Joskus kuvittelen itseni vanhaksi. Itse asiassa aika useinkin. Se lohduttaa, kun kuvittelee itsensä kaiken tämän inhottavan, vaikean, syöpäsen vaiheen yli.
Kuvitelmassani olen ehkä noin 70-vuotias. On kesä ja puuhastelen jostakin syystä puutarhassa. Päässäni minulla on olkihattu ja jalassa sellaiset lappuhaalarit. Outoa tässä kuvassa on se, että en todellakaan ole mikään viherpeukalo. Toisaalta, nyt keski-iässä olen innostunut monestakin sellaisesta, mitä nuorempana olisin nauranut, jos joku olisi kertonut. Niin kuin vaikka kantrista ja Hesarin kuolinilmoituksista. Ja voihan tässä käydä niinkin, että kun joku on kielletty (niin kuin mullan kanssa puuhaaminen nyt kantasolusiirtojen aikaan), niin siitä sitten jotenkin kieroutuneesti kiinnostuu.
Mielikuvassani olen ehdottomasti terve. No, jotain pientä kremppaa ehkä lonkassa, mutta pientä vaan. Tässä samassa paikassa asutaan. Pihaan on ehkä ilmestynyt uusi kesämaja ja jotakin muuta, mutta marjapensaat rehottavat yhtä tuuheina kuin nykyisinkin. Ja minulla on hiukset, sellaiset harmaat polkkamalliset.
Tällaiset kuvitelmat ovat osa mun stressinhallintaohjelmaa. Sellaista mielikuvaharjoittelua, joka auttaa ainakin joskus, kun kuolemanpelko jysähtää. Ja aina silloin tällöin se jysähtää erityisen voimallisesti, vaikkapa pitkällisen flunssan aikana.
Nyt tuo katala flunssa vaikuttaa vihdoin hellittäneen (koputan puuta...) ja olen aloitellut kevyttä ulkoilua ja lihaskuntotreeniä. Tänään kävelin pieneen lähimetsään lumi(räntä)sateessa ja nautiskelin valkoisuudesta ja lumi(räntä)hiutaleiden leijailusta. Vähän lyhyeltä tuntui lenkki ja turhan tuttu oli metsä, mutta ajoi tehtävänsä eli liikutti minua ja rauhoitti mieltä.
Joskus tuossa kuvitelmassani nykyinen minäni juttelee tulevaisuuden vanhan itseni kanssa. Kuvittelen, mitä vanha minäni sanoisi nykyiselle. Ei se aina sano välttämättä mitään, hymyilee vaan ja vaikuttaa onnelliselta. Juodaan yhdessä kahvit terassilla. Ja tämä nykyinen elämänvaihe on kaukainen muisto vain, lyhyt episodi muuten pitkällä aikajanalla.
Terve,
VastaaPoistakaikkiin fobioihin (ml. kuolemanpelko) yleispätevä "itsehoito täsmälääke" on "Internal locus of control" -mielenlaadun hankkiminen itselleen.
Sattumalta Rob Kelly -niminen tieteen (psykologian) popularisoija kiinnostui aiheesta jutellessaan juhlissa Sarah -nimisen sädehoitoja lapsille antavan hoitajan kanssa. Sarah kertoi näkevänsä jo etukäteen lasten olemuksista, että ketkä lapsista selviytyvät syövästä (ns. valikoiva havainnointi). Ilmiö on mielestäni ymmärrettävä sitä kautta, että "Internal locus of control" -mielenlaadun omaavat lapset kestävät isommat annokset sädehoitoa.
Ja "External locus of control" -mielenlaadun omaavat lapset puolestaan menevät paljon helpommin ja nopeammin sädehoitojen seurauksena niin huonoon kuntoon, että sädehoitoannosten tehoa joudutaan säätämään pienemmälle, jolloin myös sädehoidon tehokkuuskin heikkenee samalla kertaa.
Eli, syöpäpotilaan itse subjektiivisesti kokema "elämänhallinnan sijainti" vaikuttaa suoraan sädehoitojen sivuvaikutusten kestokykyyn.
Muisti palailee pätkittäin: "Sarah" taisi olla "physician", ts. lääkäri, jonka tehtävänä oli sädehoidon suunnittelu.
VastaaPoistaJa se huonovointisuus syöpähoidoista taitaa todellisuudessa johtua solumyrkyistä, eikä sädehoidoista. Tiedän lähipiirissä tapauksen, jossa solumyrkkyjä annettiin syöpähoitojen aluksi "niin jytky annos", että potilas "tunsi kuolevansa" hoitoa seuraavien päivien aikana. No tosiasiassa hän elää vielä tänäkin päivänä!
Sarahin "valikoivan havainnoinnin" johtopäätös oli, että oikeasti sädehoidon teholla tai määrällä ei ollut kovin suurta merkitystä, sillä hän "koki näkevänsä jo ennakkoon", ketkä selviytyvät. Ja kuvaillessaan näitä selviytyville lapsille yhteisiä luonteenpiirteitä Rob Kellylle, Rob Kelly tajusi jotenkin intuitiivisesti, että Sarah kuvailee "Internal locus of control" -mielenlaadun omaavia lapsia.
Lapset eivät osaa teeskennellä, jonka vuoksi heistä näkyy helposti päällepäin "Internal/external" -mielenlaatujen eroavaisuudet.
