Siirry pääsisältöön

Muistoja vaatekaapissa


Vaatteet ei ehkä oo mun aatteet, niin kuin sanonta kuuluisi, mutta vaatteisiin liittyy silti paljon muistoja. Vähän niin kuin musiikkiin tai tuoksuihin, niin muistot kiinnittyvät kankaisiin ja väreihin ja siihen miltä ne tuntuvat päällä.

Tämä ei aloituksesta huolimatta ole mikään muotipostaus. Tällaisia olen vaan pyöritellyt mielessäni viikonlopun aikana, kun lajittelin kesä- ja syysvaatteita ja pitkästä aikaa myös vaatteita kirpparille. Vastaan tuli jos jonkunlaista mekkoa ja tunikaa, joita en voi laittaa kiertoon. Syy: joskus vähän outokin tunnearvo.

Yhden maksimekon esimerkiksi pistin jälleen kerran talteen, vaikka en tänäkään kesänä käyttänyt sitä. Mutta 7 vuotta sitten oli kuuma ja aurinkoinen kesäkuun aamu, kun lähdimme kiireellä kohti Naistenklinikkaa ja poikanen melkein syntyi kirjaimellisesti siihen mekkoon. Ainakin lapsivedet siihen tulivat. Joten ei, en voi sitä mekkoa heittää pois, mutta en kyllä oikein käyttääkään! Sen hehkuvat värit muistuttavat tuosta aamusta melkein kuin se olisi ollut viime viikolla.

Onhan tässä viime aikoina ollut sellainenkin muutos vaatetuksessa, että olen joutunut pitkästä aikaa jopa miettimään, mitä laitan päälle töihin. Kun on puolitoista vuotta kulkenut enemmän tai vähemmän pieruverkkareissa tai legginseissä ja mukavissa tunikoissa, tuntuu se siistimpien vaatteiden kaappi melkein kuin uudelta. Ai niin, mulla on tällainenkin pusero!

Joitakin vaatteita kun hypistelin, nousi mieleen myös ahdistavia muistoja. Yksi tietty raidallinen neuletakki oli päälläni silloin, kun verisyöpä-epäilyn tultua ilmi tammikuussa 2017 hajosin totaalisesti ensimmäisellä labrakäynnillä ystävällisen laborantin läsnäollessa, sama laborantti vieläkin muistaa kysyä kuulumiset. Tätä pidin usein viime keväänä, kun kuljin hirveissä mömmöissä Kela-taksilla Meikkuun tiputuksiin aamuin illoin. Ja tuota puseroa ei voinut käyttää ollenkaan, kun käsivarressa sojotti kanyyli ja sitä varten piti olla leveämmät hihat, ettei se olisi tarttunut mihinkään kiinni. Ja pitkissä tiputussessioissa tuli aina kylmä, yhtä villatakkia pidin melkein koko ajan.

Ehkä jonain päivänä heitän nämä vaatteet kirpputorille tai anopille maton kuteiksi!

Syöpäsen asusteitakin on kertynyt. Päähineitä, turbaaneita ja pipoja löytyy vaikka kuinka monta, mutta niitä aion kyllä nyt syksyllä käyttääkin. Sen sijaan peruukki jäi kyllä melko lailla käyttämättä, vaikka on todella hyvin istuva ja kivan näköinen. Tykkäsin silti enemmän pitää pipoja ja totuin itseasiassa todella nopeasti kaljuun. Ja nyt, kun tukka on sellaisessa ärsyttävässä kasvatusvaiheessa, että tekisi mieli pitää tuota peruukkia, se ei taitaisi enää pysyä päässä. Peruukki siis.

Eteisen kaapissa odottaa vieläkin sairaalakassi, jossa on noilla pitkillä sairaalajaksoilla pitämäni tossut. Aika pitkään pidin kassia valmiustilassa, kun helmikuun kotiutuksen jälkeen jouduin pari kertaa bumerangina takaisin osastolle, mutta nyt siellä ei ole enää mitään muuta kuin nuo oranssit tossut.

Alankohan pikku hiljaa luottaa siihen, että sitä sairaalakassia ei ihan heti tarvita?

@Pixabay


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä näärännäppy.

Vitamiinit ja muut lisäkkeet

Koko hoitojen ajan, ja etenkin nyt tässä kantikseen valmistautumisen vaiheessa, olen ollut halukas buustaamaan vastustuskykyni mahdollisimman korkealle. Olenkin aktiivisesti kysynyt lääkäreiltä, mitä antioksedantteja, vitamiineja ja ruoka-aineita voin turvallisesti käyttää. Luontaistuotteet ja rohdokset on kielletty, koska niiden yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa ei tunneta riittävän hyvin. Yllättävilläkin hedelmillä tai esimerkiksi vihreällä teellä on todettu lääkkeiden (esimerkiksi sytostaattien) vaikutusta vahvistavia tai heikentäviä vaikutuksia ja joistakin on jopa seurannut vaurioita esimerkiksi maksaan tai munuaisten toimintaan. Ja sellaiset ylimääräiset ongelmat haluan tietysti välttää. Ne tuotteet, mitä tässä kerron, ovat varmasti tuttuja ja olen vahvistanut kaikki hematologilta. Eri syövissä ja sairauksissa voi olla erilaisia säädöksiä näiden vitamiinien, mausteiden ja jopa ruoka-aineiden suhteen, joten jos oma tilanteesi on sellainen, että mietit näitä juttuja, kannatta

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu