Valmistautuminen - mieli

Pixabay

Mieheltäni on vedetty viisaudenhampaat pois hypnoosissa. Tyrehdytetty verenvuoto täysin. Siis ilman lääkkeitä ja kipuja tai jälkiongelmia. Ja ihan Suomessa.

Ihmisen mieli on uskomaton voima. Urheiluvalmennuksessa tämä on tiedetty jo pitkään. Asenteen ja stressinhallinan vaikutusta myös syöpään ja toipumiseenkin on tutkittu paljon.

Stress DOES have an impact on cancer: Anxiety switches on a gene that speeds up the spread of the disease - Daily Mail UK

Silti tavallisessa arjessa positiiviset voimalauseet, meditaatio, itsesuggestio, ym. leimataan helposti hörhöilyksi. Tai ehkä se riippuu siitä, mitä sanoja käyttää tai vielä enemmän, kenelle puhuu.

Tässä uudessa syöpätodellisuudessani olen alusta asti hahmottanut kolme asiaa, joiden avulla voin edes jotenkin yrittää valmistautua kantasolusiirtoon ja sitä seuraavaan eristykseen, ylipäätään jaksaa tämä "oman elämäni ultramaraton". Ne kolme asiaa ovat oman mielen voimavarat, ruokavalio ja liikunta.

Hoidot, ja se mitä elimistössäni, kropassani, luuytimessäni tapahtuu, ovat ulottumattomissani. Niihin en pysty juuri vaikuttamaan, mutta tapaan, jolla suhtaudun tähän ja jolla vahvistan itseäni fyysisesti ja henkisesti, voin vaikuttaa.

Yksi ystäväni sanoi joskus nuoruusvuosina, että jos jostain on mahdollista huolehtia etukäteen, niin sä kyllä huolehdit. Tarkoittaen, että jos on mahdollista maalata piruja seinälle, niin minun tapettini olisi aika täynnä!

Onneksi siitä on sentään vähän opittu tähän ikään mennessä, koska nyt saisin stressimittarin kilahtamaan tappiin saakka vaikka joka päivä. Voisin stressata, ja tietysti stressaankin, labratuloksia, sitä vaikuttavatko hoidot ja miten ne vaikuttavat, mitä kaikkea tuhoja syöpä on todellisuudessa ehtinyt aiheuttaa ja jäävätkö ne pysyviksi, ennusteita, miten lapset, kantasolusiirron riskejä jne. Pyrin kuitenkin lopettamaan tämän huolehtimisen, koska siitä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin.

Lista stressaamisen huonoista vaikutuksista terveyteen on sen verran mittava, että rentoutumaan opetteleminen ja mielen "positiivistaminen", itseni psyykkaaminen pois junnaavista ajatuksista, on kannattavampi vaihtoehto. Käytännössä se tarkoittaa itseni aktiivista aivopesua: ajatusten kääntäminen positiiviseksi, kivojen juttujen korostaminen, kaikenlainen unelmointi tai pientenkin asioiden  (jee, hyviä labratuloksia/ kävelin tänään pidemmän matkan kuin eilen) juhlistaminen toimivat melko hyvin.

Vaikeinta tässä on löytää tasapaino tietyn valppauden kanssa. Omaa kroppaa ja itseä on kuunneltava herkällä korvalla, muutoksia ja oloja seurattava, että osaan reagoida ajoissa, jos on jotakin hoidoista tai itse sairaudesta johtuvaa ei-toivottavaa kehitystä käynnissä.

Hassua, että ihan ensimmäisiä ajatuksia koko homman alettua, oli että laitan sitten joka päivä huulipunaa. No ei ole tullut laitettua, vaikka se ei ole huono idea, koska jos näytän vähän pirteämmältä, ehkä myös tunnen oloni pirteämmäksi. Taidankin ottaa tästä loppukevääksi kopin! Kaikki keinot käyttöön, se on mottoni nyt.

Onneksi minulla on vielä yksi salainen ase: tuo mun mies, maailman paras mörkökarkotin! Mun mies on sellaista positiivista sorttia. Kun minä poimin lääkärin puheesta ne negatiiviset kohdat, niin hän kuulee ja muistaa positiiviset. Lopputulema lienee aika lähellä realistista!