VastaaPoistaAikuiset sen sijaan osaavat huijata (ennenkaikkea) itseään ja myös muita, jonka vuoksi ns. "tekopirteyden" ja "tekopositiivisuuden" näytteleminen onnistuu helposti ja huomaamatta, vaikka todellisuudessa (syöpäpotilas) ei olisi sen enempää pirteä kuin positiivinenkaan.
Tekopositiivisuuden tuhoisuudesta kertoo (itseään stoalaiseksi filosofiksi) nimittänyt James Stockdale, joka kertoo ns. "Stockdalen paradoksista" seuraavaa:
"When Collins asked who didn't make it out of Vietnam, Stockdale replied:
Oh, that's easy, the optimists. Oh, they were the ones who said, 'We're going to be out by Christmas.' And Christmas would come, and Christmas would go. Then they'd say, 'We're going to be out by Easter.' And Easter would come, and Easter would go. And then Thanksgiving, and then it would be Christmas again. And they died of a broken heart."(https://en.wikipedia.org/wiki/James_Stockdale#The_Stockdale_Paradox)
Reality check: Todellisuudessa ns. "stockdalen paradoksi" ei ole lainkaan paradoksi, vaan on ihan päivänselvää, että ensimmäisenä äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa kuolevat ne, joilla on "External locus of control" -mielenlaatu,
"External locus of control" -mielenlaadun omaavat vangit uskoivat, että apu vaikeaan vankeustilanteeseen tulee (vankien oman mielen ulkopuolelta) ulkopuolisten pelastajien (fyysisesti olemassa olevassa) muodossa.
Vastaava havainto, siis että "Internal locus of control" -mielenlaadun omaavat selviytyvät vaikeista koettelemuksista löytyy myös holokaustista hengissä selviytyneeltä Viktor Franklilta, jonka näkemys on myös hyvin stoalainen:
"Everything can be taken from a man but one thing: the last of the human freedoms—to choose one’s attitude in any given set of circumstances, to choose one’s own way."
On äärimmäisen harmillista, että sekä Stockdale, että Viktor Frankl elivät aikana, jolloin "Locus of control" -teoria ei ollut vielä yleisesti tunnettu. Ja on äärimmäisen harmillista, että myös nykypäivänä "Locus of control" -teoria on niin vähän tunnettu muiden kuin alan (psykologien) ammattilaisten keskuudessa.
Itse koen, että "Locus of control" on psykologian "graalin malja", "midaksen kosketus" ja ikäänkuin psykologian alan täysin mullistava "suhteellisuusteoria E=mc^2"
Mielestäni jokaisen ns. "keittiöpsykologin" kannattaisi heittää menemään kaikki muut enemmän tai vähemmän pseudotieteelliset teoriat (mm. tunneälykkyyden teoria, ongelmien vatvominen narsisti -ja itsetunto teorioiden avulla, "ihmissuhderipulointi" jne...) ja keskittyä vain tähän yhteen teoriaan ja ymmärtää se läpeensä ja perinpohjaisesti.
Hei Veijo! Ja kiitos äärimmäisen kiinnostavasta materiaalista! Näitä samoja asioita olen tässä pohdiskellut tässä paljonkin. Olen lukenut jonkin verran tutkimuksia ja kirjoituksia asenteen vaikutuksesta (esm. syöpähoidoista) selviytymiseen ja hyvin monenlaisia teorioita ja näkemyksiä aiheesta löytyy, niin puolesta kuin vastaan, niin kuin varmasti tiedätkin. Joidenkin mukaan positiivisella elämänasenteella ei ole mitään merkitystä, toisten mukaan on paljonkin. Lähinnä olen lukenut aiheesta mm. stressinhallintaan ja meditaatioon liittyen, siellä aihe on paljon esillä vaikka sitä ei noilla nimityksillä (internal/external locus of control) mainittaisikaan. Olen samaa mieltä, että väkisin ylläpidetty positiivinen optimismi on usein heikoissa kantimissa. Etukäteen itse kuvittelin, että tällaisen ison kriisin iskiessä olisin täysin toimintakyvytön ja masennuksen kourissa. Olen yllättynyt siitä, että niin ei olekaan ollut. Olen löytänyt itsestäni ihan uusia puolia. Jonkinlaisella realistisella, tähän hetkeen keskittyvällä asenteella tässä mennään päivästä toiseen ja yllättävän paljon aihetta oikeaan hymyynkin löytyy. Välillä on totta kai niitäkin hetkiä, kun tuntuu, että ei ole minkäänlaista asennetta tai ainakaan kontrollia mistään, silloin ajattelen, että "lääkärit tietää ja lääkärit osaa", sitten helpottaa taas.
PoistaTarkemmin asiaa ajateltuani tulin siihen johtopäätökseen, että LOC -teoriaa ei tulisi koplata juurikin mainitsemasi "monenlaisia teorioita ja näkemyksiä aiheesta löytyy, niin puolesta kuin vastaan" -syyn vuoksi syöpähoitojen tehokkuutta parantavaan vaikutukseen siitäkin huolimatta, että jonkinlaisia viitteitä koplauksen järkevyydestä löytyy (jos niitä haluaa löytää, siis "valikoivaa havainnointia", eli "valikoivaa kirsikanpoimintaa" käyttämällä):
VastaaPoista"... some studies of newly diagnosed patients indicate that higher levels of perceived personal control can buffer stress and promote better adjustment to the disease and treatment ...
Perceived control also was investigated as a coping strategy for controlling cancer treatment outcomes.
... patients who tried to control their disease were “younger, lived with others, had less depressive symptoms, and greater fighting spirit” than patients who did not attempt such control efforts (p.223).
