Siirry pääsisältöön

Tuulisena päivänä




Posket punottaa ja vatsakin on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin. Huomenna on mentävä Meilahteen polille näytille, ettei vain kuitenkin ole käänteishyljintä taas pompsahtanut päälle.

Olen kohta viikon pitänyt yllä toiveikasta mielialaa. Ehkä tämä on vain reissussa syömisestä, jotakin toiminnallista. Ehkä on tullut oltua vähän liikaa auringossa. Mutta kun ei se helpota, niin soitin taas tänään Meikkuun, jossa ystävällinen hoitaja pyysi lähettämään kuvat poskista. Sitten hän soitti kohta perään, että parempi tulla näytille. 

Nyt sitten punottaa jo pelkästä jännityksestä!

Meillä on ollut tosi kiva lomaviikko koko perheen kanssa. Itä-Suomen roadtrip oli menestys ja kiireetön yhdessäolo oli ihanaa! Olen vähitellen alkanut tunnistaa itseäni peilistä, kortisoniturvotus on laskenut. Sytomegalovirus on loistanut poissaolollaan ja polyoomakin aiheuttaa enää pientä vaivaa vain aamuisin.

Alkaako se kaikki taas alusta? Nyt, kun elämä on juuri alkanut normalisoitua.

Jos tämä on käänteishyljintää, niin sitten alkaa taas kortisonikuuri. Se puolestaan herättää ehkä sytomegaloviruksen taas henkiin ja voimistaa polyoomaa. Ja sitä kortisonipöhöä ja lihaskatoa en haluaisi enää nähdä tai tuntea ikinä! Mikä pahinta, jos nuo virukset taas aktivoituvat, ei töihinpaluustakaan tällä hetkellä tule mitään.

Yritän keskellä tätä ahdistusta muistaa myös ne hyvät puolet sekä käänteishyljinnästä että kortisonista: kortisoni pitää käänteishyljinnän kurissa, ettei se ryöpsähdä liian pahaksi ja vahingoita minua. Käänteishyljintä puolestaan kertoo, että luovuttajalta saadut uudet kantasolut tekevät työnsä, toimivat aktiivisina ja käyvät taistelua myös syöpää vastaan. Tekevät siis sen, mihin omat alkuperäiset soluni eivät pystyneet. Toivon silti, että kuulen huomenna käänteishyljinnän sijaan sanan couperosa...



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päivä 1

Istuin fysiatrian erikoislääkärin vastaanotolla kuulemassa selän magneettikuvien tuloksia. Pelkäsin välilevyongelmia, odotin jumppaohjeita, suunnittelin suuntaavani siitä kohta kotiin ruoanlaittoon. Vuosi 2017 oli alkamassa.

Lääkäri oli todella hyvä, lähetin myöhemmin hänelle kiitosmeilin. Ei tullut mitään julmaa töräytystä eikä jätetty yksin ihmettelemään tyyliin, "No sulla on syöpä, koita pärjätä, moikka" vaan hän johdatteli tilanteen hienosti niin, että kuvien näyttämisen ohella sanat "vakavia muutoksia luuytimessä" ja radiologin lausuntokin ehtivät hiljalleen upota tajuntaani.

Ensimmäinen ajatus oli, että nyt mun elämä muuttuu. Nyt meidän elämä muuttuu. Ja se tuntui siltä, kuin palleasta olisi isketty ilmat kerralla pihalle. Noin tuhat kertaa putkeen.

Jopa mun mies odotettiin siihen tapaamiseen paikalle ja lähdimme saman tien yhdessä Meilahteen lisäselvityksiin. Siellä saatiin rauhassa ihmetellä tilannetta, vaikka samalla aika meni oudon nopeasti. Kotona olisi …

Vähän erilainen hääpäivä

Vähän erilainen tämä hääpäivä tänä vuonna. Kahdeksan vuotta sitten tahdottiin todistajien edessä. Ja tänään minä olen täällä eristyksissä pukeutuneena pinkkiin, kun mies aloittelee loman jälkeen töissä.

Kaiken kaikkiaan 11 vuotta yhdessä, joista pian yhdeksän olemme olleet myös vanhempia. Monenlaista on näihin vuosiin mahtunut. Huikeaa onnea ja huumoria, hirveitä ja kurjiakin aikoja, menetyksiä, kiistelyä pikkuasioista, kiirettä ja epävarmuutta, mutta silti aina sitä jotakin yhdessä pitävää, eteenpäin vievää.

Tänäänkin tahdotaan, ja tahdotaan lujasti vielä monta vuosipäivää lisää. Kuoleman mahdollisuus on kummasti kirkastanut ja voimistanut tätä tunnetta. Nostanut esiin sen, mikä on aitoa ja tärkeää.

Kun puoli vuotta sitten sain tämän diagnoosin ja meidän elämämme muuttui syöpäarjeksi, mies teki heti selväksi, että en ole tässä yksin. Ja se lupaus on pitänyt. Mies on ollut mukana lääkärien vastaanotoilla, tivannut lääkäreiltä tietoa, ollut mukana sädehoidossa, tiputuksissa. Ajellut s…

Oksennuspäivä ja sytomegaloviruksen paluu

Viikottaiseen ohjelmaani näyttää ilmaantuneen vakiosti (ja vasten tahtoani) yksi pakollinen oksennuspäivä. Se alkaa päänsäryllä, jota yritän lääkitä, mutta jokin menee pieleen ja sitten oksennan lähes sen koko päivän. Näin kävi jälleen eilen. 
Olen jo oppinut, että  a) en voi ottaa kipulääkettä tyhjään vatsaan, b) en voi ottaa kipulääkettä ottamatta pahoinvointilääkettä ensin, ja c) ei kannata mennä heti kipulääkkeen ottamisen jälkeen makuulle. Näin yritin toimia klo 5 aamuyöstä toissa yönä kärsittyäni ja valvottuani omasta mielestäni kallonpohja-tyyppisestä päänsärystä, josta jo itsessään tuli huono olo. Jostakin syystä kuitenkin aamulla alkoi oksentaminen.



Ei auta, tiputukseen oli pakko lähteä. Onnistuin olemaan oksentamatta kela-taksiin. Sairaalassakin kaikki meni ok, kunnes otin hoitajan ohjeistuksen mukaan uuden kipulääkkeen. Nukuin pari tuntia ja kun nousin lähteäkseni kotiin, alkoi tolkuton oksentaminen taas. Siitä tokenin joten kuten kotiin, jälleen hienosti oksentamatta taks…