Tasan kolme viikkoa siihen kun siirryn osastolle ja koppihoito alkaa. Hematologi soitti eilen. Viikko sitten otetut labratulokset ovat jotakuinkin kaikki ok. Ainakin niin hyvät, ettei laittanut mitään välihoitoja tai enempiä labratestejä tähän ennen allosiirtoa.
Koppihoitoa eli eristystä on luvassa rutkasti. Eräänlainen sosiaalinen eristäytyminen on jo alkanut. Tapaan ystäviä oikeastaan vain ulkoilemassa. Hematologi mietti jopa, pitäisikö minun lähteä lasten lomien jälkeen koulujen alettua muutamaksi päiväksi ennen osastolle menoa jonnekin evakkoon, koska lasten kokoontuessa samoihin tiloihin alkavat taas pöpöt jyllätä. Jo nyt pyörivät erilaiset infektiot vesirokosta influenssaan ja ne voisivat kohdallani joko siirtää tätä hoitoa tai osoittautua itsessään kohtalokkaiksi. Huoh. Itsekseni tuumin, että minähän en lähde minnekään! Pysykööt lapset mieluummin täällä kotona ja pitäkööt vähän pidemmän joululoman.
Huomenna on toisen hematologin vastaanotto Meilahdessa. Se on ns. statuskäynti, jossa käydään vielä perusjutut läpi. Paino ja pituus mitataan varmaan sadannen kerran, tarkastetaan imusolmukkeet yms. On minulla paljon kysymyksiäkin, liittyen tietysti tulevaan hoitoon sekä kylppäriremonttiin ja mitä siinä pitää tähän allosiirtoon liittyen huomioida. Kiinnostaisi myös kuulla tästä vaihtuneesta, uudesta kantasolujen luovuttajasta, että onko yhtä hyvä, mikä veriryhmä (eli onko minulla odotettavissa veriryhmän vaihtuminen), onko nainen vai mies (ja mitä vaikutusta sillä on, jos olisikin eri sukupuolta) ja onkohan tämä sairastanut ns. sytomegaloviruksen, joka minulla tiedetään olleen.
Sytomegalovirus on terveellä ihmisellä yleensä harmiton, mutta tällaisen isomman rumban jälkeen saattaapi tulla komplikaatioita, jos esimerkiksi vastaanottajalla on tuo virus ollut, mutta luovuttajalla ei. Tai toisinpäin. Silloin solut eivät tiedä, miten reagoida virukseen ja se saattaa aiheuttaa vakaviakin ongelmia ihmisellä, jonka vastustuskyky on alhaalla. Onneksi se tiedetään etukäteen ja sitä osataan sitten odottaa sekä hoitaa. Ikävää siinä on, että se vaatii lisää sairaalahoitoa, joten olisi tosi tosi kiva, jos sekä vastaanottajalla että luovuttajalla olisi sama tilanne eli joko molemmat olisivat saaneet vasta-aineita tuohon virukseen tai sitten kummallakaan ei olisi ollut sitä. Suomalaisista n. 90% on sytomegalovirukseen huomaamattaan törmännyt. Toivotaan, että tämä luovuttaja olisi sen kantanut, pääsisin sen suhteen ehkä vähän helpommalla.
Immuunipuutteisilla, erityisesti AIDS-potilailla ja elinsiirron saaneilla, sytomegalovirusinfektio, erityisesti tuore mutta myös piilevän infektion aktivoituminen, voi johtaa vakavaan tautiin. Silloin oireina ovat korkea, verenmyrkytystä muistuttava kuume, maksatulehdus, joka voi johtaa ihon keltaisuuteenkin, paksusuolitulehdus, johon voi liittyä suolistoverenvuoto ja vakavimpana kaikista viruksen itsensä aiheuttama keuhkokuume. Elinsiirtopotilaan aktivoitunut sytomegalovirus voi tuhota siirretyn elimen. -Terveyskirjasto
Minä kuulun siis allosiirron jälkeen tuohon lähinnä tuohon elinsiirron saaneet -porukkaan. HIV-testi on tehty tässä tutkimusten aikana myös noin sata kertaa, eivät vissiin meinaa uskoa, että sitä todellakaan ei sentään ole.
Kysyin vielä eilen tuolta tutuksi tulleelta hematologilta, olisiko hänellä vielä viime hetken vinkkejä valmistautumiseen. Hän kehotti ulkoilemaan nyt mahdollisimman paljon, kun tuota koppihoitoa on sitten ihan riittävästi luvassa, se 4 viikkoa sairaalassa nyt alkuun ainakin.
Tähän en kyllä erillistä kehotusta ole tarvinnut. Alkuviikosta kävin Pirttimäen ulkoilualueella aurinkoisessa säässä tarpomassa 12 km ja tänään tahkosin 6 km umpilumessa Saaren mustan ympäri Vaakkoin alueella.
Löysin tämän reitin (siis alueen, jossa varmaan kesäisin on ihan selkeät polut) vähän vahingossa. Bongasin viime viikolla matkalla Saaren ulkoilualueelle kiinnostavan näköisen parkkipaikan Vihdintien varressa ja tänään menin tutkimaan sitä vähän tarkemmin. Parkkipaikan kulmalta lähti kapea, luminen polku, jonka varrella oli pienempiä sekä suurempia lampia. Lumi oli märkää ja raskasta. Osassa aluetta pääsi kulkemaan tallattuja jälkiä, mutta sitten polku katosi tai eksyin ja suunnistin hetken ihan kulkematonta maastoa, kiipesin jäisiä kallioita ja tarvoin rämeellä. Ihan mahtava olo, suoranainen voittajafiilis, oli päästyäni takaisin lähtöpisteeseen!
Nyt väsyneenä, mutta onnellisena päivän koitoksesta nautiskelen teetä ja Tinttiksen leipomia kaurakeksejä. Kohta uni maittaa!
 |
| Saaren musta |
Kommentit
Lähetä kommentti