... studies based on locus of control theories indicate that breast cancer patients with a stronger internal locus of control beliefs had less depression and anxiety than those who believed that their health outcomes were controlled by external, powerful others"(https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3193884/)
Ehkä on fiksuinta ajatella niin, että jos omaa "Internal locus of control" -mielenlaadun, niin silloin syöpään sairastuessa on vain yksi ainoa harmi, siis syöpä riesana.
Mutta jos omaa "External locus of control" -mielenlaadun, niin silloin syöpään sairastuessa onkin kaksi samanaikaiseta harmituksen aihetta riesana ja vaivana: Ensinnäkin tietysti syöpä fyysisenä sairautena, ja sen lisäksi myös (kuoleman)pelko henkisenä rasitteena ja vaivana.
Näinollen, "Internal locus of control" -mielenlaadun omaavan ihmisen on "helpompi" sairastaa syöpää, kuin "External locus of control" -mielenlaadun omaavan potilaan (ehkä "helpompi" -sanan tilalla tulisi käyttää "vähemmän vaikeaa" -eufenismia)
Kun jättää LOC -teorian ja syövästä parantumisen välisen (ristiriitaisen ja epäselkeän) korrelaation kokonaan huomiotta, niin sen jälkeen voi keskittyä ns. "100% ALL IN" -periaatteella LOC -teorian hyödyntämisen ja erilaisten fobioiden poistumisen väliseen VAHVAAN positiiviseen korrelaatioon:
VastaaPoistaLähtötilanteessa tutkimukseen osallistujien LOC -testin keskiarvo oli 25.6 asteikolla 0-30, "with a higher score representing greater impairment". (Impairment = vamma, joten elämää haittaava krooninen pelkotila on siis verrattavissa elämää haittaavaan fyysiseen vammaan.)
Itseopiskelukurssin jälkeen 88.9% ("55 out of the 62 participants") arvioi oireiden lähes hävinneen ("little to no impact upon their lives").
Itseluottamuksen määrä nousi 79% lähtötilanteeseen verrattuna. Tulkitsen itse tämän tuloksen niin, että tunnepohjainen ja siten epärealistisen suuri epäluottamuksen määrä omiin selviytymiskykyihin väheni huimasti, ja tilalle tuli (tai oikeastaan jäi) terve ja järkiperäinen suhtautuminen omiin henkistä laatua oleviin selviytymistaitoihin.
Kun tunnepohjainen väärä ja virheellinen epäluottamus "lähes katoaa", jäljelle jää terve järkipohjainen ja realistinen luottamus omiin henkisiin "pärjäämistaitoihin".
Logiikka on siis äärimmäisen yksinkertainen: Ei siis tarvitse opetella epäluottamuksen tilalle luottamusta, vaan riittää että epäluottamuksesta pääsee eroon, jolloin "todellisuus jää jäljelle".
No käytännössä kuitenkin joutuu opettelemaan "todellisuutta", ts. luottamukseen perustuvia ajattelutapoja, koska aivoihin ei voi jäädä "tyhjiötä" epäluottamuksen poistuttua omista ajattelutavoista (koska tällöin luiskahtaisi äärimmäisen helposti takaisin vanhoihin ja tieteen toimimattomaksi ja haitallisiksi todistamaan "unhelpful thinking styles" -ajattelutapoihin).
Kurssin jälkeistä luottavaista suhtautumistapaa omiin selviytymistaitoihin kuvaa mielestäni äärimmäisen hyvin alla oleva "Rob Kellyn maksiimi". Tämän "Internal locus of control" -ajattelutavan tulisi jäädä jäljelle sen jälkeen kun "unhelpful thinking styles" -ajattelutottumuksista on onnistuttu kovan ponnistelun ja runsaan ajankäytön tuloksena pääsemään eroon, jonka jälkeen vaistomaisesti ja oletusarvoisesti ilman erillistä tietoista ponnistelua ajattelee näin, kun elämässä tulee eteen jokin yllättävä ja hankala tilanne:
VastaaPoista"This is not a mountain, this is a molehill!"
Lauseen alkuosassa aluksi kielletään vanha ja epärealistisen suurta epäluottamuksen määrää kuvaava tunneperäinen ja pelokas suhtautumistapa elämän eteen heittämiin vaikeuksiin:
"This is not a mountain ...", siis hyvin vapaasti suomennettuna: "Tämä ei ole ylitsepääsemätön vaikeus ..."
Ja lauseen loppuosassa esitetään (itseopiskelukurssin jälkeinen) lopputilanne, siis tervettä itseluottamusta kuvaava suhtautumistapa "... this is a molehill!", siis hyvin vapaasti suomennettuna ja hiukan omiani lisäillen: "... tämänkin vaikeuden yli pystyn järkeni avulla pääsemään!"
Urheilupsykologit tietävät, että onnistuakseen urheilijan täytyy ensin pystyä kuvittelemaan mielessään onnistunut urheilusuoritus. Walt Disneyn sanoin:
"If You can imagine it, You can do it!"
Itseopiskelukurssin jälkeen sosiaalisten tilanteiden aiheuttaman ahdistuksen määrä ("social anxiety scores" väheni 78%, samoin myös "sense of control scores" (siis LOC -testin pistemäärä).
Edellä luetellut "onnistumisprosentit" koottuna yhteen: 88.9%, 79%, 78%, 78%
Miksi tulokset eivät olleet 100%, 100%, 100% ja 100%, siis täydellinen onnistuminen ?
