Tulihan se sieltä, meidän perheen vuotuinen jouluriivaus nimittäin! Kolme vuotta sitten joululomalla mummi kaatui pahasti, menetti muistinsa ja jännitettiin päivystyksessä aivotärähdyksen astetta. Seuraavana päivänä kuoli meidän rakas koira. Seuraavana vuonna juuri ennen uudenvuodenaattoa minua sörkittiin päivystyksessä ja alkoi tämä edelleen jatkuva syöpärumba. Vuosi sitten päivää ennen jouluaattoa asetuttiin lastensairaalaan koko jouluviikoksi, kun esikoisella todettiin diabetes.
Tänä vuonna joulutoivelistalla oli nyt yhteinen loma, yhdessä terveinä oloa, ilman mitään järkytyksiä tai stressiä, ja viikkohan tässä jo menikin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Aloitimme loman miehen kanssa kahdestaan Helsingissä. Voitin jo vuosi sitten Facebook-kilpailussa hotellilahjakortin, jota ensimmäiseen puoleen vuoteen ei voitu käyttää allogeenisen kantasolusiirron jälkeisten eristyksen, rajoitusten ja erinäisten virusten takia. Sen jälkeen olemme useammankin kerran yrittäneet päästä kahdestaan reissuun, huonekin on ollut varattuna, mutta aina joku sairastunut. Nyt vihdoinkin tähdet olivat suotuisat ja meidän romanttinen minilomamme onnistui! Vietimme yön Hotelli Tornissa, kävimme lähistöllä syömässä, nautimme hyvää juomaa, nauroimme stand uppia ja Storyvillessä kuuntelemassa sielukasta musiikkia. Illan lopuksi kävimme vielä glögillä Tornin legendaarisessa Ateljee-baarissa, jossa olimmekin yllättäen ihan kahdestaan! Kaikki muut olivat ilmeisesti sitä mieltä, että pikkujoulukausi meni jo.
Joulusta ei meillä otettu liikoja stressiä. Riisipuuro syötiin, laatikot laitoin, perussiivous tehtiin, Joulupata-keräykseen vietiin lasten ehjiä, pieniksi jääneitä vaatteita ja leluja. Ja tänä jouluna meille tuli kalkkuna! Oli muuten hyvää. Appivanhemmat tulivat joulupöytään ja joulupukkikin kävi. En oikein tiedä, uskovatko nuo meidän lapset enää oikeasti pukkiin, ehkä kyse on ennemminkin siitä, että he haluavat vielä vähän uskoa.
Joulupäivääkin ehdittiin vietettää mukavasti miehen siskon ja tämän miehen kanssa Nerf-sotaa ja Aliasta pelaten, musiikkia kuunnellen ja kasapäin sushia syöden. Raakaa kalaa täytyy vielä minun vältellä, mutta onneksi sushi-kattauksessa oli runsaasti muitakin vaihtoehtoja. Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen söin myös homejuustoa tuoreena! Oi onnea ja nautintoa! Homejuusto on nimittäin raa´an kalan lisäksi yksi pisimpään varottavissa olevia ruoka-aineita näin vastustuskyvyltään haasteelliselle.
Eilen suunnitelmiin tuli kuin tulikin muutos. Alunperin meidän piti suunnata yhdessä Itä-Suomen mummilaan, mutta kappas - poikasella onkin kuumetta. Koska perheen toisella aikuisella oli sovittuna reissun yhteyteen työkäyntejä, lähtivät hän ja toinen laps kuitenkin matkaan, ja minä hoidan kotona potilasta. Tarkkailen oireita ja nesteytän.
Toistaiseksi ei muita oireita kuin kuume ja päänsärky, mutta tämän lapsen kohdalla kuumetta on syytä laskea ajoissa, sillä hänellä on taipumusta kuumekouristuksiin, jopa niin, että ambulanssilla on kerran lähdetty ja lujaa.
Kuten jo aiemmin sanottu, niin allosiirron jälkeen perusflunssaa ei ole olemassakaan, kun kaikki on elimistölle uutta eikä vasta-aineita ole vielä kehittynyt ja immunosupressantit kuuluvat vielä lääkitykseen. Jos kuume nousee yli 38 (siis minulla) on lähdettävä päivystykseen. Ilmassa on jännitystä. Mikä tauti tämä nyt on, millaiseksi kääntyy, kehen tarttuu ja mitä tästä nyt seuraa?
Aiemmista kirjoituksista ei varmaan olekaan vielä käynyt ilmi sellainen juttu, että tämä pienempi pieni on ollut varsinainen Tapaturma-Tarmo: milloin kyynärpää murtunut, kun piti ottaa hyppykisa roskiksen katolta, milloin sakset törröttää käsivarressa, milloin silmäkulmaa pitänyt tikata, kun leikattu pensas hyökkäsi kimppuun, milloin jalassa hiusmurtuma ja niin edelleen. Eli osansa terveyskeskuksista ja sairaaloista on saanut hänkin.
Kaiken tämän (ja vähän muunkin, esiin tulemattoman) pohjalta diagnosoin ihan itse itselleni hoitoväsymyksen. En jaksaisi enää yhtään lääkäriä, hoitajaa, hoitopuhelua, lääkettä, syöpäkäsitteitä, hoitoja, tutkimusta, en yhtään mitään enää. Koskee myös tavallista flunssaa ja tätä kutisevaa ihoa ja ulottuu myös perheeseen. Silti, tästä on vaan väkisin taas toettava, sillä vaihtoehto ei ole todellisuudessa varteenotettava.
Kommentit
Lähetä kommentti