Kohta viikko kotona! Ulkona paukkuvat huikeat pakkaset, meitä hemmotellaan valolla ja kotona takan lämmöllä. Korkeasaaren nallet kuulemma heräilevät kevääseen, jospa minäkin pikkuhiljaa!
Kaikki energia on kyllä toistaiseksi kulunut täysin päiväsairaalassa tiputuksissa käymiseen. Lähden aamulla klo 7 ja palailen klo 11 mennessä. Ehdin hetken huilailla, ennen kuin Tinttis tulee koulusta ja haen kuopuksen eskarista, siinä on pari tuntia aikaa lasten kanssa. Kun mies tulee kotiin, lähden taas kohti Meilahtea ja palaudun taas iltapalalle. Sama juttu siis aivan joka päivä. Raskainta on se kotoa lähteminen.
Nyt nuo hoitokäynnit ovat alkaneet välillä venyä. Kanyylin paikka pitää vaihtaa, kse ei pysy kauaa samassa kohdassa ja se on tuskallista! Olen muutenkin aina inhonnut kanyylin laittoa ja nyt koko operaatio on alkanut mennä vaikeaksi. Eivät yksinkertaisesti löydä paikkaa. Pari kertaa on nyt mennyt kadonneen suonen etsinnässä tunti ja useampikin hoitaja on käynyt kokeilemassa. Siinä odottelen yhtä pistoa 20 minuuttia, kun hoitaja lämmittelee ihoa, hieroo ja kääntelee ja ihmettelee. Ja pistää sitten... ohi. Ja sitten toinen tulee kokeilemaan. Anestesialääkäriä oltiin eilen kutsumassa paikalle, mutta neljännellä kerralla vihdoin onnistui.
Neulakammoiselle neulan odotus on hermoja raastavaa. Varsinkin, kun jotkut hoitajat puhuvat ääneen itsekseen, että en ole kyllä yhtään varma, en näe suonta, ei tämä varmaan onnistu... Sitä kun kuuntelee parikymmentä minuuttia ja odottaa sitä pistoa, yrittäen kaikin tavoin rentoutua, niin niin kyllä verenpaine nousee minullakin ja tekisi mieleni vain huutaa, että ole hiljaa ja pistä jo!
Jaksaminen on kortisonin varassa. Sen määrää lasketaan vähitellen, mutta hyvä, että se nyt tässä kohtaa auttaa jaksamaan noita sairaalakäyntejä ja tätä pientä arkista puuhailua, mitä kotona teen. Ruoanlaittoa, pyykin pesua ja sen sellaista. Olo saattaa kuulemma hetkellisesti romahtaa, kun kortisoni lopetetaan, mutta siihen menee näiden käänteishyljintäoireiden hoidossa useampi kuukausi eli ainakin se auttaa jaksamaan tämän sytomegalovirus-hoidon läpi, jos siitä jotakin hyvää haluaa etsiä.
Tuli tähän päälle toinenkin virus, sekin sellainen, mistä en ollut aiemmin kuullutkaan. Polyooma-virus. Se aiheuttaa samanlaisia oireita kuin virtsatulehdus, mutta siihen ei ole lääkettä. Polyooma-virus on kehon oma virus, joka tällaisilla alhaisen vastustuskyvyn omaavilla joskus puhkeaa, kun keho ei jaksa taistella sitä vastaan. Ainoa helpotuskeino on juominen ja minähän juon jo käänteishyljintälääkityksen takia sen 3 litraa päivässä, siihen päälle tulee melkein litra huuhtelunesteitä tiputuksen yhteydessä ja sitten juon vielä vähän polyoomalisää... Toivottavasti munuaiset tykkäävät, oma olo ei nimittäin ole mitenkään erinomainen tässä nestepöhnässä!
Meidän perheen elämä on jo kohta vuoden ajan ollut aika jakautunutta. On paljon asioita, mitkä jäävät nyt sen toisen aikuisen niskoille ja mihin minä en voi osallistua. Se on pitkä aika varsinkin lapsille. Haaveilen päivästä, jolloin voidaan palata ihan normaaliin arkeen. Että voitaisiin taas tehdä asioita yhdessä perheenä, että meillä voi taas käydä ystäviä ja lasten kavereita, että voidaan käydä tapahtumissa, leffassa, konserteissa, syömässä ravintolassa, kaupoilla lasten kanssa, eikä joka asiaa tarvitse miettiä ja varoa tai pyytää toista tekemään ja hakemaan. Tällä hetkellä käyn kaupassa korkeintaan pikaisesti ruuhka-ajan ulkopuolella eli n. kl 8-9, tosin nyt olen joka aamu siihen aikaan tiputuksessa eli en siis oikeastaan käy kaupassakaan. Pieniä, suuria, arkisia haaveita!
Kaikki energia on kyllä toistaiseksi kulunut täysin päiväsairaalassa tiputuksissa käymiseen. Lähden aamulla klo 7 ja palailen klo 11 mennessä. Ehdin hetken huilailla, ennen kuin Tinttis tulee koulusta ja haen kuopuksen eskarista, siinä on pari tuntia aikaa lasten kanssa. Kun mies tulee kotiin, lähden taas kohti Meilahtea ja palaudun taas iltapalalle. Sama juttu siis aivan joka päivä. Raskainta on se kotoa lähteminen.
 |
| @Pixabay |
Nyt nuo hoitokäynnit ovat alkaneet välillä venyä. Kanyylin paikka pitää vaihtaa, kse ei pysy kauaa samassa kohdassa ja se on tuskallista! Olen muutenkin aina inhonnut kanyylin laittoa ja nyt koko operaatio on alkanut mennä vaikeaksi. Eivät yksinkertaisesti löydä paikkaa. Pari kertaa on nyt mennyt kadonneen suonen etsinnässä tunti ja useampikin hoitaja on käynyt kokeilemassa. Siinä odottelen yhtä pistoa 20 minuuttia, kun hoitaja lämmittelee ihoa, hieroo ja kääntelee ja ihmettelee. Ja pistää sitten... ohi. Ja sitten toinen tulee kokeilemaan. Anestesialääkäriä oltiin eilen kutsumassa paikalle, mutta neljännellä kerralla vihdoin onnistui.