Reality check: Tutkimukseen osallistujien omat opiskelutaidot eivät olleet 100% hyviä, heidän elämässään oli varmasti joitain sellaisia ulkoisia tekijöitä (kiire, huolia, stressiä, jne...) jotka estivät heitä uppoutumasta ja keskittymästä 100%:sti "unhelpful thinking styles" reaaliaikaiseen havaitsemiseen ja poistamiseen omien ajattelutapojensa joukosta.
Lyhyesti: Täydelliseen 100% onnistumiseen ei päästy siksi, että osallistujat eivät osanneet, eivät pystyneet, eivätkä kyenneet käytännössä panostamaan 100%:sti hankkeeseen.
Mutta teoriassa siis pätee: "100% täysillä panostaminen tuottaa 100% onnistuneen tuloksen"
Rob Kellyllä on 25v. kokemus foobikkojen hoidosta, näin hän perustelee tarvetta uskoa VAHVASTI (itse)hoidon tehoon:
"Why am I telling you this here ? Well, it's because although this process of curing yourself of [kuolemanpelko]phobia is quite simple to understand, it is going to take effort to apply, and research indicates that the more you can perceive or imagine the benefits of your hard effort, the more hard effort you will put in (Eiser et al., 1985) ... We have treated HUNDREDS of people successfully allready with the process described in this book ... This is a REAL psychology, based on clinical experience and scientific research."
Edellä olevan perusteella pidän ilmeisenä, että on äärimmäisen tärkeää ajatella, että tieteellinen menetelmä peloista (myös kuolemanpelosta) eroon pääsemiseen on 100% toimiva. On täysin järkevää ja rationaalista ajatella, että "hopealuoti ON olemassa, "There IS silver bullet":
"... for example, penicillin was a silver bullet that cured many bacterial infections."
(https://en.wikipedia.org/wiki/Silver_bullet)
... ja vastaavasti: "Rob Kellyn popularisoima tieteellinen menetelmä on silver bullet, joka poistaa 100% tehokkaasti ihmisten elämässään kohtaamia pelkoja"
(Todellisuudessa siis prosenttiluku jää alle sadan, mutta on paljon järkevämpää ajatella 100%, kuin vaikkapa 78%, joka on siis lähempänä fyysisesti olemassa olevaa totuutta)
Perustelen oman "Ei tarvitse ajatella positiivisesti, riittää että ei ajattele negatiivisesti" -näkökantani Rob Kellyn "Unhelpful thinking styles" -kappaleesta ensimmäisenä löytyvän "The negative style" -alaotsikon kymmenkysymyksisen testin rakenteella. Vain yksi kysymys mittaa positiivisen ajattelun määrää, ja loput yhdeksän kysymystä keskittyvät negatiivisen ajattelun huomaamiseen ja tunnistamiseen, esimerkiksi tämä:
VastaaPoista"5. In a restaurant, do you rarely feel pleased with the food or service, focusing instead on the bits that you were't - for whatever reason - happy with ?"
Jos tuohon vastaa "No", niin se ei tarkoita sitä, että ajattelisi positiivisesti ruuasta ja palvelusta, vaan esim. sitä, että miettii muita asioita (ja/tai juttelee mahdollisesti muiden kanssa, hiplaa kännykkää tai lukee lehteä), jonka vuoksi unohtaa "pisteyttää" ruuan ja palvelun.
Vaihtoehtojen näkeminen vain kahtena, siis joko negatiivisena tai positiivisena on itsessään merkki kaksijakoisesta ajattelusta ("Unhelpful thinking styles" -kappaleen "The black and white style" -otsikon alta löytyy lisää tietoa tästä aiheesta).
Pisteyttämisen (arvostelun) unohtaminen on siis tulkittava "oikeaksi reaktioksi" elämän eteen heittämään tilanteeseen.
Negatiivisesti pisteyttäminen (jos siis se on itselle yleinen suhtautumistapa) on vastaavasti väärä reaktio, ja tämä väärä reaktio pitäisi itse pystyä reaaliaikaisesti huomaamaan puolen sekunnin aikana. Muistelen lukeneeni jostain tutkimuksesta, jossa mainittiin Tverskyn nimi, ja jonka mukaan yhden keskimääräisen päivän aikana olisi vain "handful", siis puolenkymmentä 0.5s pituisia tilaisuuksia oman väärän reaktion huomaamiseen (harmillista, että en tajunnut ottaa tätä linkkiä talteen).
Edellä olevan selityksen voi tiivistää positiivisen ajattelun maksiimiksi:
"Kaiken positiivisen ajattelun alku on oman väärän reaktion huomaaminen."
(Vrt. Paasiviken maksiimi: "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen")
Edellä olevan perusteella pidän ilmeisenä, että positiivista ajattelua ei voi suoraan oppia, vaan oppiminen tapahtuu aina epäsuorasti ("mutkan kautta", "poisoppimisen" avulla), siis väärien reaktioiden havaitsemisen ja tunnistamisen kautta. Näin ajateltuna, ns. "positiivinen ajattelu" ei ole mitään muuta kuin negatiivisen ajattelun poissaoloa.
Tietoisesti tehty positiivinen ajattelu (joka on amerikkalaisten kansanhuvi, ja jonka esim. kirkon tutkimuskeskus on tulkinnut uskonnoksi) voi siis peittää alleen negatiivisen ajattelun, jolloin voi virheellisesti kuvitella, että on päässyt eroon negatiivisesta ajattelusta.
