Pitäisikö huolestua, jos saa valtavat kiksit veroilmoituksen tekemisestä? Näin pääsi nimittäin nyt käymään!
Taitaa olla tekemisen puutetta tai sitten oli muuten vaan mukavaa keskittyä johonkin niin normaaliin tämän syöpätodellisuuden keskeltä. Väkersin joka tapauksessa veroilmoitusta tuntikausia, ja varsinaisessa flow-tilassa.
Laskutoimitusten lisäksi veroilmoituksen teko oli samalla aikamatka vuoteen 2016. Käydessäni siinä läpi kuitteja eri paikoista, kävin samalla läpi koko vuoden tapahtumat. Ai niin, me käytiin tuollakin! Ai, tämäkin tapahtui viime vuonna!...
Viime vuosi oli varsin tapahtumarikas ja aktiivinen. Oli ruuhkavuosien arkea ja juhlaa, reissuja perheen kanssa, reissuja kavereiden kanssa, musiikkia, työ- ja harrastusprojekteja, työpaikan vaihdos. Onnellinen vuosi, näin nykyhetkestä katsottuna.
Seuraavaan veroilmoitukseen ei taida tulla ihan niin paljon asiaa. Haikea ajatus. Olen tehnyt erilaisia töitä aina siitä asti, kun aloitin kesätöissä 14-vuotiaana, ja päätynyt ammattiin, jota rakastan. Tässä kiireisen sairastamisen lomassa olen kaivannut työn tuomaa innostusta, aktiivisuutta ja sosiaalisuutta.
Oma työni on myös osa persoonaani ja onkin ollut tosi vaikeaa luopua siitä osasta omaa identiteettiä, vaikka vain tilapäisesti. Ihmisellä on halu olla hyödyllinen ja tarvittu. Huomaan nimittäin välillä puolustelevani tätä "oleiluani" - itselleni lähinnä, kukaan ei todellakaan ole sairaslomaani ihmetellyt - ja selitteleväni, tyyliin olenhan parinkymmenen työvuoteni aikana ollut onnellinen veronmaksaja, ja jos/kun tästä tokenen, niin olen vastakin ja annan (yhteiskunnallisen) hyvän taas kiertää. Tai olen kahden pienen lapsen äiti eli olen tarvittu, rakastettu ja hyödyllinen sitä kautta.
Tässä vaiheessa havahdun: mikä tämä inttävä ajatus hyödyllisyydestä on? Mistä se tulee? Onko tarttunut nyky-yhteiskunnan tehokkuusajattelu vai onko taustalla ihmisen oma, inhimillinen tarve?
Veroinnoitus iski joka tapauksessa, outoa kyllä. Ei se koskaan aiemmin näin kivaa ole ollut! Lienee Mielensäpahoittaja oikeassa:
Luulenpa että thaimaanialaisten pitää pienestä saakka kykkiä riisipellolla ja marjamettässä, eikä siellä istuta pehmeässä tuolissa hipelöimässä näyttöjä ja miettimässä mikä tänään eniten masentaa, menneisyys vai tulevaisuus, yksinäisyys vai ryhmätyö.— Mielensäpahoittaja
Kommentit
Lähetä kommentti