Tässä muutaman päivän aikana olen huomannut kasvojen iholla tutun näköistä punerrusta. Käänteishyljintää taas! Ja ei kun taas puhelua Meikkuun, että miten toimitaan. Onneksi tämä on vielä lievän oloista ja samalla alueella kuin aina ennenkin ilmestyessään, joten hematologi oli sitä mieltä, että jatketaan samaan malliin. Parin viikon päästähän minulla on jo 14 kuukauden vastaanotto ja siellä voidaan tsekata tilanne, ellei ihottuma nyt yhtäkkiä pahene ja laajene tässä välissä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että se tälle viikolle aiottu kortisoniannoksen lopetus siirtyy. Jatkan siis joka toinen päivä pienen piristävän kortisonin nauttimista ja sivelen pari kertaa vuorokaudessa ihottumakohtiin Protopic-voidetta. Toivotaan, että pysyy sillä kurissa. Jos ei, niin alkaa kortisonin popsiminen sitten taas oikein toden teolla.
Kohdallani puhutaan siis kroonisesta käänteishyljinnästä eli oireilusta joka on jatkuvaa tai toistuu aina silloin tällöin ja pysyy kurissa suhteellisen lievällä lääkityksellä. Alkoi akuuttina käänteishyljintänä vähän allosiirron jälkeen ja muuttui jossain matkan varrella krooniseksi. On tässä ollut täysin oireettomia vaiheitakin, mutta ei vielä ihan lääkkeettömiä.
Kysyin hematologilta, että voiko stressi vaikuttaa käänteishyljinnän uusiutumiseen ja kyllä näin voi olla. Myös infektio voi saada käänteishyljinnän aktivoitumaan. Ja molempia tässä on nyt ollut: stressiä ja infektioa. Viime viikko oli töissä tolkuttoman hektinen ja influenssa varmasti kuormitti kroppaa myöskin. Joskus käänteishyljintä leimahtaa kuulemma stressin tai infektion jälkeen hetkeksi ja häipyy sitten taas hetken päästä. Toivotaan, että näin käy nytkin! En nimittäin mitenkään ilolla ajattele kortisoniannoksen lisäämistä tai muun käänteishyljintälääkkeen aloittamista. Pitkaikainen kortisonilääkitys aiheuttaa omat ongelmansa, mm. osteoporoosia, kaihia ja se lisää tulehdusherkkyyttä sekä sydän- ja verisuonisairauksia (lähde Terve.fi).
Ulkoilu on ollut vähissä. Ensin oli influenssa ja sen jälkeen olen ollut työpäivien jälkeen niin poikki, että en ole jaksanut sormea liikauttaa. Nyt jaksan sentään taas haaveilla metsästä ja vesisateen loppumisesta. Viikko sitten kävin ihan pikkuisen nuuhkaisemassa suolla. Kilometrin verran jaksoin kävellä ja sitten pitikin nukkua pitkät päiväunet. Silloin oli kuitenkin ihanan aurinkoista ja hanki kantoi. Jotenkin siistiä liikkua suolla sellaisissa paikoissa, joihin sulalla ei pääse, ainakaan kastumatta.
Kommentit
Lähetä kommentti