Näen tietoisen positiivisen ajattelun (jos siinä ei korosteta omien väärien reaktioiden tunnistamisen äärimmäisen suurta tärkeyttä) eräänä lastikulttitieteen ilmenemismuotona:
"harjoittajat toimivat pinnallisesti ... eivät kykene ymmärtämään tai selittämään tieteellisesti kausaalista suhdetta lähtökohtien ja lopputuloksen väliltä."(https://fi.wikipedia.org/wiki/Lastikulttitiede)
Edelleen erittäin mielenkiintoista! Tämä "internal/external locus of control" -ajatteluhan käännetään jossakin suomeksi termiin sisäinen/ ulkoinen motivaatio, joka on minulle koulumaailmasta tuttu. Uudet opetussuunnitelmat pohjaavat juuri tähän käsitykseen oppimisesta ja nykyaikaisessa opetuksessa pyritäänkin saamaan oppija ensin tunnistamaan ongelma ja sitten herättämään sisäsyntyisen kiinnostuksen sen ratkaisemiseksi, näin syntyy pysyvä muistijälki ja syvempi oppimiskokemus verrattuna ulkoisen motivaation (palkitsemisjärjestelmä, ulkoaoppiminen jne.) keinoin opittuun.
PoistaSinällään ajattelen, että pelko on aivan normaali, inhimillinen, joskus jopa henkiinjäämisen kannalta välttämätön reaktio esimerkiksi uhka- ja kriisitilanteissa. Sen hallitsemiseksi on onneksi olemassa näitä keinoja ja yleensähän pelko on vain tunne tunteiden joukossa, ei hallitseva olotila. Ongelmaksi se muodostuu, jos siitä kehittyy elämänlaatuun vaikuttava fobia ja jos, niin kuin sanoit, ajatukset ja reaktiot pyörivät vain pelon sekä negatiivisen ympärillä eikä ihminen kykene itse tunnistamaan tai tunnustamaan tätä kehää tai löydä ulospääsyä. Menneet oppimiskokemukset vaikuttavat tässä voimakkaasti, mutta onneksi uudelleen oppiminen ja ohjelmoituminen on aina mahdollista.
Sisäinen motiivi (tai sisäsyntyinen kiinnostus) on myös "aukiselitettävissä" laajentamalla LOC teoriaa parin "Unhelpful thinking styles" ajattelutavan puuttumisen avulla, tarkemmin sanottuna "The black and white style" ja "The catastrophic style" puuttumisen avulla.
VastaaPoistaNäiden kahden hyödyttömän ajattelutavan puuttumisen ansiosta ajattelussa "jää tilaa" sisäsyntyiselle kiinnostukselle (ts. "sisäiselle motiiville"), joka on siis ollut koko ajan ikäänkuin piilossa ja käyttövalmiudessa odottamassa "motiivin" esiin pääsemistä estävien kahden em. esteen poistumista.
Näiden kahden "avuttoman ajattelutavan" harrastaminen omassa ajattelussa aiheuttaa LOC -testissä pisteiden liukumista "External locus of control" -suuntaan. Tästä tietysti seuraa, että "Internal locus of control" -mielenlaatua tavoiteltaessa on pystyttävä reaaliaikaisesti havaitsemaan ja tunnistamaan "väärät tunnetason pelkoreaktiot", jotka ilmenevät siis "The black and white style" ja "The catastrophic style" sanalliseen muotoon puettavissa olevien ajattelutapojen muodossa.
Esimerkki "catastrophic style" -ajattelua mittaavan testin kysymyksestä, jossa voidaan ajatella kysyttävän: "Miten suhtaudut päällisin puolin vilkaistuna hyvin vaikealta näyttävään tehtävään, suhtaudutko helposti tunteella ?"
"1. Do you find that you can get very emotional very quickly ? Yes No"
Esimerkki tällaisesta päällisin puolin vilkaistuna hyvin vaikealta näyttävästä tehtävästä on "tcpdump" -niminen internet verkko-ongelmien selvittelyssä tarvittava työkaluohjelma, jonka käyttöohje "lävähtää silmille", kun komentokehotteessa antaa man tcpdump" -komennon:
---
TCPDUMP(8) System Manager's Manual TCPDUMP(8)
NAME
tcpdump - dump traffic on a network
SYNOPSIS
tcpdump [ -AbdDefhHIJKlLnNOpqStuUvxX# ] [ -B buffer_size ]
[ -c count ]
[ -C file_size ] [ -G rotate_seconds ] [ -F file ]
[ -i interface ] [ -j tstamp_type ] [ -m module ] [ -M secret ]
[ --number ] [ -Q in out inout ]
[ -r file ] [ -V file ] [ -s snaplen ] [ -T type ] [ -w file ]
[ -W filecount ]
[ -E spi@ipaddr algo:secret,... ]
[ -y datalinktype ] [ -z postrotate-command ] [ -Z user ]
[ --time-stamp-precision=tstamp_precision ]
[ --immediate-mode ] [ --version ]
[ expression ]
---
Jos (ja aloittelijalle kun!) vastaa "Yes" em. katastrofiajattelun määrää mittaavaan kysymykseen, niin sen seurauksena tcpdumpin (erilaisia optioita täpötäynnä) olevan manuaalisivun näkemisestä pitäisi seurata automaattisesti "säikähdysreaktio":
VastaaPoista"That is so MANY options OMG!"
