Laskuvaiheessa

Alaspäin, matalaakin matalammalle, ollaan nyt matkalla vaan vielä ei olla pohjalla. Neutrofiilit ja leukosyytit tarkassa syynissä. Huonoa oloa, oksetusta ja ripulia tulee todennäköisesti jatkumaan vielä seuraavat päivät. Melko hyvin on hoitohenkilökunta perillä seuraavasta askeleesta. Kun nuo muut oireet nyt ovat ilmaantuneet, niin kuume saattaa olla seuraava etappi ja sitten antibiootit. Toivoisin kyllä voivani hypätä sen yli.

Olo on heikko, ruoka ei maistu. Kuuntelin tänään musiikkia, färsaarelaista hieman mystistä Eivøria, ja soitin hetken ukulelea. Sitten olikin jo tultava lepäämään, kun kylmä hiki kohosi otsalle. Istuin sängyllä ja tärisin hetken kuin horkassa. Vaikea kuvitella, että vielä vähän aikaa sitten viipotin Nuuksion metsissä.

Vaikka juuri mitään syötävää ei tee mieli, niin yhtäkkiä iskee himo niitä Närpiön hirveän kalliita, mutta niin hyviä luumutomaatteja kohtaan, ja ajattelen, että jospa kävisin hakemassa tuosta läheisestä kaupasta. Kunnes muistan, että ei täältä nyt mihinkään poistutakaan. Eristys mikä eristys.

Viikko nyt kuitenkin jo takana ja vaikka edessä olisi muutama vaikeampi päivä, niin kyllä niistä selvitään. Ei tämä tähän asti ole mahdotonta ollut, hyvässä täysihoidossa saan olla. Olen myös jo tottunut pinkkiin vaatekertaani ja tippatelineen hurinaan, kiintymisestä ei kuitenkaan vielä voida puhua. Vaikeinta on ollut ikävä kotiin, ikävä lapsia ja miestä.

Mies on onneksi käynyt täällä vähän väliä. Milloin tuomassa mandariineja, banaaneja tai ukulelea. Eilen illalla vielä yllätti minut ja tuli kanssani katsomaan meidän yhdessä seuraamaa norjalaista kesäsarjaa Täydellinen kesä. Nautimme kovasti Per Ivarin toilailuista!

Lapset eivät saa vierailla, mutta soitellaan näköpuheluita monta kertaa päivässä ja sieltä he kertovat päivän tapahtumia ja silittävät äidin tukkaa. Varsinkin iltaisilla tulee paljon asiaa ja lähettelemme puolin ja toisin paljon lento- ja  virtuaalisuukkoja!