Kotona olo on ihan parasta, mutta myös raskasta pitkän sairaalaelon jälkeen. Täällä jotenkin korostuu se kaikki, mihin ei vielä pysty ja mitä ei vaan jaksa. Sairaalassa voimattomuus kuuluu vähän kuin asiaan.
Olen silti erittäin onnellinen kotona, siitä ei pääse mihinkään! Maanantaina kotiuduin ja kyllä se oli ilon päivä koko perheelle! Itselläni tunteet purkautuivat myös itkuna parin päivän ajan. Olin järkyttynyt pitkästä poissaoloajasta, ja vaikka siellä toisessa eristysmaailmassa pärjäsin jopa yllättävän hyvin, niin kotiin päästyä iski shokki. (Tai sitten se oli vaan vierotusoire pahoinvoinninestolääkkeenä käytetystä Temestasta...)
Näinä ensimmäisinä koti-päivinä olen ollut pystyssä enemmän kuin sairaalahuoneessani. Siitä seurauksena on välillä noussut lievää lämpöä, elimistö on varmaankin niin kovassa prosessissa vielä. Ja onhan täällä enemmän kaikenlaista kuormittavaa (allergeenit ja muut pöpöt sekä eliöt), mitä ei eristyksessä ollut eli keho joutuu niihin nyt sopeutumaan uudelleen.
Lapset aloittivat toinen kolmannen luokan ja toinen eskarin. Onni oli ehtiä kotiin alkujännityksen aikana! Pientä säätöä aiheuttaa Poikasen tapaturma-alttius, kippasi nimittäin skeittilaudalla ja nyt toisessa kyynärpäässä on lievä murtuma - ja siten myös kipsi. Ei se kyllä vauhtia hirveästi tunnu hidastavan, mutta äitiä on tarvittu!
Onni on myös saada syödä sitä, mitä mieli tekee, ja maustaa ruokaa! Kaikki sairaala-aikana kaivatut mielihalut on toteutettu! Kahvi ei edelleenkään kyllä maistu. Mies yritti ehdotella punaviinilasillista illalla takapihalla, mutta jouduin siitäkin vielä kieltäytymään.
Olen silti erittäin onnellinen kotona, siitä ei pääse mihinkään! Maanantaina kotiuduin ja kyllä se oli ilon päivä koko perheelle! Itselläni tunteet purkautuivat myös itkuna parin päivän ajan. Olin järkyttynyt pitkästä poissaoloajasta, ja vaikka siellä toisessa eristysmaailmassa pärjäsin jopa yllättävän hyvin, niin kotiin päästyä iski shokki. (Tai sitten se oli vaan vierotusoire pahoinvoinninestolääkkeenä käytetystä Temestasta...)
Näinä ensimmäisinä koti-päivinä olen ollut pystyssä enemmän kuin sairaalahuoneessani. Siitä seurauksena on välillä noussut lievää lämpöä, elimistö on varmaankin niin kovassa prosessissa vielä. Ja onhan täällä enemmän kaikenlaista kuormittavaa (allergeenit ja muut pöpöt sekä eliöt), mitä ei eristyksessä ollut eli keho joutuu niihin nyt sopeutumaan uudelleen.
Lapset aloittivat toinen kolmannen luokan ja toinen eskarin. Onni oli ehtiä kotiin alkujännityksen aikana! Pientä säätöä aiheuttaa Poikasen tapaturma-alttius, kippasi nimittäin skeittilaudalla ja nyt toisessa kyynärpäässä on lievä murtuma - ja siten myös kipsi. Ei se kyllä vauhtia hirveästi tunnu hidastavan, mutta äitiä on tarvittu!
Onni on myös saada syödä sitä, mitä mieli tekee, ja maustaa ruokaa! Kaikki sairaala-aikana kaivatut mielihalut on toteutettu! Kahvi ei edelleenkään kyllä maistu. Mies yritti ehdotella punaviinilasillista illalla takapihalla, mutta jouduin siitäkin vielä kieltäytymään.
 |
| @Pixabay |
Kotona on hyvä olla <3. Sairaalassa on niin erityksissä omassa pienessä pesässään ja hoitajat lähellä, joten on se jonkinmoinen shokki kun kotiin palaat. Itse kanssa käsitin vasta silloin että kuinka kauan oikein olin ollut poissa kotoa, jotenkin sairaalassa se ajankulu hämärtyy: huonon ja sekavan olotilan takia ja sairaalassa kaikki on niin aikataulutettua. Itkuherkkänä ihmisenä pysyin suht hyvin sairaalassa kasassa, mutta kotiin päästyä meni kanssa muutama päivä itkiessä.
VastaaPoistaItse pääsin perjantaina kotiin ja muistan kun maanantaina mies lähti töihin ja lapset kouluun niin oli aika pelottavakin olo jäädä yksin. Tunteja laskin, että koska joku tulee kotiin mutta meni kyllä nopeasti ohi ja pääsi taas jonkinmoiseen normaaliin kotirytmiin.
Kotosalla kyllä korostuu se ettei ollutkaan mitenkään häävissä kunnossa: tuskahikeä pukkas vähän väliä kun jotain pientäkin yritti tehdä. Mutta päivä päivältä se helpottaa ja yhtäkkiä huomaatkin että onkin tehnyt ja jaksanut kaikenlaista. Hyvällä omallatunnolla kannattaa kyllä ottaa pikkupäikkäreitä jos siltä tuntuu :). Ja pienet kävelylenkit päivällä tekevät ihmeitä.
Hyvä ruoka ja parempi mieli vai miten se menikään... Kotona on niin hyvä olla ja juuri syödä sitä mitä haluaa (paitsi ne rajoitukset rajoittaa) ja koska tekee mieli, sairaalaruoka on kyllä niin syvältä. Niin makunsa kuin hajunsakin puolesta.
Tervehtymistä ja aurinkoista mieltä niin sinulle ja Poikasellekkin :)