Pääsin maanantaina kotiin, mutta se oli nopea visiitti: jouduin jo keskiviikkona päivystyksen kautta takaisin osastolle rajun päänsäryn ja oksentamisen takia.
Taisin innostua vähän liikaa, kun jo heti ensimmäisenä kotipäivänä säntäsin kauppaan ja apteekkiin. Ja kotonakin oli (on) kaikenlaisia kasoja, joita houkuttaisi järjestellä. Ja pitihän sitä tehdä itse omat ruokansa, kun siihen oli mahdollisuus. Sitten nousikin lämpö. En huolestunut siitä vielä, koska muistan, että autologisen siirronkin jälkeen tuli alussa rasituksesta pientä lämpöilyä.
Monista muista asioista sitten soittelinkin osastolle, mm.: saako rooibos-teetä juoda (ei saa, mustaa teetä saa), aiheuttaako nurkassa pöhisevä ilmanpuhdistin ongelmia (voi aiheuttaa, jos on vanha eikä suodattimia ole vaihdettu, eli poistoon), mitä kipulääkettä saan ottaa päänsärkyyn (Tramalia, Panadolia tilapäisesti, paitsi jos on kuumetta/lämpöä).
Mutta keskiviikko oli aivan kamala! Järkyttävä päänsärky. Makasin pimeässä huoneessa koko päivän. Kun vihdoin sain tujun kipulääkkeen, niin sen jälkeen alkoi oksentaminen. Soitin jossakin välissä osastolle ja sitten sieltä jo soitettiin takaisin: parempi tulla päivystykseen tarkistukseen. Päivystyksessä suljettiin pois aivokalvontulehdusta ja paljon muitakin infektioita.
Pääsin yöllä klo 3 tutulle osastolle eli 7B:lle, tosin eri huoneeseen kuin se, mistä juuri maanantaina poistuin. Nukuin melkein koko torstain. Mitään vakavaa ei löytynyt, mutta minut pidettiin siellä vielä tarkkailussa perjantaihin asti. Sitten olo olikin jo ihan toisenlainen ja olin täysin valmis palaamaan kotiin.
Ihanaa herätä aamulla hyvin nukutun yön jälkeen omasta sängystä, kun kaksi tyyppiä mönkii viereen kainaloon, lomalaiset! Vaikka en vielä paljoa jaksakaan, makoilen vain, kun yritän välttää lämmön nousua, niin sekin riittää, kun aina vuorotellen on jompikumpi sylissä ja katsotaan yhdessä jotakin ohjelmaa tai luetaan tarinoita. Ja äidin pitää silittää selkää, silleen just oikeella tavalla, niin kuin vain äiti osaa.
Ilmassa on myös epävarmuutta. Nyt on hyvin konkreettisesti käynyt selville, miten nopeasti tilanne voi muuttua ja lapset varsinkin reagoivat siihen mahdollisuuteen, että minä hetkenä hyvänsä äiti saattaa taas joutua sairaalaan. Haluaisin niin voida luvata, että olen tässä aamulla, kun lähdet kouluun ja iltapäivällä, kun tulet koulusta.
Kävin tänään ensimmäisen pienen kävelyn yli viiteen viikkoon. Jaksoin 800m, sitten oli pakko kääntyä takaisin lepuuttelemaan. Muu perhe jaksoi vielä valloittaa vuoria ja kieriä alas rinnettä. Metsäpoluille on vielä vähän matkaa, mutta tästä se lähtee!
Kommentit
Lähetä kommentti