto kohoaa! Ja kyllä se sitten yllättävän pian lähti kohoamaan, ensimmäinen kuukausi oli kyllä aikamoista himmailua. :) Mutta ens kesänä pistelet jo ihan kunnon reittejä, mökillä ja muualla!
PoistaNuo Led-kynttilät on hyvä idea! Jotain tunnelmaa täytyy yrittää saada luotua...
Upeita maisemia ja todella koskettava postaus <3 Voimia sinulle! Kestät kyllä ja pääset toteuttamaan niitä arkisia asioita <3
VastaaPoistaKiitos paljon! <3 Saattaahan tässä käydä niinkin, että tämä etukäteen jännittäminen on pahinta. Siellä sitä sitten menee päivä ja tilanne kerrallaan. :)
PoistaHieno kirjoitus. Suo on kuin elämä itse. Välillä se kantaa ja välillä upottaa. Tärkeää on kuitenkin pitää katse eteenpäin, kohti suon reunaa. Olet kuin Mika Myllylä siinä mielessä, että ammennat voimaa suosta. Sisulla ylös ja eteenpäin. Dopingit tarjoaa sairaala.
VastaaPoistaHyvin sanottu, Tiina! Luonnossa on ihmeellisiä "voimapaikkoja", tuo Torronsuo oli yksi sellainen. Tänään kävin upeassa säässä Porkkalanniemellä ja sekin on ihmeellinen paikka. Yritän nyt olla liikkeellä ja ulkona niin paljon kuin mahdollista...
PoistaOlin tänään kiertämässä saartamme ja kuuntelin samalla musiikkia. Tulit mieleeni Kaija Koon tulkitsemasta Apulannan Ja Toni Wirtasen hienosta tekstistä. Kappale on Valot pimeyksien reunalla. Pimeässäkin siintää jossain valoa ja meissä, sinussakin, on valtameren kokoinen voima.
PoistaOlipa ihanasti sanottu <3 Kiitos, se on hieno biisi ja upea sanoitus!
Poista