Siirry pääsisältöön

Pieni punainen laikku

Mun kroppa on käynyt läpi tai käymässä läpi isointa operaatiota, mitä ihmiselle suunnilleen voidaan tehdä. Suurimmaksi elinsiirroksikin kutsuttua. Yksi immunijärjestelmä vaihdetaan kokonaan toiseen, oma luuydin on tuhottu. Yhtään arpea tästä ei kuitenkaan jää, mitään ei leikata minusta (paitsi ne hiukset). Vain pistosjäljet kyynärtaipeissa hetken aikaa, sitten ei niitäkään. Hiuksetkin kasvavat ajallaan takaisin.

Näkymättömiä merkkejä kuitenkin jää. En vielä tiedä mitä, ne selviävät sitten ajallaan. Luustoon, niveliin, elimiin, hormonitasapainoon, ihoon tms.

Mieleenkin jää jälki.

Ja aamulla poskeen ilmestyi pieni punainen laikku. Nyt sitä seurataan. Onko se käänteishyljintää vai sitä minua vaivannutta hormoninäppyä?

@Pixabay

Tällä hetkellä kotiin pääsy olisi muuten melko lähellä. Veriarvot on hyvät, pystyn juomaan vaaditut 3 litraa nestettä, pystyn syömään ja Sandimmun-lääkeannoksen tasoa on viilattu sopivaksi. Koti on siivottu lattiasta kattoon asti ja tuuletettu viimeisen päälle.

Ja nyt tuo laikku tuossa! Ei se kyllä ole kauheasti siitä laajentunut eikä ole ilmestynyt muita laikkuja, mutta tämä hermoileminen ei kyllä kovin suotuisasti ole vaikuttanut sen värin syvenemiseen.

Päivä +23 siirrosta ja yhteensä 4 viikkoa ja 4 päivää sairaalaeristyksissä, sisällä. En ole kertaakaan käynyt huoneen nro 7 ulkopuolella. Olisin niin valmis kotiin!

Kuuntelen Beethovenin pianokonserttoa nro 3. Sopii tähän tunnelmaan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä ...

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu...

Hämäryyksiä labratesteissä

                                Pari vuotta on ehtinyt vierähtää edellisistä kuulumisista. Tapahtumia syöpäsaralla on ollut sinä aikana ilahduttavan vähän: kontrollilabrat puolen vuoden välein ja hematologin tapaaminen kahden vuoden välein. Juuri ennen vuoden vaihdetta oli vuorossa tämä hematologin tapaaminen ja tällä kertaa labratesteissä oli jotakin hämärää. Ensimmäinen hämärä juttu labroissa oli se, että sieltä oli unohdettu tehdä tarkemmat immunofiksaatioselvitykset eli kevytketjuarvot, jotka ovat myelooman seurannan kanssa olennainen asia. Toinen hämäryys oli se, että vuorokausivirtsan tuloksessa oli jotakin hämäryyttä gamma-alueella, mutta siitäkään ei ollut tehty tarkempia selvityksiä. Uusiin labratesteihin oli siis suunnattava ja pissa uudelleen kerättävä. Ja hematologin kirjettä tuloksista rauhallisesti odotettava. Ehdin jo käväistä uusissa verikokeissa ja kevytketju-tulokset sieltä s...