Siirry pääsisältöön

Paratiisiin ja takaisin



Patikoin eilen Paratiisiin! Lähtöpaikkana oli Haukkalammen parkkialue Nuuksion kansallispuistossa ja päämääränä Paratiisi eli Salmen ulkoilualueella sijaitseva laavu. Matkaa sinne ja takaisin kertyi yhteensä n. 22km. Minulla oli tavoitteena yksi pidempi patikointi ennen eristystä ja nyt voin sanoa, että tavoite on saavutettu!



Pikkuinen kesäsade ei haitannut matkaa yhtään, pikemminkin päinvastoin: oli helpompi hengittää ja sai rauhassa vaeltaa, kun vastaantulijoita ei ollut kovinkaan montaa. Kaikki ne vähätkin vastaantulijat tervehtivät reippaasti ja siitä tuli hyvä mieli. Metsä-etiketti kunnossa.




Juuri ennen Paratiisiin saapumista tunsin suurta onnea. Varmaankin jokin endorfiiniryöppy. Ajattelin, että voi kun ei tarvitsisi ollenkaan kääntyä takaisin päin. Kävelisi vain eteenpäin ja kulkisi aina vaan uusia reittejä. Hetken ajan näin itseni eräänlaisena naispuolisena Forrest Gumpina, joka vaan jatkaa ja jatkaa maan ääriin asti.

Nautin pienet eväät Paratiisissa. Grillaamaan en ruvennut (mitä sitä itsekseen) ja itikat vaivasivat, joten kovin pitkäksi aikaa ei kärsinyt pysähtyä. Lähdin takaisin päin osin samaa reittiä, osin vaihtoehtoisia polkuja pitkin.





Jostain syystä päässäni soi koko ajan Ultra Bra:n  Poika Vuoden takaa:
Sano mulle 
Sano mulle 
Rakas avaan puserosi napit 
Hänkin sanoi niin 
Ja kun suljen silmäni 
Tää menee ihan hyvin




Viimeisten kilometrien valitsin toisen suunnan Haukankierroksesta ja pääsin kiipeämään portaita. Ja niitä portaita riitti! Ympärillä oli hienoista hienointa muuttuvaa metsää, niin kuin koko pitkän kävelyn ajan. Nautin siitä, miten metsän henki, luonne muuttui siitä oliko ympärillä havupuita vai lehtipuita. Välillä oli valoa enemmän, välillä tummempaa. Jostakin syystä pidän vanhoja korkeita kuusia viisaina, ihmeellisiä mielleyhtymiä.




Sitten kännykästä loppui akku. Ja kartta oli tietenkin kännykässä. Onneksi reitit oli merkitty hyvin, mutta ongelmana oli lähinnä se, että niihin ei oltu merkitty parkkipaikkoja! Sen verran kuitenkin oli suuntavaistoa tallella, että pääsin kuin pääsinkin lopulta väsyneenä, vettyneenä ja purtuna autolle ja siitä kotimatkalle.

Eilinen ilta meni fiilistellessä ja kevyesti venytellessä. Matka tuli tehtyä! Fyysisesti tuo reitin pituus oli ehkä hieman liioittelua, ainakin lonkat ja polvet olivat sitä mieltä. Henkisesti mahtava kokemus ja tärkeä etappi. Tietääpähän, mihin sitten tähdätä, kun taas nollapisteestä lähdetään.

Ensi viikolla onkin sitten ihan uudet kuviot, jos suunnitelmat tällä kertaa pysyvät!


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Tiina15. heinäkuuta 2017 klo 10.04

    Paljon tsemppiä tulevaan. Otat soturiasenteen ja hoidat homman. Se sama kuin avantoon meneminen. Tiedät, että hyiseen veteen meneminen on aina epämiellyttävää, mutta olo sen jälkeen on euforinen. Vastaava kuin sinulla vaelluksen jälkeen. Olen varma, että upealla asenteellasi selviät tulevista haasteista voittajana. Ole armollinen itsellesi ja välillä saa itkeä ja kiukutella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä ...
4 kommenttia
Lue lisää

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu...
7 kommenttia
Lue lisää

Hämäryyksiä labratesteissä

                                Pari vuotta on ehtinyt vierähtää edellisistä kuulumisista. Tapahtumia syöpäsaralla on ollut sinä aikana ilahduttavan vähän: kontrollilabrat puolen vuoden välein ja hematologin tapaaminen kahden vuoden välein. Juuri ennen vuoden vaihdetta oli vuorossa tämä hematologin tapaaminen ja tällä kertaa labratesteissä oli jotakin hämärää. Ensimmäinen hämärä juttu labroissa oli se, että sieltä oli unohdettu tehdä tarkemmat immunofiksaatioselvitykset eli kevytketjuarvot, jotka ovat myelooman seurannan kanssa olennainen asia. Toinen hämäryys oli se, että vuorokausivirtsan tuloksessa oli jotakin hämäryyttä gamma-alueella, mutta siitäkään ei ollut tehty tarkempia selvityksiä. Uusiin labratesteihin oli siis suunnattava ja pissa uudelleen kerättävä. Ja hematologin kirjettä tuloksista rauhallisesti odotettava. Ehdin jo käväistä uusissa verikokeissa ja kevytketju-tulokset sieltä s...
2 kommenttia
Lue lisää