Kuuntelin vierestä, kun kaverit vertailivat tätä ja viime talvea. Että onpa sitä ja tätä ja ei vaan viime vuonna. Aloin ihmetellä, kun en muistanut viime talven lumitilanteesta tai pakkasista mitään. Kunnes tajusin, että minähän olin sairaalassa vuoden alusta lähes hiihtolomaan asti ja hiihtolomasta toukokuuhun ramppasin tiputuksissa ja nuokuin pöllyssä kipulääkkeistä. Yli neljä kuukautta hurahti sisätiloissa. Ei ihme, etten muista.
Nyt on tilanne toinen. Nautin lumesta ja liikkumisesta. Kaivoin toppahousutkin esiin, kun pakkasta on lähemmäs -20, mutta kuumahan lumisella suolla tämänkin päivän retkellä tarpoessa tuli.
Sain lääkärin vastaanotolla hyviä tuloksia, parhaita, mitä voi saada! Eiväthän hematologit mitään lupaa eivätkä anna takuita terveydestä, eivät tämän verisyövän kanssa. Epäluuloisia ovat. Minä kyllä ajattelen, että olen nyt terve, jollei toisin todisteta!
Kiitollisella ja hyvin nöyrällä mielellä kuitenkin. Tiedän realiteetit. Tauti voi uusia nyt, vuoden tai vaikka 20 vuoden päästä. Tai olla uusimatta, saattaahan olla, että 30 vuoden päästä totean, että paraninkin tässä kokonaan.
Olen ollut todella helpottunut lääkärin tapaamisen jälkeen. Syöpäarvoja löydettävissä nolla. Luustontiheys normaali. Veriarvot normaalit ja olen jopa juuri ja juuri anemia-rajan yläpuolella, mikä on minulle harvinaista. Verenpainetta pitää tarkkailla, koska alapaine oli satasen paikkeilla, mutta luulen sen johtuvan tässä hoitojen aikana kehittyneestä sairaalastressistä tai valkotakkikauhusta. Pelkkä ajatus sairaalasta. labroista tai lääkäreistä, niin syke alkaa nousta.
Tapasin myös suosikki-hematologini, mistä ilahduin kovasti! Ja kyllä: potilailla on suosikkilääkäreitä. Osa näiden vastaanottojen jännitystä on sekin, että koskaan ei tiedä kuka tai millainen hematologi on vastassa. Nyt tapasin kaksikin lääkäriä, joista toinen oli tämä suosikkini. Sain kysyä kaikki kysymykset ja niitä oli paljon.
Joitakin tärkeitä juttuja: käänteishyljinnän estolääke Sandimmun lopetettiin nyt kokonaan. Siinä riittää taas jännitettävää, sillä koskaan ei tiedä miten keho reagoi. Siihen syntyy jonkunlainen tottumus ja kun se lääkitys puretaan, voi tulla outoja, odottamattomiakin reaktioita. Pari kuukautta sitten, kun annos puolitettiin, lähtivät kulmakarvat, ihoon ilmestyi näppyjä ja tuntohäiriöitä ja epäilen, että johtuvat siitä Sandimmunin vähentämisestä. Jos nuo tuntohäiriöt olisivat jaloissa tai käsissä, ne saattaisivat olla sytostaattien aiheuttamaa neuropatiaa, mutta koska häiriö eli tunnottomuus on enimmäkseen kasvojen ja selän alueella, se ei lääkärien mielestä kuulosta neuropatialta. Ja olisikin outoa, jos se ilmestyisi näin kauan sytostaattien jälkeen.
Kipukohtauksiin ei löytynyt selitystä, sen sijaan tuli lähete jatkotutkimuksiin urologille. En odota sitä mitenkään innolla, mutta muutenhan tämä olisikin ollut liian täydellistä.
Vielä menee kortisonia minimiannos joka toinen päivä, mutta jos kaikki menee suunnitellusti, se lopetetaan kuukauden päästä ja sitten olen täysin vapaa lääkkeistä!
Kysyin vastaanotolla ehkä vähän hassulta kuulostavia asioita: saanko nyt koskea bioroskikseen, voinko mennä laskettelemaan, voidaanko ottaa koira, saanko koskea multaan. Kaikki nämä ovat olleet kiellettyjen asioiden listalla yli vuoden ajan ja nyt niihin tuli myöntävä vastaus (jostakin syystä tuon bioroskiksen ja multa-jutut olen jättänyt kertomatta miehelle...).
Unohdin kuitenkin kysyä, että saanko mennä uimahalliin, saanko käyttää hammaslankaa ja saanko käydä hierojalla.
Kommentit
Lähetä kommentti