Ja samanaikaisesti optioiden suurta lukumäärää säikähtäneen kasvojen ilmeiden pitäisi kuvastaa pelon tunnetta, jotta "get very emotional very quickly" -reaktio toteutuu.
Välittömästi säikähdyksen, siis pelon tunteen kokemisen jälkeen on vain puoli sekuntia aikaa oman väärän reaktion huomaamiseen. Jos säikähtämisen tunne "jää päälle", niin siitä seuraa hyvin nopeasti järkitasolle sanojen avulla muotoiltu katastorifiajatus (jota voisi myös negatiiviseksi ajatteluksi kutsua):
"Tämä tcpdump työkaluohjelma on liian vaikea minulle, en pysty selviytymään tästä!"
Ja tämän "katastrofiajatuksen" muodostumisen jälkeen onkin ihan totta, että "homma jää jumiin", josta puolestaan seuraa ajatus:
"Tämä tcpdump ei kiinnosta minua!"
Ja vasta tämän "ei kiinnosta minua" -vaiheen ulkopuolinen havainnoitsija (esim. opettaja) pystyy huomaamaan (koska oppilas ei edisty), jolloin opettaja voi pukea havaintonsa seuraavan lauseen muotoon:
"Oppilas ei ole motivoitunut tcpdumpin opiskeluun"
TAI
Jos opettaja on lahjakas vaistoamaan oppilaan tunnetiloja (ns. peilisolujensa avulla), niin tällöin opettaja ikäänkuin vaistomaisesti tajuaa, että oppilas säikähti liian vaikealta näyttävää tehtävää. Säikähtämisen (pelon) seurauksena katastrofiajattelu ja negatiivinen ajattelu saivat oppilaan mielen valtaansa, jolloin tarvittava järkitason "kymän viileä" suhtautuminen tcpdumpin optioiden käyttöön estyy. Oppilas on tällöin ikäänkuin jumissa väärän reaktion aiheuttaman "tunnetason lukon" vuoksi.
Tällöin (riittävän nopeasti toimiva) opettaja voi laukaista jumitilanteen (ennen kuin jumitilanne ehtii kasvaa varsinaiseksi "motivaation puutteeksi") samointein sanomalla, että on ihan OK säikähtää vaikealta näyttävää tcpdumpin manuaalisivua, ja rohkaista oppilasta sanomalla, että todellisuudessa "vain kolmea optiota" tarvitsee käyttää useiden kymmenien optioiden joukosta:
"You only need to know like 3!"
Julia Evans on osannut piirtää selittämäni pelkoreaktion sekä sitä seuraavan pikaisen toipumisen sarjakuvamaiseen muotoon, jossa oppilaalla on musta tukka ja Julialla kiharat. Tämä yksi (s.2) kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, mistä "En osaa tätä" -pelon voittamisesta on kysymys":
VastaaPoistahttps://jvns.ca/tcpdump-zine.pdf
Käytännön IT -työssä on erittäin suurta hyötyä siitä, jos pystyy Julia Evansin tavoin "lohduttamaan itse itseään", ja pääsemään ohi mahdollisista jumitilanteista.
Tällöin käytännössä "oppilas" ja "opettaja" ovat yksi ja sama henkilö silloin kun huomaa oman väärän "jumireaktionsa", ja keksii keinon selviytyä väärästä reaktiosta esim. kysymällä neuvoa muilta (siis "opettajilta"), tai googlaa tms...
Kun noita "liian vaikealta näyttäviä" manuaalisivuja on nähnyt työkokemuksen karttuessa riittävän monta kertaa, niin sen jälkeen "väärä" (siis aloittelijalle oikea) "SO MANY options OMG!" -tunnereaktio jää kokonaan pois, jolloin voi keskittyä täydellisesti (flow -tyyppisesti) työnsä tekemiseen, koska ei tarvitse enää "käyttää paukkuja" oman mielen hallintaan liittyviin ponnisteluihin. Tällöin voi sanoa, että on saavuttanut "Internal locus of control" -mielenlaadun omaan työhön liittyvissä asioissa. Tätä "oman työnsä hallinnan tunnetta" voisi kuvata lauseella:
"Tuntuu kuin kaikki langat olisivat omissa käsissäni!"
Oppilaan (opiskelijan) pitäisi pystyä kokemaan koulu (-ja opiskelu)aikoina vastavanlaisia onnistumisiin (ja epäonnistumisista selviytymiseen) liittyviä hallinnan tunteita, jotta hallinnan tunne tulisi tutuksi jo työelämään valmistautumisen aikoina, ja siirtyisi myös työelämään.
Kirjoitit: Sinällään ajattelen, että pelko on ... joskus jopa henkiinjäämisen kannalta välttämätön reaktio esimerkiksi uhka- ja kriisitilanteissa.
VastaaPoistaOnkohan oikeasti noin ?
Vai onko kyse vain samankaltaisesta ns. "löperöstä ajattelusta", mistä esim. "Väri on aineen ominaisuus" -toteamuksen hyväksymisessä on kyse ? Jos ei jaksa itse miettiä, niin silloin hyväksyy helposti ajatuksen, "jonka kaikki muutkin hyväksyvät".
Jos väitteesi on totta, niin se tarkoittaisi sitä, että pelokkaasti uhka -ja kriisitilanteeseen suhtautuvat (siis ELOC -mielenlaadun omaavat ihmiset) osaisivat toimia fiksummin kuin järkiperäisesti asioihin suhtautuvat (siis ILOC -mielenlaadun omaavat ihmiset) ?
