Laulava aurinko erämaassa

Yritän pitää henkisesti kiinni kesästä, vaikka syksyn merkit rutiineineen pyörivät jo ilmassa. Sataa ja tuulee. Koulu on alkanut. Lapset harrastavat iltaisin. Herätään taas ihmisten aikoihin  ja eletään säädyllisesti kellon kanssa. Olen palannut loman jälkeen töihin. Töiden alkaminen ei ollut niin kamalaa kuin kesällä pelkäsin. Viime kevään infektioputkesta jäi ahdistus. Ei ollut kivaa olla töissä sairaana tai puolikuntoisena. Ei ollut kivaa olla myöskään sairaslomalla.  On tuntunut erityisen hyvältä huomata, että kunto on kohonnut kesän aikana ja jaksaminen on aivan eri tasoa kuin ennen lomaa. Ja kun jaksaminen on kohdillaan, on töissä suorastaan kivaa! Jaksan innostua ja toivottavasti innostaa muitakin. Mun työn luonteeseen kuuluu toisten innostaminen ja oma jaksaminen on siinä aika lailla avainasemassa. Olen saanut olla pari kuukautta terveenä, se taitaa olla kaiken hyvinvoinnin alku ja juuri.  Muuten mikään ei ole juurikaan muuttunut. Olen käyny...

Kesään ja lomaan liittyy varmasti kaikilla monenlaisia toiveita ja unelmia. Perheellisenä omiin toiveisiin nivoutuu muutaman muunkin toiveet. Jos lisäksi on vielä verisyöpä-toipilas, niin sen oman toivelistan toteutumiseen vaikuttaa tähtien suotuisan asennon lisäksi moni muukin asia. Kuten vaikkapa tarvittavat tutkimukset ja hoitoaikataulut ja terveenä pysyminen. Todellisuudessa ainakin minulla on tietysti kaksi erilaista listaa: toinen on kevyempi Summer Bucket List . Ja toinen on se Mitä kaikkea pitäisi ehtiä - lista, jota en aio kirjoittaa mihinkään ylös, koska se kyllä muistuttelee itsestään halusinpa tahi en. Niitä kivempia suunnitelmia sen sijaan on mukava tehdä ja kirjoittaa ylös. Vaikka ihan kaikki eivät toteutuisikaan, niin pelkkä unelmointi on mukavaa. Kesän 2019 Summer Bucket List näyttää kohdallani tältä: Haluan: tavata ystäviä  käydä ainakin yhdessä uudessa kansallispuistossa tehdä tyttären kanssa äiti-tytär reissu Tallinnaan käydä ystävän kanssa pienel...

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Kaikki on periaatteessa hyvin, ainakin niin sanotusti hyvin - en ole ollut sairaalassa sitten alkukesän. Olen yrittänyt nauttia lomasta, mutta en ole ollut oikein oma itseni. Teen asioita, joista tiedän että pidän, mutta silti mikään ei tunnu miltään, ei tunnu siltä kuin  pitäisi . Mietin, onko minulla post-traumaattinen stressi , masennus tai joku muu oireyhtymä.  Ei kai se mikään ihme olisi. Sentään melkein kuolin. Olen porskuttanut tähän asti aika hyvin. Olen ollut urhea, olen ollut ensisijaisesti äiti ja priorisoinut lasten ja perheen hyvinvoinnin koko tänä sairauteni aikana. Ehkä se on myös ollut selviytymiskeinoni ja selviytyminen on ollut päällimmäisenä draivina tässä kauan.  Nyt on ensimmäinen varsinainen kesälomani koko tämän syöpäsen vaiheen aikana eli yli kahteen ja puoleen vuoteen. Odotukset ovat tietenkin olleet korkealla: ihanaa, yhteistä aikaa perheen kanssa! Tekemistä lasten kanssa, lasten ehdoilla. Om...

