Niin se on tässä elämässä: toisen rikkaruoho on toisen voikukkapelto! Minä kuulun niihin, jotka lumoutuvat vehreästä vihreästä ja runsaasta keltaisesta kukkaloistosta siinä keskellä. Ja sekin vaihe, kun kukat muuttuvat valkoisiksi höytyväpalloiksi on minusta kiva. Muistan, kun lapsena puhallettiin niitä palloja rikki ja höytyvät lentelivät ympäriinsä. Nyt omat lapset tekevät samaa.
Olen jotenkin ihmeellisesti selvinnyt työvuodesta kesälomalle. Vuosi hurahti nopeasti, niin nopeasti, etten edes tajunnut töiden päättyvän kuin vasta loman jo alkaessa. Tosin edelleen aivot rullailevat työasioiden kimpussa ja jonkun verran olen luonnostellut loman jälkeisiäkin suunnitelmia.
Olen myös potenut jonkin sortin flunssaa heti loman alettua. Kurkku kipeänä aamuun ankeaan... ja vähän lämpöä päälle, mutta juuri sen verran, että ei ole tarvinnut lähteä päivystykseen näytille. Ehdin kuitenkin raahata lapset ensimmäiselle lomaretkelle metsään ennen kuin tajusin, että outo olo on todellakin lievää kuumetta. Sen jälkeen olenkin pysynyt pari päivää ihan lepuutellen ja kirjoja lueskellen.
Yritän kaikin tavoin saada taudin nujerrettua, sillä muuten loppuviikon lomasuunnitelmani vaarantuu! Olen lähdössä omalle lomalle Tampereelle. Eli siis ihan itseksei, omalla aikataululla tapaamaan ystäviä, hengailemaan Tampereen kuorofestareilla ja retkeilemään siitä käsin Seitsemisen kansallispuistossa. Olen suunnitellut retkeilyreittejä viikkotolkulla ja nyt, taas yksi flunssa uhkaa muuttaa suunnitelmia!
On noita tauteja ja terveyshaittoja ollut. Töiden alettua saldona 1. polyyppi äänihuulissa, 2. picornavirus, 3. inluenssa A, 4. keuhkokuume, 5. joku määrittelemätön virus ja nyt 6. tämä toistaiseksi määrittelemätön virus.
Lisäksi vielä alati jatkuvat rakkovaivat (7), jotka nyt uusimpien tutkimusten mukaan saattavatkin kuitenkin olla limakalvojen käänteishyljintää! Viime syksynä hematologi oli vielä sitä mieltä, että ei kuulosta käänteishyljinnältä ja siitä on kestänyt näin kauan, että olen päässyt urologin tutkimuksissa siihen pisteeseen, että rakko on tähystetty ja siellä on löydös, joka voisi kaikesta huolimatta sopia käänteishyljintään. Nyt vain täytyy vielä odottaa hematologin kannannotto urologin lähetteeseen. Yhtä pallottelua tämä asiantuntijalta toiselle lähettely!
Joskus näissä selvittelyissä kestää kauan, tämä on kyllä jo vähän luvattoman kauan. Toivoisin todellakin, että tähän vaivaan löytyisi jokin apukeino, pahimmassa tapauksessa sellaista ei kuitenkaan ole. Ihon käänteishyljintään voi aina laittaa kortisonivoidetta (ihonkin käänteishyljintä on nyt vähän aktivoitunut, mutta pysyy toistaiseksi kurissa lääkärin määräämällä Protopic-voiteella), mutta limakalvon käänteishyljintä voi olla kinkkisempi hoitaa. Ihan helpolla en haluaisi käänteishyljinnän estolääkitystä ja kortisoniakaan aloittaa, koska niistä seuraa sitten omat ongelmansa, mm. vastustuskyvyn lasku.
Mutta on tämäkin pirullinen vaiva. Laskin kerran, että vietän vuorokaudesta yli tunnin vessassa tai etsien mahdollista pissapaikkaa. Käyn 24 kertaa vuorokaudessa pissalla ja olettaen, että toimitukseen menee keskimäärin kolme minuuttia, niin tuloksena on noin 70 minuuttia. Se on aika paljon se. Olisi sillekin ajalle muuta käyttöä.
Kaikkeen valitettavasti tottuu, myös kipuun ja epämukavuuteen. Olen vähän turhan huono valittamaan, joten ehkä siinäkin syy, miksi asia ei ole edennyt. Lykkään liian helposti sellaista, minkä kanssa pärjään. Ehkä se ajatusmalli on jotenkin sellainen, että vertaan liiaksi tätä "pikkuvaivaa" kaikkeen siihen, mitä syövästä tai allogeenisesta kantasolusiirrosta olisi voinut tapahtua tai olisi voinut seurata. Olen kuitenkin elossa ja pystyn elämään suhteellisen normaalia elämää. Ja olen oikeasti selvinnyt toistaiseksi aika vähällä, kun olen muiden saman kokeneiden taivalta seurannut.
Ehkä pitäisi kuitenkin vielä tavoitella sitä täydellistä terveyttä eikä sopeutua elämään näiden vaivojen kanssa? Kumpi on parempi tapa katsoa asiaa - lasi puoliksi tyhjä vai lasi puoliksi täynnä?
Kommentit
Lähetä kommentti