Kolmas hoitojakso takana ja taukoviikko lääkkeistä menossa. Olo on ollut tällä kierroksella väsyneempi kuin aiemmilla, mutta sen verran hyvä kuitenkin, että pääsimme käymään pikavisiitillä mummilassa Itä-Suomessa.
Kysyin varmuuden vuoksi ennen lähtöä hematologiselta sairaanhoitajalta, neuvoja, että mitä jos sairastun vieraalla paikkakunnalla? Ja vakuutin kiireesti, että mitään oireita ei kyllä ole. Samat ohjeet kuulemma kuin kotipaikkakunnallakin: jos kuume nousee yli 38 asteen, menen suoraan päivystykseen ja siitä ohjaavat sitten eteenpäin.
Matkaan päästiin ja kaikki meni hyvin. Rankinta oli autossa istuminen. Nyt kun kortisoni on tauolla, muistuu mieleen myös sen hyvä puoli: kivut pysyvät kuurin aikana poissa. Ja nyt ne välillä muistuttelevat itsestään, etenkin pitkään istuessa.
Lasten mummila on minun entinen mummolani. Keltainen rintamamiestalo keskellä metsää, samanlaisia Suomi on pullollaan. On tilaa juosta ja leikkiä!Kesäisin piha vilisee sisiliskoja, nyt hangella näkyy lähinnä pupujen jälkiä. Tulevat syömään mummin omenapuita.
Ukin asentamasta riistakamerasta katsotaan, mitä eläimiä pihassa on yöllä käynyt. Lapset toivovat näkevänsä taas karhun, mutta naapurin kissa siinä vaan möllöttää.
Ukki laittaa hyvää ruokaa. Kaikki, mitä ukki kokkaa, maistuu lapsille, mutta kalakeitto on parasta. Lapset ehdottavat, että ukki osallistuisi TV:n kokkiohjelmaan, varmasti voittaisi, ja ihmettelevät miksei ukki innostu julkisuudesta.
Lämmitetään saunaa ja seurataan lintujen touhuja. Illalla ja aamulla käy hoitoapua. Sellaista rauhallista puuhailua on meno mummilassa.
Mummi on sairastanut pitkään ja ukki on mummin omaishoitaja. Mietin, että meidän lapsilla on hyviä, erilaisia miehen ja naisen malleja elämässään.
Pois lähteminen on tällä kertaa vaikeaa. Haluaisin nähdä ensi kesänä pihakivellä lämmittelevän sisiliskon.
Kommentit
Lähetä kommentti