Ajattelin niin, että jos hänellä on vaikka lapsia, niin hän sai ehkä kymmeniä vuosia lisää aikaa heidän kanssaan. Oli se kaikki sen arvoista.Näin sanoo Jaakko Lahtinen Hesarin artikkelissa "Kirje oli englanniksi, ja sen lähettäjä kertoi lähtevänsä vaellukselle - Paljon enempää Jaakko Lahtinen ei tiedä ihmisestä, jonka hengen hän pelasti", HS 23.11.2018.
Kiitos. Haluaisin sanoa Jaakolle ja muillekin "luovuttajille", niin verenluovuttajille kuin kantasolujaan luovuttaneille, niin paljon, ja kiitos tuntuu siinä yhteydessä kovin pieneltä sanalta.
Monet tuossa artikkelissa kirjoitetut asiat voisivat olla suoraan minun suustani, mutta eivät ole, koska en ole vielä kirjoittanut tuota tärkeää kirjettä. Luonnostellut kyllä jo, mutta välillä omien tunteiden todellisuus, kiitollisuuden valtavuus ja kirjalliset kykyni eivät oikein kohtaa enkä tiedä miten ilmaista haluamani asiat. Toisaalta ehkä voin luottaa siihen, että luovuttaja ymmärtää yritykseni taakse kuitenkin, oli se sitten kuinka kömpelösti ilmaistu tahansa.
Minäkin olen juuri tämän yhden ainoan oikean kudostyyppi-kaksoseni ansiosta edelleen tässä, töissä ja ennen kaikkea läsnä lasteni elämässä. Olen saanut olla syksyllä saattamassa ekaluokkalaista kouluun ja tapaan ensi viikolla neljäsluokkalaisen opettajan palautekeskustelun merkeissä, käyn katsomassa lasten korismatseja ja tanssitunteja. Uskaltaudun ehkä tänä jouluna lasten joulujuhlaakin katsomaan. Viime vuonna kun tällaiset jutut olivat kiellettyjen listalla infektiovaaran vuoksi.
Miten etuoikeutettu ja onnekas olen! Elän maassa, jossa tämä ylipäätään on mahdollista. Raha ei ratkaise, eikä uskonto saamani hoidon kohdalla.
Katselen huonekavereideni pientä lasta. Hän on iloinen ja huoleton kuten pienet lapset tällä osastolla ovat silloin, kun heillä ei ole kipuja tai infektiota. Minut itseni sen sijaan valtaa epämääräinen paha olo; jotakin on niin väärin, että se vääntää vatsasta. Minä en ole laittanut rikkaa ristiin sen eteen, että saan nauttia tästä ”ihmeestä”. Minä vain satuin syntymään tänne. Siinä kaikki. Mutta ihme tämä todella taitaa olla. Kuuluisa ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu kirjoitti, että pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on maailman kahdeksas ihme.Jani Kaaro: Merkintöjä lasten syöpäosastolta 18.11.2018
Monet ovat kysyneet, miten olen voinut olla niin positiivinen (sanoja reipas ja itsevarmakin on käytetty) koko tämän kokemuksen ajan. Ystävät, isoin syy on helpotus juuri sen tiedon takia, että minulla on paras hoito saatavillani. Perheemme ei joudu taloudelliseen vararikkoon tarvitsemieni sädehoitojen, syöpähoitojen, kantasolusiirtojen ja sairaalajaksojeni takia.
En tietenkään mieti näitä asioita koko ajan, mutta tämä on ollut vahvasti mielessäni viimeisen parin vuoden aikana. On ihmisiä, äitejä, isiä, lapsia, siskoja, veljiä..., joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada hoitoa saati edes 10% mahdollisuutta parantua vastaavanlaisesta verisyövästä. Minulla on tuo mahdollisuus.
Syöpä itsessään tekee nöyräksi. Minulla ei ole osaa eikä arpaa sisälläni tapahtuvaan prosessiin tai sen lopputulokseen ja se kyllä pelottaa, koska olisi kiva pystyä kontrolloimaan omaa elämäänsä (tai ainakin kuvitella kontrolloivansa). Sen sijaan minulla on koko ajan ollut suhteellisen rauhallinen olo, ehkä se luo jollekin itsevarman vaikutelman.
Olen rauhallinen, koska tiedän, että olen saanut tarvitsemani mahdollisuuden. Olen rauhallinen myös siksi, että saan olla rakkaiden ihmisten kanssa ja pystyn tekemään asioit, joista nautin sekä työtä, jonka koen mielekkääksi ja innostavaksi.
Olen rauhallinen, koska koen, että minulla on ollut hyvä ja mielenkiintoinen elämä, ja tietysti toivon sen jatkuvan kantasolusiirron ansioista ainakin sen tilatut 20 vuotta!
Ehkä minulla on nyt myös mahdollisuus laittaa saamani hyvä kiertämään.
Kommentit
Lähetä kommentti