Siirry pääsisältöön

Sairaalaelämää

 Äiti, voitko sä kuolla siihen? Ootko sä siellä enemmän kuin kaks yötä? Mitä jos tulee joku infektio?

Täällä nyt ollaan, Meilahden kolmiosairaalan osastolla 7A. Aamulla otetut labrat olivat ok ja iltapäivällä anestesialääkäri laittoi kaulaan keskuslaskimokatetrin. Tuota katetrin laittamista jännitin etukäteen, kun se oli taas yksi uusi asia, mutta hyvin se meni. Otin kyllä mielelläni vastaan tarjouksen rauhoittavasta lääkkeestä sitä tarjottaessa.

Huomenna tuon keskuslaskimokatetrin kautta laitetaan tiputuksena sytostaattia, melfalaania eli eri ainetta kuin aiemmin, joten saa nähdä miten elimistö siihen reagoi. Ennen sitä aloitetaan jo nesteytys, jonka on tarkoitus huuhdella elimistöä eli poistaa myrkkyjä. Sytostaatti käytännössä tuhoaa luuytimeni toiminnan kokonaan ja siksi sitten keskiviikkona katetrin kautta siirretään aiemmin kerätyt omat, puhdistetut kantasoluni takaisin. Kantasolut voivat sitten muuntua erilaisiksi elimistön tarvitsemiksi soluiksi ja rakentavat sitten luuytimen pikku hiljaa uudelleen. Tuosta kantasolujen keräysprosessista kirjoitin aiemmin täällä.

Takana on ihana viikonloppu! Kun tämä sairaalaprosessi siirtyi viikolla, pääsimmekin käyttämään saamamme joululahjaliput Pori Jazzeille! Siellä nautin hyvistä eväistä, parhaasta seurasta, loistosäästä sekä musiikista tietenkin! Suomiproge säväytti ja Chaka Khan sai sukatkin groovaamaan.

Kävimme Porissa ihan päivän reissulla, koska halusin olla sunnuntain kotona lasten kanssa. Lapset tietysti leikkivät kavereiden kanssa, syötiin, pidettiin vohvelikestit ja istuttiin miehen kanssa terassilla katsomassa lasten kungfu-taisteluesitystä trampoliinilla. Sellaista justiinsa hyvää, tärkeää ja tavallista, ihan parasta.

Illalla alkoi lapsilta tulla noita kysymyksiä. En osaa sanoa, kuinka kauan täällä nyt olen. Ainakin enemmän kuin kaksi päivää. Mutta sen sanoin, että mikäli se minusta riippuu, niin en aio kuolla vielä pitkään aikaan, ja että olen maailman parhaassa sairaalassa, jossa minua hoidetaan todella hyvin! Se taisi olla riittävän hyvä vastaus, koska hetken päästä molemmat tuhisivat rauhallista unta.

Maisemat huoneeni ikkunasta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päivä 1

Istuin fysiatrian erikoislääkärin vastaanotolla kuulemassa selän magneettikuvien tuloksia. Pelkäsin välilevyongelmia, odotin jumppaohjeita, suunnittelin suuntaavani siitä kohta kotiin ruoanlaittoon. Vuosi 2017 oli alkamassa.

Lääkäri oli todella hyvä, lähetin myöhemmin hänelle kiitosmeilin. Ei tullut mitään julmaa töräytystä eikä jätetty yksin ihmettelemään tyyliin, "No sulla on syöpä, koita pärjätä, moikka" vaan hän johdatteli tilanteen hienosti niin, että kuvien näyttämisen ohella sanat "vakavia muutoksia luuytimessä" ja radiologin lausuntokin ehtivät hiljalleen upota tajuntaani.

Ensimmäinen ajatus oli, että nyt mun elämä muuttuu. Nyt meidän elämä muuttuu. Ja se tuntui siltä, kuin palleasta olisi isketty ilmat kerralla pihalle. Noin tuhat kertaa putkeen.

Jopa mun mies odotettiin siihen tapaamiseen paikalle ja lähdimme saman tien yhdessä Meilahteen lisäselvityksiin. Siellä saatiin rauhassa ihmetellä tilannetta, vaikka samalla aika meni oudon nopeasti. Kotona olisi …

Vähän erilainen hääpäivä

Vähän erilainen tämä hääpäivä tänä vuonna. Kahdeksan vuotta sitten tahdottiin todistajien edessä. Ja tänään minä olen täällä eristyksissä pukeutuneena pinkkiin, kun mies aloittelee loman jälkeen töissä.

Kaiken kaikkiaan 11 vuotta yhdessä, joista pian yhdeksän olemme olleet myös vanhempia. Monenlaista on näihin vuosiin mahtunut. Huikeaa onnea ja huumoria, hirveitä ja kurjiakin aikoja, menetyksiä, kiistelyä pikkuasioista, kiirettä ja epävarmuutta, mutta silti aina sitä jotakin yhdessä pitävää, eteenpäin vievää.

Tänäänkin tahdotaan, ja tahdotaan lujasti vielä monta vuosipäivää lisää. Kuoleman mahdollisuus on kummasti kirkastanut ja voimistanut tätä tunnetta. Nostanut esiin sen, mikä on aitoa ja tärkeää.

Kun puoli vuotta sitten sain tämän diagnoosin ja meidän elämämme muuttui syöpäarjeksi, mies teki heti selväksi, että en ole tässä yksin. Ja se lupaus on pitänyt. Mies on ollut mukana lääkärien vastaanotoilla, tivannut lääkäreiltä tietoa, ollut mukana sädehoidossa, tiputuksissa. Ajellut s…

Puolivälissä

Hematologi soitti aamulla. Hyviä uutisia, jee!

Eilisten laboratoriokokeiden tulokset ovat hyviä: kaikki arvot näyttävät siltä, että ollaan nyt päästy (lääkärin sanoin) voitolle syöpäsoluista. Juu juu, matkaa on vielä, mutta silti sitä aina jännittää pari päivää näitä tuloksia ja hyvien uutisten kuuleminen on helpotus, josta saa iloita monta päivää! Tärkeintä on, että lääkkeet ja hoidot toimivat ja niille saadaan vastetta.

Noissa labrakokeissa seurataan mm. maksa-, munuais-, veri-, syöpäsolu-, tulehdus-, kalsium-arvoja. Lähes kaikkea siis. Hemoglobiini, joka on verisyövässä olennainen mittari, on nyt noussut ihan kohisemalla. Minulla ei ole tainnut olla ollut näin  korkeaa arvoa koskaan. Eli olen pois aneemikkojen kirjoista!

Juhlistin tätä tänään lounastamalla hyvän ystävän kanssa ja käymällä pitkän kävelylenkin auringonpaisteessa. Ehkäpä otan illalla lasillisen punaviiniä, sitä ei ole kielletty. Huomiseen ei kannata juhlia lykätä, koska silloin alkaa 3. hoitosetti eli sytostaattia ta…