Mun ihossa näkyy nykyään kaikki. Näkyy ne kuuluisat elämän jäljet eli lihomiset, laihtumiset, raskaudet, ikä. Ja näkyvät myös rankat syöpähoidot, lääkkeet, käänteishyljintä, aurinko ja atopia, syömiset ja juomiset, hormonaaliset muutokset sekä oikeat että väärät rasvat.
Rasvojen kanssa lotraaminen onkin ihan taitolaji. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen huomannut, että liian "rasvainen" rasva tukkii ihohuokoset ainakin käsivarsissa ja kasvoissa, ja sitten syntyy niitä finnin näköisiä ärsyttäviä näppylöitä. Sen sijaan selkään pitää laittaa niin paljon ja vahvaa rasvaa kuin vain löytyy. Suihkun jälkeen ruiskutan ihoöljyä ja siihen päälle vielä 60% tököttiä. Sitten pitää kekkuloida hetkinen ja antaa kosteuden imeytyä, ettei öljyä vaatteita.
Näiden kokeiluiden kautta iho voi nyt paremmin kuin aikoihin. Kuivan koppuran sijaan suurimmaksi osaksi ihan pehmoinen ja siloinen.
Lomalla voi tietysti olla myös osuutta asiaan. Stressiä on ainakin vähemmän, mutta veikkaan, että syy on siinä, että aikaa keskittyä ihon hoitoon on enemmän.
Ruokavaliossa on tullut kylläkin livettyä. Olen herkutellut ihan reippaasti, mutta olen kuitenkin pitänyt huolen ns. hyvien rasvojen nauttimisesta myös sisäisesti. Päivittäinen annos avokadoa, avokado- tai pellavansiemenöljyä ja pari parapähkinää on tullut tavaksi (parapähkinöissä on seleeniä eli antioksidanttia, joka vaikuttaa mm. ihon ja kynsien hyvinvointiin).
Välillä poskessa pilkahtaa sellainen epäilyttävä punoitus, käänteishyljintämäinen rusotus. Silloin sivelen siihen heti kortisonivoidetta ja yleensä se on sillä häipynyt.
"Äiti, miksi sun mahassa on hämähäkki?", ihmetteli esikoinen raskausarpiani saunareissulla joskus vuosia sitten. Vastasin: "Minusta se ennemminkin näyttää auringolta, eikö sinusta? Sellainen aurinkokuvio ihoon on syntynyt, kun siellä on kasvanut kaksi ihanaa vauvaa ja olen niistä niin onnellinen, koska ne muistuttavat juuri sinusta ja veikasta." Ei kuulemma, hämähäkki mikä hämähäkki.
Haluaisin sanoa, että suhtaudun samalla aurinko-asenteella näihin uusiin muutoksiin, tai siis muutosten ryöppyyn, kuin noihin raskausarpiinkin aikoinaan, mutta en ole vielä siinä pisteessä. Muutokset ovat tapahtuneet niin valtavalla vauhdilla ja epäröin edelleen, miten tulkita päivittäin ilmeneviä pieniä muutoksia. Viittaako joku niistä käänteishyljiintään tai muuhun vakavampaan?
Yhtenä päivänä katson peiliin ja harmittelen yhä vain kuivaa silmänympärysihoa, kadonneita kulmakarvojani, näppyjä ja ohentuneita hiuksiani. Toisena päivänä olen onnellinen siitä, että sieltä vihdoinkin katsovat vähän tutummat kasvot eikä se kortisonin turvottama täti-ihminen, ja tunnen valtavaa elämisen riemua, jonka sykkeessä on ihan sama, mikä näppy tai ryppy siellä peilissä vilahtaa!
Shintolainen rauhanrukous
Olen noussut vuorelle
nähdäkseni kauas,
kauan olen noussut
nähdäkseni sinut.
Luonnon askelin
tanssit minussa,
illasta aamuun,
aamusta iltaan.
Esi-isät, sankarit,
kauan olen noussut,
hetken takana aina toinen.
Kiirehtimättä tanssit minussa,
kauniisti tanssit
ja hymyilee vuori.
Kommentit
Lähetä kommentti