Huomenna se alkaa, nimittäin uusi vaihe tässä sairaskertomuksessa tai minun nähdäkseni tietysti paranemisprosessissa! Paluu arkeen - siis normiarkeen, ei syöpäarkeen - koittaa palaamalla töihin.
Normiarki on aivan eri asia kuin syöpäarki. Normiarki tarkoittaa töitä ja aikuista(kin) seuraa, lasten harrastuksiin kuskaamista, väsyneitä iltoja, innostunutta suunnittelua, sosiaalista kontekstia ja paljon muutakin pientä, mutta mielekästä piirrettä elämästä. Syöpäarkeen sen sijaan kuuluu hoitaja-potilas -asetelma, tiputuksia, eristystä, pistoksia, hoitoja, tuloksien odottelua, pahoinvointia ja paljon sellaista, mikä on vain siedettävä. Vaikka onhan sitä töissäkin, sellaista, mikä on vain siedettävä, mutta jos pitäisi valita, niin valitsisin työn välttämättömät pahat milloin vain vaikka satakertaisina verrattuna syöpäpotilaan välttämättömyyksiin.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin alkuunhan tämä arki on vähän sekoitus molemmista. Aloitan työt 55% osa-aikaisesti ja niinä aikoina, kun en ole töissä, käyn Meikussa, labroissa jne. Ehkä uusi arki olisi tälle alkavalle kaudelle paras nimitys.
Jännittää. Ihmisten reaktiot ja oma jaksaminen. Joudunko vastaamaan outoihin kysymyksiin ja selittelemään? Kohtaanko ennakkoluuloja? Ne työkaverit, jotka tietävät tilanteesta, ovat kyllä olleet tosi empaattisia ja moni on ottanut henkilökohtaisestikin yhteyttä ja viestit ovat olleet todella kannustavia ja fiksuja. Mutta mitenköhän ne työkaverit, jotka eivät tiedä tilannetta?
Toisaalta, ovathan nämä ensimmäiset työpäivät todella täynnä ohjelmaa, kuka siinä ehtii keskustelemaan kuulumisia! Ihmettelen oikeastaan, että miten se minun 55% työajasta tässä ekoina päivinä käytännössä toteutuu? Hmm...saanko poistua kesken päivän paikalta, jos tilttaan?
Jännitystä on tuonut myös poikasella eilen ollut flunssa ja kuume. Että mikä pöpö on kyseessä ja tarttuuko se. Vielähän tässä ehtisi sairaalassakin pyörähtää. Toivottavasti ei sentään.
Jännittäähän se poikasen koulunalkukin. Niin poikasta kuin minuakin. Monenlaisia keskusteluja on käyty ja lapsella(kin) voi olla outojakin pelkoja uuden ja itsenäisemmän aikakauden edessä. Mutta onneksi sen suhteen on vielä pari päivää aikaa sopeutua ja järjestellä koulureppua!
Näinköhän saan nukuttua yöllä?
Kommentit
Lähetä kommentti