Tänään pakattiin reppuihin makkaraa, mandariineja, vettä ja vaahtokarkkeja, ja suunnattiin ystäväperheen kanssa metsään Hyvinkään alueelle.
Polku oli merkitty puihin sinisillä länteillä ja seurueen kolme 5-7v. poikaa toimivat tiedustelijoina eli käytännössä juoksivat edeltä koko matkan. Välillä kävivät tarkistamassa, missä me muut olemme ja välillä taas väijyivät meitä hiljaa - ja juoksivat sitten karkuun. Malttoivat pysähtyä oikeastaan vasta laavulle makkaranpaistoon.
Paistettiin siinä vähän vaahtokarkkejakin ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun meidän lapset vuolivat puukolla paistotikkuja. Poikasen kärsivällisyys ei pitkälle riittänyt, mutta Tinttis vuoli niillekin, jotka eivät itse jaksaneet. Nyt Poikanen haluaa itselleenkin puukon, kun retkikaveri oli saanut 7v. syntymäpäivälahjaksi sellaisen!
Kantasolusiirto lähestyy ja huomaan itsessäni stressin merkkejä - ja mieskin huomaa. Lapset ovat vähän nuhaisia ja yritän kaikin keinoin välttää sairastumista, ja yritän tehdä sen niin, että en välttäisi kuitenkaan lapsia...
Metsäpolulla ahdistuin pölisevästä maaperästä (homeet, sienet ja itiöt - nekroosi ja kuolema!), juuri niitä lääkärin kieltämiä juttuja. Keksin vetää tuubihuivin hengityssuojaksi. Sitten tuli pieni, virkistävä kesäsade ja puhdisti ilmaa. Ja kai minä jotenkin siinä vaelluksen aikana vähän rentouduin. Tosin vain vähän. Kai tässä vähän hulluksi tulee, mutta kun ei tiedä mikä riski on turha.
Pitkospuiden luona nähtiin harvinaisuus: lakka kypsymässä etelässä!
Lenkin yhteispituus oli 4,7km ja maasto oli vaihtelevaa, mutta reitti hyvin merkitty. Vain parissa kohdassa nuoret tiedustelijat menivät ymmälleen, mutta hetken pähkäilyllä ja tarkalla ympärille katselulla oikea suunta löytyi nopeasti.
Lapset nauttivat oikeasta metsästä ja kaikesta nähtävästä. Tinttis äkkäsi näköalatornin, mikä ei ihan turha torni ollutkaan, vaan peräti viiden tähden näköalatorni! Ja sinne ne tietysti kiipesivät.
Ihmeellinen puuhäkkyräkin löydettiin ja sen merkitystä arvuuteltiin. Poikasen mielestä se on sellainen, missä ihmisiä aina paistetaan.
Minulla oli ihan pieni oma hetki retken aikana, mutta se riitti. Jättäydyin vähän jälkeen muista ja seisoin keskellä metsää. Sadepisaroita tippui harvakseltaan ja ilma oli pehmeä. Hengitin vain.
Kommentit
Lähetä kommentti