Vielä olisi muutama päivä lomaa jäljellä, mutta ajatukset ovat alkaneet jo pörrätä töiden ympärillä. Näinkö mä nyt todellakin pääsen töihin? Ihanko oikeasti ne päästävät mut töihin, eikö tähän enää mitään estettä tule?
Olenko valmis siihen? Ja olenko nyt sitten terve? Tutkimuksissa ei ole enää löydetty syöpää. Ne hoidot tai lääkkeet, mitä minulla vielä on, eivät hoida syöpää, vaan niillä estetään käänteishyljintää ja viruksia tai vahvistetaan luustoa. Tällä hetkellä voin hyvin, omasta mielestäni tosi hyvin. Tunnen itseni aika terveeksi ja tunnen mitä suurimmassa määrin olevani elossa (vaikka voi se olla kortisonin luomaa harhaakin...). Silti, aina on se pieni peikko. Jokainen, joka on joskus syöpä-diagnoosin saanut, tuntee sen peikon.
Olen valmistautunut työhön paluuseen mm. käymällä kampaajalla ja laittamalla uuden, poltetun oranssin värisen työlaukkuni kuntoon! Etsin kuumeisesti myös tiettyjä, materiaalia pursuavia muistitikkuja, mutta en ole toistaiseksi onnistunut löytämään niitä millään. Ehkä ne odottavat töissä, en muista 1,5 vuoden takaisia mielenliikkeitäni kovin tarkasti, minähän jäin vain joululomalle, joka sitten sattuneesta syystä hieman venähti.
Musta on ihanaa, kun ideat alkavat liikkua ja pulpahdella pintaan! Se luova puoli minusta on ollut uinuksissa tämän sairauden aikana ja olen sitä kyllä kaivannut. Toteutan luovuuttani nimenomaan töissä, se on tässä ainakin käynyt selväksi. Työ ja sen sisältämä vuorovaikutus innostaa ja inspiroi minua, mutta en todellakaan ole mikään työnarkomaani.
Sairaslomalla olen ollut monenlaista: äiti, vaimo, potilas, toipilas, kokki, siivooja, laiskottelija, kunnon kohottaja, metsissä vaeltaja ja blogin kirjoittaja. Ja tietysti ihan vaan minä, oma itseni. Blogin kirjoittaminen on tainnut olla ainoa niin sanotusti luovan tuottamisen tapa. Tai ovathan nuo minun kokkailunikin välillä aika luovia viritelmiä.
Kukaan ei ole tätä puolta minussa tukahduttanut, se vain on mennyt niin. Ehkä se on ollut aina niin. Olen sairaslomani aikana tehnyt niin kuin minusta on hyvältä tuntunut. Itsekin vähän hämmästelen, ensinnäkin tätä ja sitä, miten äkkiä tämä kesä loppuu ja töihin paluu on edessä. Ja kun ystävien juttuja kuuntelen, niin en ole ainoa ihmettelijä.
Annan ajatusten kuljeskella työasioissa, työpaikan ihmisissä ja ympyröissä. Viimeisille lomapäiville olisi sellainen toive, että helle loppuisi ja pääsisin pitkälle vaellukselle metsään. Ja että mentäisiin vielä melomaan yhdessä koko perheen kanssa!
Tämä kesä lukuina:
- 0 tapaturmaa tai infektioa (kenelläkään perheestä, jee!)
- 1 kerta intiaanikajakilla (liian vähän)
- 2 kertaa suppailemassa (liian vähän)
- 3 live-keikkaa kuuntelemassa (liian vähän)
- 4 milligrammaa kortisonia toistaiseksi (blääh)
- 5 ravintola-ruokailua
- 6 paikkakuntaa kierretty
- 7 puhelinsoittoa Meikun hematologiselle polille
- 9 vuotta naimisissa ihanan miehen kanssa, justiinsa juhlittiin kromihääpäivää!
- 24 joogatreeniä
- 110 km kävelyä (tavoite oli enemmän, syytän hellettä!)
Kommentit
Lähetä kommentti