Ensimmäinen lomaviikko takana. Kaikenlaista kivaa oli suunniteltuna, niin omaa lomaa kuin lasten ja perheen kanssa puuhailua, mutta päädyinkin viettämään kolme yötä sairaalassa. Olin unohtanut, miten nopeasti tilanteet voivat muuttua.  Luulin kesäflunssan jo helpottaneen. Taisin luottaa kuntooni liikaa ja lähdin liikkeelle turhan aikaisin. Viiden kilometrin lenkki Birgitan polulla kostautui ja kuume nousi korkealle. Ohjeiden mukaan lähdin päivystykseen näyttäytymään ja oletin, että pääsen sieltä tarkistuksen kotiin, mutta tällä kertaa niin ei käynytkään. Neutrofiiliarvot olivat tipahtaneet alas, jopa kantasolusiirron jälkeiselle tasolle, ja niin pamahtivat päälle taas kaikki ruokarajoitukset ja eristys. Takaisin lähtöruutuun. Takaisin perusasioihin. Vapauden menettäminen, itsemääräämisen menettäminen, holhouksen alla oleminen, terveyden menettäminen, siinä joitakin pieneksi tekeviä teemoja viikon varrelta. Ensimmäisen yön vietin päivystyksessä, jossa nukkuminen ...

Niin se on tässä elämässä: toisen rikkaruoho on toisen voikukkapelto! Minä kuulun niihin, jotka lumoutuvat vehreästä vihreästä ja runsaasta keltaisesta kukkaloistosta siinä keskellä. Ja sekin vaihe, kun kukat muuttuvat valkoisiksi höytyväpalloiksi on minusta kiva. Muistan, kun lapsena puhallettiin niitä palloja rikki ja höytyvät lentelivät ympäriinsä. Nyt omat lapset tekevät samaa. Olen jotenkin ihmeellisesti selvinnyt työvuodesta kesälomalle. Vuosi hurahti nopeasti, niin nopeasti, etten edes tajunnut töiden päättyvän kuin vasta loman jo alkaessa. Tosin edelleen aivot rullailevat työasioiden kimpussa ja jonkun verran olen luonnostellut loman jälkeisiäkin suunnitelmia. Olen myös potenut jonkin sortin flunssaa heti loman alettua. Kurkku kipeänä aamuun ankeaan... ja vähän lämpöä päälle, mutta juuri sen verran, että ei ole tarvinnut lähteä päivystykseen näytille. Ehdin kuitenkin raahata lapset ensimmäiselle lomaretkelle metsään ennen kuin tajusin, että outo olo on todellakin lievä...

Mitä täydellisyys on? Muodon täydellisyys. Täydellisyys musiikissa, ilmaisussa, kuvassa? Tekstissä, urheilusuorituksessa, opinnoissa, työssä tai täydellisyys ihmisenä, äitinä, puolisona, ystävänä.   (Onko olemassa täydellistä loppua Game of Thronesille? Vaan ei siitä nyt tämän enempää, ei spoilereita). Olen miettinyt täydellisyyden teemaa pitkin kevättä sekä työn että oman terveyden kautta. Aihe on pyörinyt mielessä työmatkoilla sekä luonnossa liikkuessa, keskellä kevättä, kivikoita, pieniä puroja, katkenneita puita, mutalillua tai vehreitä mättäitä. Viimeisimmällä retkellä löysin tuon ylhäällä kuvassa olevan auringon valossa kimmeltävän repaleisen hämähäkin verkon. Minusta se oli kiinnostava, ehkä jopa kiinnostavampi kuin täydellinen, rikkomaton muoto olisi ollut. Sillä on tarina. Työskentelen ympäristössä, jossa aina silloin tällöin törmään täydellisyyden tavoittelusta syntyneisiin ongelmiin: joku uupuu, joku sairastuu masennukseen, toisen kehittymistä estää ylikorostun...

Kevään kiireistä on ollut se hyöty, että olen onnistunut melkeinpä unohtamaan koko verisyövän olemassaolon! Paino sanalla melkein . Viimekertaisen päivitykseni jälkeen sain onneksi huojentavia uutisia ja sen jälkeen on taas mentykin tukka putkella. Selvisin siis säikähdyksellä, ainakin tällä kertaa. Lääkärin mielestä verisyövän uusimisesta ei tuossa kohta kuukauden takaisessa yhden veriarvon heilahtamisessa ole kysymys, jotakin muuta on nyt käynnissä luuytimessä. Ja se taas puolestaan on normaalia, kun allogeenisesta kantasolusiirrosta on hieman yli vuosi aikaa ja elimistön uusittu puolustusjärjestelmä edelleenkin kehittyy. Vaan tänään oli jo uudet labratestit ja ensi viikolla lääkärin vastaanotto eli nyt alkaa taas armoton jännitys. Onneksi töissä on edelleen haipakkaa, joten tuskin ehdin nyt näitä tuloksia etukäteen märehtiä. Tällä viikolla olen iloinnut siitä, että pitkän ja tautisen talven jälkeen on todellakin koittanut kevät. Olen pitkästä aikaa tuntenut olevani terve....