Neulakammoiselle neulan odotus on hermoja raastavaa. Varsinkin, kun jotkut hoitajat puhuvat ääneen itsekseen, että en ole kyllä yhtään varma, en näe suonta, ei tämä varmaan onnistu... Sitä kun kuuntelee parikymmentä minuuttia ja odottaa sitä pistoa, yrittäen kaikin tavoin rentoutua, niin niin kyllä verenpaine nousee minullakin ja tekisi mieleni vain huutaa, että ole hiljaa ja pistä jo!
Jaksaminen on kortisonin varassa. Sen määrää lasketaan vähitellen, mutta hyvä, että se nyt tässä kohtaa auttaa jaksamaan noita sairaalakäyntejä ja tätä pientä arkista puuhailua, mitä kotona teen. Ruoanlaittoa, pyykin pesua ja sen sellaista. Olo saattaa kuulemma hetkellisesti romahtaa, kun kortisoni lopetetaan, mutta siihen menee näiden käänteishyljintäoireiden hoidossa useampi kuukausi eli ainakin se auttaa jaksamaan tämän sytomegalovirus-hoidon läpi, jos siitä jotakin hyvää haluaa etsiä.
Tuli tähän päälle toinenkin virus, sekin sellainen, mistä en ollut aiemmin kuullutkaan. Polyooma-virus. Se aiheuttaa samanlaisia oireita kuin virtsatulehdus, mutta siihen ei ole lääkettä. Polyooma-virus on kehon oma virus, joka tällaisilla alhaisen vastustuskyvyn omaavilla joskus puhkeaa, kun keho ei jaksa taistella sitä vastaan. Ainoa helpotuskeino on juominen ja minähän juon jo käänteishyljintälääkityksen takia sen 3 litraa päivässä, siihen päälle tulee melkein litra huuhtelunesteitä tiputuksen yhteydessä ja sitten juon vielä vähän polyoomalisää... Toivottavasti munuaiset tykkäävät, oma olo ei nimittäin ole mitenkään erinomainen tässä nestepöhnässä!
Meidän perheen elämä on jo kohta vuoden ajan ollut aika jakautunutta. On paljon asioita, mitkä jäävät nyt sen toisen aikuisen niskoille ja mihin minä en voi osallistua. Se on pitkä aika varsinkin lapsille. Haaveilen päivästä, jolloin voidaan palata ihan normaaliin arkeen. Että voitaisiin taas tehdä asioita yhdessä perheenä, että meillä voi taas käydä ystäviä ja lasten kavereita, että voidaan käydä tapahtumissa, leffassa, konserteissa, syömässä ravintolassa, kaupoilla lasten kanssa, eikä joka asiaa tarvitse miettiä ja varoa tai pyytää toista tekemään ja hakemaan. Tällä hetkellä käyn kaupassa korkeintaan pikaisesti ruuhka-ajan ulkopuolella eli n. kl 8-9, tosin nyt olen joka aamu siihen aikaan tiputuksessa eli en siis oikeastaan käy kaupassakaan. Pieniä, suuria, arkisia haaveita!
Voi harmi kun suonet ärtyy. Minulla kävi samoin vyöruusun hoitoon annetun viruslääkkeen kanssa. Suonet alkoivat reagoida supistumalla ja kanyylia pisteltiin tuntikausia. Kanylointia helpottaisi jos sinulla olisi kunnolla lämmin kun menet pistettäväksi. Käsivarret saa mikrossa lämmitetyllä geelipussilla lämpimiksi. Jos et aja itse, vaan menet esim taksilla, voisit laittaa niitä hihoihin jo kotoa lähtiessä. Näin pakkasella on kädet toivottoman kylmät, kun tulee sairaalaan. Päiväsairaalassa pitäisi olla jokin kuntoilulaite jolla saisi veren kiertämään ennen pistelyä.
VastaaPoistaVoimahalaus sinulle!
Kiitos vinkistä Anne! Kyllä niitä on täälläkin lämmitelty, mutta sekään ei tunnu auttavan. On niin pienet suonet kuulemma. Tuo kuntoilulaite olisi kyllä hyvä idea! Miten sinulla meni tiistaina?
PoistaSain migreenin ja meinasin pyörtyä meikun pääovelle. Eli ei ihan nappiin. Vaikka kävin tankkaamassa burger kingissä ensi töikseni kun Helsinkiin pääsin. Jännitin vissiin luuydinpunktiota, on n sain migreenin. Ystävällinen lääkäri laittoi kovasti puudutetta, se on ennenkin alkanut jälkikäteen pyörryttää.
PoistaKontrollit siirtyvät nyt Ouluun, eli oli näillä näkymin viimeinen Meilahden keikka.
No voi hurja! Kuulostaa kurjalta, mutta kovin tyypilliseltä juuri ennen tutkimuksia ja kontrolleja. Minullekin helposti tulee niska-hartia -päänsärky kummasti juuri ennen vastaanottoa tai luuydinpunktiota... Onnea siirtymisestä! Kuulostaa hyvältä!
Poista