Siirry pääsisältöön

Pakopaikka tässä hullussa maailmassa



Hirveä viikko. Töitä tauotta, lähes kaikki 20 vuoden aikana kehitetty mennyt uusiksi, monenlaista säätöä, yhtä sun toista yllätystä. Lapset, koti ja mies heitteillä (huom! koira ei). Olen saattanut myös unohtaa käydä suihkussa. Mutta eihän se haittaa, kun olen etätöissä... 

Yritän ja epäonnistun. Juuri, kun luulen, että alan päästä jyvälle tästä etähommelista ja tuhannesta eri ohjelmasta ja sovelluksesta, lävähtää kesken tunnin screenille törkeän sopimaton kuva (ainakin K40, säästän teidät siltä). Kiitos 8-vuotiaalle ja soittolistojen perhejaolle. Siitä saatiin aikaan hyvät kasvatukselliset keskustelut. 

Taidan olla koukussa työhön. Luulen, että se on pakopaikkani tässä hulluksi menneessä maailmassa. 

Sitten se, että tämä on niin epäreilua. Toisilla on töitä aivan liikaa ja toisilta työt loppuivat kuin seinään koronaeristyksen alettua. Oman - ja varmaan perheenkin - mielenterveyden kannalta on parempi olla nyt runsaasti työllistetty: en ehdi miettiä koronaa, en käydä kaupassa enkä tehdä muuta kuin suunnittelen, teen matskuja tai muuten teen töitä. Ja vähän käyn metsässä koiran kanssa. En ehdi miettiä omaa terveydentilaani. Mies- ja lapsityövoimaa on käytetty surutta niin siivoamisessa kuin ruoanlaittohommissa.


Sain alkuviikosta kirjeen hematologiselta osastolta ja siinä oli hyviä uutisia! Ei havaintoja myelooman paluusta ja veriarvot suhteellisen hyvät. Valkosoluarvot, trombosyytit ja neutrofiilit, olivat kyllä aika alhaiset. Toivon, että johtuvat testejä edeltäneestä flunssasta. Mutta miksi olen lähestulkoon unohtanut koko asian?

Mietin useita syöpäsisaruksiani. Monia kauan suunniteltuja syöpähoitoja, esimerkiksi kantasolusiirtoja, ei tehdä tällä hetkellä runsaiden riskien takia. Koronan takia.

Olen onnellisessa asemassa. Olen terve ja minulla on töitä. 


Jos joku nyt tätä kadehtii, niin taustana se, että olin lähes 2 vuotta pois töistä ja vielä tätä koronahommaakin tiukemmassa eristyksissä, kovissa hoidoissa ja jatkuvassa tarkkailussa. Yritin selvitä kuolemanpelosta keskellä Kela-viidakkoa ja vältellä kiellettyjä ruokia sekä tauteja. Liian tuttua on tämä kaikki hygieniatoitotus ja koronaeristys.

Oman sairauden aikana auttoi jaksamaan se, että muut elivät normaalia elämää ja maailma pyöri radallaan. Että ehkä minäkin joskus. Nyt vasta vähän yli vuosi eletty ns. normaalia elämää. Nyt auttaa työ, perhe ja Alli-koiranen! Muuten varmasti sekoaisin! Tai no ehkä vähän nytkin... Kaikilla meillä on omat haasteemme ja nyt koko maailmalle yhtäaikaa.

Luulen kuitenkin, että tuo kokemus auttoi minua kestämään tätä outoa vaihetta nyt paremmin.

Lasten jaksamista mietin enemmän. Miten tämä kaikki vaikuttaa heihin? Ensin äidin sairastuminen ja pitkät poissaolot ja sen takia perhen eristäytyminen. Ja nyt tämä. Käsipesut menevät täällä jo vähän liiankin rutiinilla.

Kaiken piti tänään olla toisin. Oltaisiin mun unelmien matkalla. Lento olisi lähtenyt eilen.

Suuntasin siis metsään. Mitään parempaa en tiedä. Salaisille reiteilleni. Oli pakko päästä pois tiimssien, miitsien, zuumien, tabsien, labsien sun muiden näyttöpäätealustojen ääreltä ja tehdä pitkä lenkki johonkin. Räkä poskella kuljin pitkin mättäitä.

Tänään metsä ei ollut erityisen kaunis. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä näärännäppy.

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu

Niin kuin menneitä ajatellaan

  "Pystytkö sinä nyt elämään ihan normaalia elämää vai ajatteletko sairautta vielä joka päivä?"  kysyi hematologi kesäisen kontrollipuhelun yhteydessä. Tällä hetkellä elän ihan normaalia elämää. Jos ajattelen syöpää, ajattelen sitä niin kuin menneitä ajatellaan. Että ohhoh, olipas se ja mitä kaikkea siihen liittyi, mistä oikein olenkaan selvinnyt. Ajatukset pompsahtelevat mieleeni, silloin kun joku puhuu jotain aiheeseen liittyvää, tai lehdessä on artikkeli tai muuten jokin yllättävä tekijä muistuttaa noista kolmesta elämäni raskaimmasta vuodesta.  Harva tuttu enää kysyy mitään asiasta. Korkeintaan joskus joku kommentoi, että näytän niin terveeltä nyt. Se tietysti tarkoittaa, että olen joskus näyttänyt ...noh, sairaalta. Nyt on tukkaa päässä, iho on kunnossa ja liikun suht normaalisti, pääkin on palautunut normaaliin mittoihinsa eikä ole enää kortisonin turvottama. On kivempi ajatella, että ihminen, joka oli sairas, on nyt terve ja siinä se. Ja kyllä se minullekin kelpaa! En