Ei tullut hyviä uutisia, ei kyllä huonoimpiakaan tämän kuukauden verisyöpäkontrollista. Lääkärin piti soittaa perjantaina ja odottelin puhelua koko päivän. Kun soittoa ei kuitenkaan kuulunut, kävin Omakannasta katselemassa, onko sinne kirjattu jotakin. Se oli virhe! Jossakin tietyssä fraktiossa on nyt jotakin nousua jossakin sellaisessa arvossa, joka voi viitata syövän nostavan päätään. Ainakin näin minä sen luin. Tässä on tietysti muistettava se, että kun en tekstiä ja tuloksia täysin ymmärrä, en osaa sen merkitystä täysin tulkita. Tarvitsisin sen keskustelun lääkärin kanssa, että tietäisin kannattaako huolestua heti vaiko vasta myöhemmin. Jotakin epämääräistä siellä siis on. Yhteenvedon lopussa luki vain, että seurataan. Mitä se sitten tarkoittaa? Koko ajanhan tätä on seurattu! Minä siis todellakin huolestuin. Tietenkin, kukapa ei. Viikonloppu on mennyt jotakuinkin asiaa märehtiessä. Perjantaina itkin pitkästä aikaa suihkussa salaa lapsilta, että en halua taas hoitoihin,...

Neljäsluokkalainen pähkäili koulutehtävän kanssa: piti keksiä neliosainen yhdyssana ja  luuydinsyöpäepäily  oli ainoa, mitä minulle tuli mieleen - sattuneesta syystä. En sitä viitsinyt siinä hänelle sanoa ja onneksi hän keksikin pian oman vastauksen. Luuydinsyöpäepäily  luki tekstarissa, jonka lähetin lääkärin penkiltä hyvälle ystävälleni vähän yli kaksi vuotta sitten tämän syöpätanssin alkaessa. Ainoa sana koko tekstarissa, mutta hän ymmärsi heti mistä oli kysymys ja on elänyt mukana koko tämän myllerryksen kaikkine vaiheineen. Moni asia on mennyt uusiksi tässä parin vuoden aikana, mutta tärkeimmät ja rakkaimmat ovat kulkeneet rinnalla. On itketty yhdessä ja on naurettu yhdessä, ja olen saanut sanoa pahimmatkin ajatukset ääneen. Se on arvokasta. Olen kuullut toisenlaisiakin tarinoita. Että kun syöpädiagnoosi tai joku muu elämän iso kriisi iskee, onkin tullut hiljaisuus ja yksinäisyys. Olen ollut perheen ja ystävien suhteen onnekas. Ne uusiksi menneet asiat ovat...

Palautuminen kaikenmaailman kulkutaudeista on ollut hidasta. Kevät ja aurinko ovat kuitenkin auttaneet jaksamaan ja olen päässyt kevyesti luontoonkin kevään merkkejä tarkkailemaan. Hemoglobiini oli kuitenkin viimeisissä labroissa 109 eli olen taas aneeminen, mutta sehän on minulle ihan tuttu olotila. Nyt kyllä ajattelin ottaa jonkunlaisen rauta-ravintospurtin! Jotenkin tuntuu, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tällaista kirjoitan ja suunnittelen... Edelleenkään en maksa-arvojen nousun pelossa saa syödä rautaa purkista, joten ainoa mahdollisuus saada rauta-arvot kuntoon, on yrittää syödä mahdollisimman rautapitoista ruokaa ja napata samalla C-vitamiinia, joka avittaa raudan imeytyistä. Tarkistin Finelin  sivuilta, missä ravintoaineissa on eniten rautaa/ 100gr, siis sellaisissa, mitä voi syödä 100gr - esim basilikaa, mustapippuria tai oreganoa harva pystyy tuota määrää nauttimaan. Minulle maistuva lista näyttäisi tällaiselta: riista murot linssit tofu tonnikala...