Jos joku luulee, että sairaalassa saa lepäillä, niin on kyllä väärässä. Siihen nähden, että olen eristyksessä, täällä lappaa yllättävän paljon porukkaa: hoitajia, lääkärin käyntejä, laitosapulaisia, ruokaa, välipalaa, puhtaita pyyhkeitä, verikokeita jne. Koko ajan on jotakin. Tai sitten vain tarkkailevat jaksamista.
Eilen oli hyvä päivä, poljin kuntopyörällä ja tein tai chi -sarjaa. Olen kuunnellut paljon musiikkia, kerrankin saa kuunnella, mitä haluaa, eikä kukaan tule vaatimaan Marcus & Martinusta tai ZZTopia kesken hyvän kantrisetin! Luin vähän kirjaa ja väritin välillä ystävältä saamaani ihanaa värityskirjaa Polkuja rakkauteen ja ystävyyteen (Ulla Fallström). Ei ollut muuta virallista ohjelmaa kuin CV-katetrin asennus ja se laitettiinkin nyt solisluun alapuolelle eikä kaulalle niin kuin kesällä.
CV-katetrin laittaa anestesialääkäri ja minut kärrättiin maski naamalla sitä varten jonnekin alakertaan heräämöön. Siinä vierellä ovat sydänosasto sekä teho-osasto. Jos pisto menisi vähän viereen, olisi apu lähellä. No, nyt vaarassa oli lähinnä keuhkot. Katetrin oikea paikka varmistettiin asennuksen jälkeen röntgen-kuvauksella ja onneksi meni jo kerralla oikeaan kohtaan.
Päivä -6 menossa. Viime yön nukuin surkeasti. Heräilin ja valvoin. Nyt on siitä huono ja nuutunut olo. Aikaisin aamulla alkoi myös nesteytys, eli minne tahansa menenkin, on mukanani tästä lähtien seuralainen, Pertti.
Sitten annettiin ensimmäinen kierros sytostaattia, Fludarabinia. Se oli suhteellisen kevyt satsi, tiputus kesti vain puoli tuntia. Samanlainen setti vielä huomenna ja maanantaina vasta tuleekin täyslaidallinen: kahta eri sytostaattia ja käänteishyjlinnän esto seerumia. Olen tiputuksessa ihan kokonaisen työpäivän ajan.
Kaikenlaista pientä puuhaa on koko ajan. Lämpö mitataan ja merkitään tauluun 3 kertaa vuorokaudessa, paino aamuin ja illoin. Paino kiinnostaa täällä siksi, että näkevät, jos tulee turvotuksia ja alkaa kertyä nestettä. Vatsan toimintaakin seurataan ja kirjoitetaan ylös. Juomiset ja syömiset myös. Sitten on helppo seurata, jos tulee johonkin kohtaan jotakin muutoksia.
Vähän tylsäähän tämä on. Mies kävi onneksi katsomassa ja toi ukulelen sekä toivomiani Linkosuon ruislastuja. Onneksi kuitenkin tämä (Hyvinkään viimekesäistä huonetta) tilavampi huone ja avarat näkymät jotenkin aktivoivat toimintaan. Vielä, kun saisin yöllä nukuttua kunnolla, enkä havahtuisi jokaiseen kolahdukseen, narahdukseen ja helikopterin pörräämiseen.
Kuulostaa hyvältä ja tutulta. Se on kyllä totta, että väkeä lappaa koko ajan. Maisemasta päätellen et saanut sitä ihan parasta huonetta, jossa on ylellinen lepotuoli, jonkun potilaan ostama. Hienot näköalat kuitenkin. Minä näin viimeksi kotitalonkin. Miksi et pyydä unilääkettä? Minä päätin jo kauan sitten, et kurjinta on valvoa sairaalassa. Aluksi otin unilääkkeen, mutta sitten riitti, että se oli varmuuden vuoksi pöydällä.
VastaaPoistaOn täällä aika muhkea nojatuoli, mutta tosiaan tuo Tornisairaala vähän himmentää näkyvyyttä! En eilen pyytänyt unilääkettä, kun olin saanut Tramalia olkapää/solisluukipuun ja nukahdin sen johdosta aluksi ihan hyvin, mutta sitten aloin heräillä ja kun sitten lopulta olin täysin valveilla, oli jo liian myöhäistä ottaa unilääkettä. No, sain tänään nukuttua 15 min päiväunet ja illalla varmasti pyydän puolikkaan nukahtamislääkkeen! Yöunet ovat yksi tärkeimmistä asioista jaksamisen kannalta ja niin kuin sanot, kurjinta on valvoa sairaalassa, unista ei pidä tinkiä!
Poista