Haavat eivät parane yhtä nopeasti kuin ennen. Olin lasten kanssa metsäpolulla lähes kuukausi sitten ja onnistuin kaatumaan tässä vauhdikkaassa seurassa oksan päälle saaden kämmeneeni pienen, mitättömän haavan. Siitä ei vuotanut edes verta, iho rikkoutui juuri ja juuri, mutta silti se rupi ei ole vieläkään täysin kadonnut. En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä trombosyyttejä on vielä vähänlaisesti, vaikka verikokeiden mukaan arvot ovat kuitenkin ihan normaalin puitteissa.
Tuon mitättömän viisimillisen naarmun takia soitin säikähtäneenä terveyskeskuksen neuvontaan, että tuleeko tästä nyt jäykkäkouristus? Pitääkö tulla näytille? Tarvitaanko antibiootteja? Eipä onneksi tullut, ei tullut edes tulehdusta, ei tarvinnut lähteä terveyskeskukseen eikä ottaa antibiootteja. Vastaisuudessa parempi olla kaatuilematta, kun tuo kantasolusiirto on pyyhkinyt rokotusten tuoman vastustuskyvyn muistista.
Sitä voisi luulla, että koti hohtaisi tip top kunnossa, tavarat olisivat paikoillaan ja pyykit mankeloituna nyt, kun tässä lähinnä kotosalla tai metsissä viettää aikaansa. Vaan ei se mene niin. Ihan yhtä hujan hajan täällä talous on kuin oli töissä käydessä. Jos olisikin kahden aikuisen talous, niin sitten ehkä, mutta näiden pirppanoiden kanssa kummasti sen minkä paikoilleen laittaa jostain muualta löytää. Joskus herkuttelen ajatuksella, että lähetän kaikki muut muutamaksi päiväksi mummolaan ja siivoiasin talon lattiasta kattoon ja sitten vain istuisin ja ihailisin kuinka kaikki pysyisi paikoillaan! Ongelmana tässä on se, etten oikein raaski laittaa lapsia yökylään. Liian vähän aikaa kulunut tuosta omasta sairaalakyläilystä. Muutenkin tykkään siitä, että kaikki tuhisevat tässä kotona ja voin käydä öisin silittämässä ja peittelemässä noita tyyppejä. (Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin näinköhän oikeasti käyttäisin sitä aikaa siivoamiseen...) Sotkekoot.
Flunssa ei onneksi ole iskenyt, vaikka sellainen pieni perusnuha taas lapsilla pyöriikin. Ajan kysymys se kuulemma on, että milloin iskee. Tuttu hematologinen sairaanhoitaja sanoi, että kerään nyt kaikki ympärillä pörräävät pöpöt, tai ainakin se on oletus. Ja toipuminen saattaa kestää tavanomaisesta kauemmin. Olen varustautunut ihmeliemieni kanssa: valkosipulit, tomaattimehut, sitruunat ja inkiväärit ovat kaikki käytössä, joka päivä!
Huomasin tässä yhtenä päivänä laittaessani pitkästä aikaa ripsiväriä, että kyllä ne ripset sittenkin lähtivät sytostaattien seurauksena. Ilmeisesti kuitenkin vähän vuorotellen, koska vasta nyt lähtivät viimeiset pitkät ripset ja jäljelle jäivät vain uudet, kasvamassa olevat ripset.
Hiuksia olen alkanut vähitellen kaivata. Lehdissä hehkutetaan syksyn uusia hiusmalleja ja värejä. Olisihan se kiva, mutta ei vielä. Vaihtelua saan laittamalla peruukin päähän ja pinnin siihen. Aika vähän olen tuota peruukkia käyttänyt, oikeastaan todella vähän. Iloa siitä on silti ollut: viimeksi viikonlopun illanistujaisissa ystäväpariskunnan kaljuhko mies sitä kokeili. Pari selfietä tietysti siinä samalla. Ihan nauruksihan se koko ilta meni!
 |
| @Pixabay |
Tuon mitättömän viisimillisen naarmun takia soitin säikähtäneenä terveyskeskuksen neuvontaan, että tuleeko tästä nyt jäykkäkouristus? Pitääkö tulla näytille? Tarvitaanko antibiootteja? Eipä onneksi tullut, ei tullut edes tulehdusta, ei tarvinnut lähteä terveyskeskukseen eikä ottaa antibiootteja. Vastaisuudessa parempi olla kaatuilematta, kun tuo kantasolusiirto on pyyhkinyt rokotusten tuoman vastustuskyvyn muistista.
Sitä voisi luulla, että koti hohtaisi tip top kunnossa, tavarat olisivat paikoillaan ja pyykit mankeloituna nyt, kun tässä lähinnä kotosalla tai metsissä viettää aikaansa. Vaan ei se mene niin. Ihan yhtä hujan hajan täällä talous on kuin oli töissä käydessä. Jos olisikin kahden aikuisen talous, niin sitten ehkä, mutta näiden pirppanoiden kanssa kummasti sen minkä paikoilleen laittaa jostain muualta löytää. Joskus herkuttelen ajatuksella, että lähetän kaikki muut muutamaksi päiväksi mummolaan ja siivoiasin talon lattiasta kattoon ja sitten vain istuisin ja ihailisin kuinka kaikki pysyisi paikoillaan! Ongelmana tässä on se, etten oikein raaski laittaa lapsia yökylään. Liian vähän aikaa kulunut tuosta omasta sairaalakyläilystä. Muutenkin tykkään siitä, että kaikki tuhisevat tässä kotona ja voin käydä öisin silittämässä ja peittelemässä noita tyyppejä. (Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin näinköhän oikeasti käyttäisin sitä aikaa siivoamiseen...) Sotkekoot.
Flunssa ei onneksi ole iskenyt, vaikka sellainen pieni perusnuha taas lapsilla pyöriikin. Ajan kysymys se kuulemma on, että milloin iskee. Tuttu hematologinen sairaanhoitaja sanoi, että kerään nyt kaikki ympärillä pörräävät pöpöt, tai ainakin se on oletus. Ja toipuminen saattaa kestää tavanomaisesta kauemmin. Olen varustautunut ihmeliemieni kanssa: valkosipulit, tomaattimehut, sitruunat ja inkiväärit ovat kaikki käytössä, joka päivä!
Huomasin tässä yhtenä päivänä laittaessani pitkästä aikaa ripsiväriä, että kyllä ne ripset sittenkin lähtivät sytostaattien seurauksena. Ilmeisesti kuitenkin vähän vuorotellen, koska vasta nyt lähtivät viimeiset pitkät ripset ja jäljelle jäivät vain uudet, kasvamassa olevat ripset.
Hiuksia olen alkanut vähitellen kaivata. Lehdissä hehkutetaan syksyn uusia hiusmalleja ja värejä. Olisihan se kiva, mutta ei vielä. Vaihtelua saan laittamalla peruukin päähän ja pinnin siihen. Aika vähän olen tuota peruukkia käyttänyt, oikeastaan todella vähän. Iloa siitä on silti ollut: viimeksi viikonlopun illanistujaisissa ystäväpariskunnan kaljuhko mies sitä kokeili. Pari selfietä tietysti siinä samalla. Ihan nauruksihan se koko ilta meni!
Kommentit
Lähetä kommentti