Ylös ja alas

Ylhäältä alas ja alhaalta ylös, sellaista tämä elämä nyt on. Ihanaa saada olla kotona ja toisaalta vierotusoireet vievät välillä alhoon. Ikinä ei tiedä, millainen päivä on tulossa, kun aamulla silmänsä aukaisee!

@Pixabay

Käyn kuitenkin joka kolmas päivä Meikussa putsauttamassa CV-katetria (toimenpide kestää n. 10 min., matka vähintään 30 min. suuntaansa...) ja lisäksi kaksi kertaa viikossa labrassa. Tänään kävin myös Pentacarinat-inhalaatiossa (keuhkokuumeen estolääke) ja tapaamassa hematologista sairaanhoitajaa. Että ei tässä ihan lepolomalla olla.

Tänään oli silti ensimmäinen varsinainen arkiaamu koko tänä vuonna, että ei tarvinnut herätä ennen lapsia ja lähteä sairaalalle. Molemmat iloitsivat asiasta, etenkin tuo Tinttis, diabeetikko ja koululainen, on stressannut aamuista. Onhan ne puhelimet, mutta ei se ole sama asia. Oli kiva herätä yhdessä ja viedä toinen eskariin ja katsoa toisen lähtevän kouluun. Arkisia asioita, mutta minulle nyt aikamoista luksusta!

Vierotusoireet ovat kamalia. Painajaisia, tärinää, pahoinvointia, epämääräistä huonoa oloa, päänsärkyä, yleistä levottomuutta, ärtymystä... jne. Kaikkea on koettu. Ja mun lääkitys on sentään ollut aika pienillä annoksilla. Mutta kun niitä riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä on ollut tässä monta (polyooma-kipuun, Foscavirin aiheuttamaan pahoinvointiin, kortisoni jne) niin kaikkien yhtäaikainen vähentäminen tekee välillä hulluksi! Sinnittelen silti. Kärvistelen.

Tinttikselle tuli tänään kaveri kylään. Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan. Tänä vuonna ainakin. Vähitellen alamme avata ovia ulkomaailmaan ja lopetella tätä eristyskautta.

Onneksi meillä on ollut todella hyvä tukiverkosto ja maailman parhaat naapurit! Lapsia on viety milloin minnekin ja pyydetty mukaan. Naapuriin on päässyt leikkimään räntäsateella ja naapurit ovat kuskanneet omien lastensa ohessa meidänkin lapsia harrastuksiin. Viihdykkeistä eikä kavereista siis ole ollut pulaa, mutta onhan se eri asia, että kaverit saavat tulla meille. Niin onnellinen tyttö tuolla nyt on.

Hematologi soittaa huomenna. Jännittää taas tuo sytomegaloviruksen tilanne. Pysyisipä pahalainen kurissa tällä tabletti-hoidolla! Pitäisi myös vähän tiedustella työkyvyn arvioinnista, että milloin se tehdään. Parin kuukauden päästä tulee nimittäin se ensimmäinen 6kk siirrosta täyteen ja silloin periaatteessa voisi olla ensimmäinen mahdollisuus palata töihin! Tällä hetkellä ja tällä olotilalla se tuntuu kyllä mahdottomalta ajatukselta, mutta mistä sitä tietää, mitä parissa kuukaudessa ehtii tapahtua. Jos ei tule käänteishyljintä- tai infektio-yllätyksiä...