Otsikko on sinänsä harhaanjohtava, että olen väkisinkin ollut pakotettu liikkeelle, vaikka mielihaluni olisi ollut pysyä tiukasti sohvalla lämpimässä. Kävin lääkärillä, apteekissa ja hakemassa lapsen eskarista, kaikki kylläkin yhdellä iskulla.
Flunssa ei siis ole hellittänyt otettaan vaan päin vastoin, yltynyt ihan kamalaksi. En ole sitten homeisen työtilani jälkeen ollutkaan näin kovassa flunssassa eli useampi vuosi on kyseessä, joten kaipa sen iskeminen oli vain ajan kysymys.
Työskentelin aiemmin useita vuosia tilassa, jossa paljastui mittava homeongelma: sädesientä, aspergillus versicoloria ja monia muita mikrobeja, joille olin ehtinyt altistua. Sairastin tuolloin usein sitkeitä silmätulehduksia, hengitystieinfektioita sekä poskiontelotulehduksia, jotka etenivät nopeasti korvatulehdukseksi jopa niin, että tärykalvotkin puhkesivat yhteensä kolme kertaa. Tämä siis aikuisella, jolla ei edes lapsena juuri korvatulehduksia ollut. Välittömästi tutkimustulosten selvittyä minut siirrettiin terveempään tilaan, minkä jälkeen en ole juuri flunssia sairastanut.
Noista korvatulehduksista jäi kyllä sellainen pelko, että hakeudun herkästi lääkäriin, jos poskionteloita alkaa pakottaa, niin tein tänäänkin. Onneksi poskiontelotulehduksesta ei ollut merkkejä ja crp:kin viittasi virustautiin, joten Duactin ja Flixonase-reseptin kanssa palasin kotiin potemaan. Jos ei näillä helpota parissa päivässä, niin sitten katsotaan uusiksi.
Olen hyvin tyytyväinen, jos onnistun välttämään antibioottikuurin. En edelleenkään saa syödä maitohappobakteeri-valmisteita (paitsi AB-jogurttia, piimää yms.), ne ovat kantasolusiirron jälkeen pitkään kiellettyjä, joten antibiootit pääsisivät tekemään tuhojaan suolistossa, mikä puolestaan heikentäisi vastustuskykyä entisestään.
Ei tässä syöpäsen flunssassa ole juuri muuta eroa ei-syöpäsen flunssaan, ainakaan toistaiseksi. Yhtä kurjia molemmat, voin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa. Ehkä hivenen tarkemmin noita veriarvoja ja kuumemittaria pitää seurailla, mutta kun ei tässä ole nyt sytostaattihoitoja käynnissä, niin ei kai tässä muuta kuin oireenmukaista hoitoa.
Nenäkannu ja kaikki sallitut aineet ovat luonnollisestikin tässä jo käytössä. Pääni päällä leijuu valkosipulipilvi, inkivääri-sitruuna -juomaa on tislattu, sinkkitabletteja imeskelty.
Ja lapset hoitavat myös, Poikanen käy silittämässä äidin pehmeää tukkaa ja Tinttarella (9) tuli näyttämään minulle seuraamansa tubettajan YouTube-videota: Aikku auttaa - paranna flunssa kotikonstein. Kyllä minusta nyt pidetään huolta, aika liikkistä!

Suolisto on todella tärkeä elin. Sen merkitys ihmisen terveydelle on verrattavissa sydämeen, maksaan ja munuaisiin. Sanotaan, että olet mitä syöt. Oikeasti sanonnan pitäisi kuulua näin: olet sitä, mitä suolistosi bakteerit tekevät siitä, mitä syöt”, Huovinen sanoo. Helsingin Sanomat 18.10.2016
Ei tässä syöpäsen flunssassa ole juuri muuta eroa ei-syöpäsen flunssaan, ainakaan toistaiseksi. Yhtä kurjia molemmat, voin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa. Ehkä hivenen tarkemmin noita veriarvoja ja kuumemittaria pitää seurailla, mutta kun ei tässä ole nyt sytostaattihoitoja käynnissä, niin ei kai tässä muuta kuin oireenmukaista hoitoa.
Nenäkannu ja kaikki sallitut aineet ovat luonnollisestikin tässä jo käytössä. Pääni päällä leijuu valkosipulipilvi, inkivääri-sitruuna -juomaa on tislattu, sinkkitabletteja imeskelty.
Ja lapset hoitavat myös, Poikanen käy silittämässä äidin pehmeää tukkaa ja Tinttarella (9) tuli näyttämään minulle seuraamansa tubettajan YouTube-videota: Aikku auttaa - paranna flunssa kotikonstein. Kyllä minusta nyt pidetään huolta, aika liikkistä!
@Pixabay |
Kommentit
Lähetä kommentti