Katsotaanpa lähihistorian suurimman kriisitilanteen hidasta kehittymistä:
"Arendtin esittämä kritiikki ei oikeastaan kohdistunut 1940-luvun ääritilanteeseen, vaan ihmisten konformismiin ja poliittiseen arvostelukyvyttömyyteen 1930-luvulla. Hänen mielestään natsien poliittinen vaarallisuus olisi pitänyt tajuta jo vuosikymmenen alussa. Arendtin käsityksen mukaan yksi pahimmista terävän poliittisen arvostelukyvyn esteistä on ihmisten loputon sopeutumishalu [ELOC -mielenlaadun omaava ihminen sopeutuu aina ulkopuolelta tuleviin mielipiteisiin]. Tästä näkökulmasta natsi-Saksan tarina ei ole vain tarina valtaanpäässeen rosvokoplan aikaansaamista äärimmäisistä julmuuksista ja tuhoamisvimmasta vaan myös tarina koko eurooppalaisen poliittisen kulttuurin heikkoudesta ja arvostelukyvyn puutteesta, jonka taustalla on yksinkertaisesti loputon poliittinen konformismi [mukautuminen enemmistön mielipiteeseen, siis ELOC -mielenlaatu!]. Se hämärtää arvostelukyvyn ja estää ihmisiä näkemästä omien tekojensa seurauksia. Tavanomaisissa poliittisissa oloissa siitä seuraa vain asioiden pysyminen ennallaan, mutta natsismin kaltaisissa ääritilanteissa seuraukset ovat kohtalokkaita kaikkien kannalta"(Tuija Parvikon esipuhe s.14 Hannah Arendtin "EICHMAN Jerusalemissa" -kirjasta)
"Konformisuus tai konformismi[1] on sosiaalipsykologian ilmiö, jolla tarkoitetaan yksilön mukautumista enemmistön mielipiteeseen, arvoihin tai käyttäytymiseen. Esimerkkinä konformistisesta ilmiöstä on pidetty esimerkiksi muotia."(https://fi.wikipedia.org/wiki/Konformisuus)
"Ryhmäajattelu syntyy helposti tilanteessa, jossa ryhmän jäsenet eivät jaksa selvittää päätöksen teon kannalta tärkeitä taustaolettamuksia. Ryhmäajattelu korostuu erityisesti kriisitilanteissa.[1]"(wikipedia)
"Sheeple, a portmanteau of “sheep” and “people,” is a pejorative used toward people who exhibit herd-like and conformist behaviors instead of putting critical thinking into practice."
Aikaa maasta poistumiseen oli noin kymmenen vuotta, mutta vain ne juutalaiset, jotka osasivat ajatella itsenäisesti [siis joilla oli ILOC -mielenlaatu], ymmärsivät poistua maasta. Ensimmäiset poistujat olivat etulyöntiasemassa, koska: "Useimpien muiden valtioiden tavoin Yhdysvallat oli haluton ottamaan vastaan suuria määriä juutalaispakolaisia. Sinne pääsivät ne joilla oli rahaa tai suhteita, kuten Arendtilla itsellään."(s. 15)
VastaaPoistaSheeples -mielenlaadun omaavat juutalaiset jäivät maahan hokemaan juutalaiset saksalaisista toiseuttavaa iskulausetta:
"...sanonta ´Kantakaa ylpeydellä keltaista tähteä!´ oli noiden vuosien suosituin iskulause. Se kertoi paljon ajankohdan tunneilmapiiristä. Iskulause oli kehitetty ... yli kuusi vuotta ennen kuin natsit itse asiassa pakottivat juutalaiset kantamaan keltaista tähteä valkoisella pohjalla"(s.90)
Milgramin auktotoriteettitestin mukaan noin 2/3 osaa ihmisistä ovat "lammaksia" (sheeplees), eli ELOC mielenlaadun omaavia ihmisiä. Siksi pätee:
"1900-luvun kansanmurhaaja olikin tavallinen ihminen, jonka rikosten taustalla olivat perin inhimilliset ominaisuudet: ajattelemattomuus, sokea sääntöjen seuraaminen ja moraalinen mielikuvituksettomuus."(https://www.docendo.fi/eichmann-jerusalemissa-raportti-pahuuden-arkipaivaisyydesta-hannah-arendt.html)
Juutalaisten kokema kansanmurha olisi voitu välttää, jos ihmisten (ja erityisesti juutalaisten) mielenlaatu olisi ollut ILOC.
Reality check: Joukkosokaistuminen on mahdollista vain silloin, kun ihmisten enemmistön mielenlaatu on ELOC.
Myös tästä lainauksesta käy ilmi, kuinka kaksijakoinen ajattelu ("black&white thinking"), joka siis siirtää LOC -testin pistemäärää ELOCin suuntaan (siis "laumauttaa ihmisiä"), sai vallan juutalaisten keskuudessa:
VastaaPoista"Saksan juutalaista uskoa tunnustavien kansalaisten keskusliitto, johon tuolloin kuului yhdeksänkymmentä viisi prosenttia Saksan järjestäytyneistä juutalaisista, määritteli säännöissään, että sen tärkein tehtävä oli "antisemitismin vastainen taistelu" ... määritelmän mukaisesti "valtiolle vihamielinen" organisaatio ... Hitlerin valtakauden ensimmäiset vuodet näyttäytyivät sionisteille lähinnä "assimilationismin ["ei-laumauttavan ajattelun"!] ratkaisevana tappiona". (Arendt, s. 90-91)
Yksijakoista ajattelua edustaa kaksijakoisen ("black&white thinking") ajattelun puuttuminen, jolloin jäljelle jää "yksijakoista ajattelua" (mikäli siis valtakulttuuri edustaa yksijakoista ajattelua):
"Assimilaatio on oman kulttuurin sulauttamista tai sulautumista enemmistökulttuuriin."(https://fi.wikipedia.org/wiki/Assimilaatio_(sosiologia))
Vähemmistökulttuurin sionismi ("black&white thinking") oli (ja on edelleenkin) juutalaisuuden "maalittamista" ("laumauttamista") sekä vähemmistö, että enemmistökulttuurin näkökulmasta katsottuna, joka tarkoittaa (LOC-teorian näkökulmasta katsottuna) siirtymää kohti ELOC -mielenlaatua, siis kohti fobioita (tässä esimerkkitapauksessa siis kohti xenofobiaa).
Kohtaloon uskominen siirtää myös LOC -testin pistemäärää kohti ELOC -suuntaa:
"Sodan aikana kaikkein tehokkain valhe koko Saksan keskuudessa oli iskulause "Saksan kansan kohtalontaistelu [der Schicksalskampf des deutschen Volkes], jonka joko Hitler tai Göbbels oli keksinyt. Se teki itsepetoksen helpommaksi kolmella eri tavalla: ... toiseksi että sota oli kohtalon[!], ei Saksan aloittama ... oli joko tuhottava vihollisensa täysin tai tulla täysin tuhotuiksi ["tuhoa tai tule tuhotuksi" edustaa äärimmäisen kaksijakoista ajattelua!]"(Arendt, s. 82)
Edellä olevan perusteella pidän selvänä, että sekä juutalaisten, että saksalaiseten politiikkaan ja uskontoon liittyvä mielenlaatu (siis "PLOC-testin" ja "RLOC-testin" tulokset) oli vahvasti ELOC.
Hyvä-paha -jaottelun ("black&white thinking") näkökulmasta katsottuna (siis Ruukinmatruunan näkökulmasta katsottuna) natsi-saksassa oli kyse hyvän ja pahan välisestä taistelusta.
VastaaPoistaMutta LOC -teorian näkökulmasta katsottuna kyse oli itse itseään ohjaavien ILOC -ihmisten muuttumisesta vahvasti ulkoaohjautuviksi ELOC -ihmisiksi ("sheepless"), joiden kautta ulkoinen ohjaus (siis tässä tapauksessa Hitlerin viha ja kostonhaluisuus) kanavoitui. Juutalaisethan ovat aina olleet ulkopuolisilla säännöillä ohjattavia, ts. heillä on aina ollut ELOC -mielenlaatu sääntöjen suhteen:
"Jos säännöt ja omantunnon ääni ovat ristiriidassa, niin sen pahempi omantunnon äänelle!"
Reality check: "It's not a question who is right, but who is left!"
Jos järkensä avulla tosiasioihin suhtautuvat ihmiset "katoavat" (ts. muuttuvat "reptiilinaivoisiksi Ruukinmatruunoiksi"), niin silloin jäljelle jää ELOC -mielenlaadun omaavia ihmisiä: Yksilöt katoavat ja jäljelle jää vain lauma-ajattelu!
Johtaako tämä sitten hyvään vai pahaan, sen määrä yksinomaan sattuma: Jos ylimmäksi johtajaksi osuu (tai kiipeää) psyko -tai sosiopaatti, niin silloin tilanne johtaa pahaan, koska ei ole enää jäljellä ketään ILOC -mielenlaadun omaavaa ihmistä vastustamssa pahaa.
Näinollen, ainut järkiperäinen keino ns. "vastustaa pahaa", ts. voittaa ns. inhimillinen pahuus on se, että ihmiset itse ymmärtävät LOC -teorian ja osaavat itse soveltaa sitä omaan ajatteluunsa.
LOC syntyy ihmisille ympäristön vaikutuksesta, siis nuorella iällä kodin ja koulun vaikutuksesta.
Koska LOCia on mahdollista muuttaa siten, että ymmärtää täydellisesti Rob Kellyn menetelmän idean (siis tieteellinen ymmärrys ihmismielen toiminnasta), niin sen seurauksena omaan *LOC -testi[e]n lukemaan voi vaikuttaa samalla tavoin kuin esim. painoindeksilukemaan (johon vaikuttaa HLOC, siis vaatii syömiseen liittyvän mielen toiminnan teorian ymmärtämistä vähintäänkin käytännön tasolla).
Kiitos Veijo, tässähän on kohta kokonainen opas aiheeseen! Hyvä-paha -akseli ei kuitenkaan liity tarkoittamaani pelko-reaktioon mitenkään. Jos törmään karhuun metsässä, on minun ihan järkevää pelästyä, koska jos en sitä tajua, voisin mennä vaikka silittämään. Samoin, jos minulla on kuolemaan johtava sairaus, on ihan luonnollista kokea pelon tunteita. Muuten en ehkä tajuaisi, että (joskus epämiellyttävät) hoidot ovat välttämättömiä. Jos minulla on edessä raju operaatio, pelko sitä kohtaan on täysin normaalia ja se kertoo, että ymmärrän lääkärin minulle selittämät riskit, jne. Voin tuntea pelkoa, mutta pelko ei hallitse minua. Jos hallitsisi, pistäisin pääni pensaaseen ja kuvittelisin kaiken vain menevän ohi itsestään.
VastaaPoista